Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Talous

21.8.2025 14:03 ・ Päivitetty: 21.8.2025 14:03

EU ja Yhdysvallat: 15 prosentin tullimaksu tulee koskemaan myös autoja, lääkkeitä ja puolijohteita

LEHTIKUVA / AFP / NICOLAS TUCAT
EU:n kauppakomissaari Maros Sefcovic tiedotustilaisuudessa Brysselissä.

Euroopan Unioni ja Yhdysvallat ovat julkaisseet yhteisen julkilausuman tulevista tulleista.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Sen mukaan 15 prosentin tullimaksu tulee koskemaan myös EU:sta Yhdysvaltoihin vietäviä autoja, lääkkeitä ja puolijohteita.

Samansuuruinen tulli on tulossa myös viineille.

EU ja Yhdysvallat sopivat heinäkuussa, että 15 prosentin tulli tulee koskemaan useimpia EU:sta Yhdysvaltoihin vietäviä tuotteita.

Nyt sovittu julkilausuma tarkensi asiaa, mutta yksityiskohtia on kuitenkin edelleen auki.

AUTOJEN osalta tullimaksu on laskemassa, sillä se on nyt 27,5 prosenttia. Uuden maksun on kuitenkin kerrottu tulevan voimaan vasta sen jälkeen, kun EU on laskenut omia Yhdysvalloista tuotavia tuotteita koskevia tullimaksujaan.

Alkoholijuomien pitämistä tullimaksujen ulkopuolella toivoivat erityisesti EU:n viinintuottajamaat, kuten Ranska ja Italia. Tässä ei kuitenkaan onnistuttu.

EU:n kauppakomissaari Maros Sefcovic totesi, että neuvotteluja asiasta jatketaan edelleen.

EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen sanoi, ettei tulleja koskeva prosessi pääty vielä tähän.

-  Me jatkamme yhteistyötä Yhdysvaltojen kanssa sopiaksemme tullien alentamisesta, löytääksemme uusia alueita yhteistyölle ja luodaksemme mahdollisuuksia talouskasvulle.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU