Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

12.7.2023 12:29 ・ Päivitetty: 12.7.2023 12:29

EU:n ennallistamisasetuksesta käytiin tiukka äänestys – suomalaismeppien kannat jakautuivat

EU:n kiistelty ennallistamisasetus selviytyi keskiviikkona tiukasta äänestyksestä EU-parlamentin täysistunnossa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Parlamentti päätti äänin 324-312, että käsittely jatkuu. Lopullisessa asetusta koskevassa äänestyksessä äänet jakautuivat 336-300.

Parlamentin äänestyksissä asetukseen hyväksyttiin muutosesityksiä, joita seuraavaksi käsitellään kolmikantaneuvotteluissa parlamentin, komission ja ministerineuvoston kesken.

Asetus on ollut vaarassa kaatua parlamentin suurimman ryhmän eli konservatiivipuolueita edustavan EPP-ryhmän ja muiden oikeistoryhmien vastustukseen. Ehdotusta kannattivat vasemmistoryhmät, vihreät sekä suurin osa liberaaliryhmästä.

Ympäristövaliokunta ei kesäkuun lopun äänestyksessä antanut asetukselle tukeaan vaan esitti komission esityksen hylkäämistä. Asetus ei mennyt läpi myöskään maatalous- ja kalatalousvaliokunnissa.

ENNALLISTAMISASETUS on nostattanut paljon kuohuntaa. Parlamentin täysistuntoa Strasbourgissa ovat saatelleet sekä asetusta vastustavat että kannattavat mielenosoitukset.

Myös jäsenmaat ovat olleet jakautuneita. Ministerineuvoston kesäkuun äänestyksessä asetusta vastustivat silloinen puheenjohtajamaa Ruotsi sekä Suomi, Puola, Hollanti ja Italia.

Jatkokäsittelyn puolesta äänesti muun muassa vihreiden europarlamentaarikko Ville Niinistö, joka kiitteli lopputulosta.

-  Luonto voitti. Pelottelu hävisi, Niinistä tviittasi.

Käsittelyssä tehtiin useita muutosesityksiä, joten koko paketin muodon analysointi vie vielä aikaa.

-  Yleiskuva: yleistavoitteet säilyivät mutta eri elinympäristöjä koskevat velvoitteet lievenivät paljon. Ei pakkoja, maakohtaista sovellusta, Niinistö totesi.

ASETUKSEN hylkäämistä toivoi keskustan europarlamentaarikko Elsi Katainen, joka kertoi olevansa lopputulokseen pettynyt.

-  Luonnon monimuotoisuuden vahvistaminen on elintärkeää, mutta tämä asetus sisältää epärealistisia vaatimuksia ja asettaa erilaisissa lähtökohdissa olevat jäsenmaat samalle viivalle ennallistamistoimien suhteen. Lopputulema on nyt melkoinen sillisalaatti, ja seuraavaksi pitää perata tarkkaan läpi äänestystulokset ja niiden vaikutukset, hän totesi tiedotteessa.

Kataisen mukaan on epävarmaa, saadaanko kolmikantaneuvotteluja vietyä läpi ennen ensi vuoden EU-vaaleja. Prosessi on ollut vaikea.

-  Neuvottelut olivat alusta alkaen vaikeat ja kannat kaukana toisistaan. Sain maatalousvaliokunnan neuvotteluissa läpi suomalaisten viljelijöiden ja metsänomistajien kannalta hyviä korjauksia esitykseen ja toin nämä muutosehdotukset mukaan myös täysistuntoäänestykseen, mutta kokonaisuutta en kuitenkaan voinut hyväksyä, joten päädyin äänestämään hylkäämisen puolesta.

VASTAAN äänesti myös kokoomuksen EU-parlamentaarikko Petri Sarvamaa. Hänen mukaansa lopputulos on karvasta kalkkia etenkin suomalaisille maan- ja metsänomistajille sekä ruoantuottajille.

Sarvamaan mukaan parlamentin kantaan viime hetkellä äänestetyt muutosehdotukset tekevät lopputuloksesta sekavan.

-  Siellä on mukaan leivottuna nyt viime hetken kantoja sieltä täältä, enkä usko että ennallistamisesityksen puolesta äänestäneet europarlamentaarikot tietävät, millaisesta kokonaisuudesta he loppupeleissä äänestivät, hän arvioi tiedotteessa.

Kokoomuksen europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen äänesti toisin kuin Sarvamaa ja totesi järjen voittaneen parlamentissa.

-  Olen syvästi helpottunut, että vastuullisuus ja järki lopulta voittivat parlamentin äänestyksessä ennallistamisasetuksesta. Seuraavaksi meidän tulee myöskin toteuttaa nämä tavoitteet mahdollisimman nopeasti, Pietikäinen sanoi tiedotteessa.

Hän arvosteli ennallistamisasetuksesta käytyä julkista keskustelua.

-  Keskustelussa on ollut shokeeraavan paljon tahallista vääristelyä ja harhaanjohtamista. Se on erityisen surullista, sillä kysymyksessä on koko ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta ratkaiseva asia.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU