Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

EU-tuomioistuin linjasi: kauppasopimukset hyväksyttävä kansallisissa parlamenteissa

EU-tuomioistuimen mukaan Euroopan unionin tekemät kauppasopimukset on hyväksyttävä jäsenmaiden kansallisissa parlamenteissa.

EU-tuomioistuimen päätös koskee EU:n ja Singaporen vuonna 2013 solmimaa kauppasopimusta, mutta se toimii ennakkotapauksena kaikille vastaisuudessa solmittaville kauppasopimuksille.

Unionin puolesta kauppasopimusneuvotteluja käyvä EU-komissio olisi alun perin halunnut, että kauppasopimusten hyväksymiseen olisi riittänyt jäsenmaiden hallitusten ja EU-parlamentin hyväksyntä.

EU-tuomioistuimen päätös saattaa entisestään monimutkaistaa EU:n kansainvälisten kauppasopimusten sopimista.

Esimerkiksi viime vuonna vuosien ajan neuvoteltu EU:n ja Kanadan välinen vapaakauppasopimus uhkasi kaatua Belgian Vallonian alueen vastustukseen. Vallonian alueparlamentti kääntyi kuitenkin lopulta sopimuksen kannalle.

EU-tuomioistuimen päätös saattaa myös mutkistaa Britannian EU-erosta käytäviä brexit-neuvotteluja, kun jäsenmaiden parlamenttien täytyy hyväksyä EU:n ja Britannian väliset kauppasopimukset.

Juttua on päivitetty 16.5.2017 klo 13:05.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE