Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Ulkomaat

3.2.2026 15:07 ・ Päivitetty: 3.2.2026 15:07

EU:n Kaja Kallas: Meidän on lisättävä painostusta Venäjää kohtaan

LEHTIKUVA / AFP / NICOLAS TUCAT

EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja Kaja Kallas sanoo, ettei näe merkkejä siitä, että Venäjä olisi valmis neuvotteluratkaisuun Ukrainassa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

- En näe mitään merkkejä siitä, että Venäjä haluaisi rauhaa. Meidän on lisättävä painostusta Venäjää kohtaan, Kallas kommentoi tiistaina Norjassa Arctic Frontiers -konferenssissa.

Tilaisuuden aiheena on erityisesti arktisen alueen tilanne. Arktinen alue ja erityisesti Grönlanti ovat olleet viime aikoina ulko- ja turvallisuuspoliittisessa keskiössä. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on aiemmin sanonut haluavansa liittää Tanskalle kuuluvan Grönlannin osaksi Yhdysvaltoja.

Konferenssiin osallistuu Kallaksen lisäksi muun muassa Yhdysvaltain arktisen tutkimuskomission (USARC) johtaja Thomas Dans. Norjan yleisradioyhtiö NRK:lle antamassaan haastattelussa Dans sanoi, ettei Yhdysvalloilla ole kiinnostusta Norjalle kuuluviin Huippuvuoriin samaan tapaan kuin Grönlantiin.

- Haluamme, että Huippuvuoret on vapaa ja suojeltu. Se on Norjan tehtävä, ja mielestämme te teette siinä hyvää työtä. Emme näe Huippuvuorissa samanlaisia riskejä kuin Grönlannissa, Dans sanoi NRK:lle.

Arctic Frontiers -konferenssiin osallistuu myös Grönlannin ulkoministeri Vivian Motzfeldt.

Kallas aloitti Norjan-vierailunsa maanantaina, jolloin hän osallistui Oslon turvallisuuskonferenssiin ja tapasi pääministeri Jonas Gahr Stören.

Arctic Frontiers -konferenssi on järjestetty useana vuonna Pohjois-Norjassa sijaitsevassa Tromssassa. Konferenssi tuo verkkosivujensa mukaan yhteen tutkijoita, päättäjiä, elinkeinoelämän edustajia, paikallisia ja alkuperäiskansaan kuuluvia ihmisiä. Konferenssin keskiössä ovat arktiset aiheet.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU