Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Ulkomaat

16.1.2026 07:13 ・ Päivitetty: 16.1.2026 07:13

Etelä-Korean ex-presidentti tuomittiin viiden vuoden vankeuteen – toisessa jutussa Yoonia uhkaa kuolemantuomio

AFP / LEHTIKUVA

Etelä-Korean viraltapantu presidentti Yoon Suk-yeol syyllistyi oikeudenkäytön häirintään, vallan väärinkäyttöön ja asiakirjaväärennökseen, totesi oikeus Etelä-Koreassa. Asiasta kertovat muun muassa BBC ja uutistoimisto AFP.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Yoon tuomittiin viiden vuoden vankeusrangaistukseen nyt käsittelyssä olleista syytteistä. Syyttäjä oli vaatinut 10 vuoden vankeusrangaistusta.

Syytteet liittyvät Yoonin vuoden 2024 joulukuussa antamaan poikkeustilamääräykseen, joka syöksi Etelä-Korean maan lähihistorian pahimpaan poliittiseen kriisiin.

BBC:n mukaan Yoonia vastaan on käynnissä neljä eri oikeusjuttua, jotka liittyvät tapahtumiin. Perjantaina nähty oikeuden päätös on niistä ensimmäinen.

VAKAVIN Yoonia odottava oikeusjuttu käsittelee kapinasyytettä, josta hän voi saada kuolemantuomion. Lakiasiantuntijoiden mukaan kuolemantuomio kuitenkin on epätodennäköinen, kertoo Korea Times.

Syyttäjät kuvailivat Yoonia kapinan johtajaksi, joka pyrki pysymään vallassa ottamalla haltuunsa oikeuslaitoksen ja lainsäädäntöelimet. Yoonin asianajajat vertasivat häntä historian suuriin hahmoihin, jotka joutuivat epäoikeudenmukaisesti tuomituiksi.

Yoon pantiin viralta viime vuoden huhtikuussa perustuslakituomioistuimen päätöksellä.

Vaikka Yoon tuomittaisiin kuolemaan, hänen teloittamistaan pidetään käytännössä äärimmäisen epätodennäköisenä. Etelä-Korealla on ollut lähes 30 vuotta epävirallisena käytäntönä, että kuolemantuomioita ei panna täytäntöön.

Maan katsotaan käytännössä luopuneen teloituksista, ja syyttäjien päätöstä hakea kuolemantuomiota pidetään lähinnä symbolisesti merkittävänä eleenä, Korea Times sanoo.

Oikeuden odotetaan antavan tuomionsa helmikuussa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU