Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Ulkomaat

23.2.2026 06:06 ・ Päivitetty: 23.2.2026 06:07

EU:n ulkoministerit keskustelevat uusista pakotteista – Suomi vaatii tiukkaa kieltoa Venäjän varjolaivastolle

LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
Merikaapeleita katkonut Eagle S ankkurissa Kilpilahdessa 13. tammikuuta 2025.

EU-maiden ulkoministerit kokoontuvat Brysselissä tänään keskustelemaan muun muassa seuraavasta Venäjään kohdistuvasta pakotepaketista. Pakotepaketti halutaan hyväksyä ennen Ukrainan sodan vuosipäivää.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Käsillä oleva pakotepaketti olisi järjestyksessään 20:s. Suomi ja joukko muita maita ovat ajaneet pakettiin mukaan meripalveluiden kieltoa Venäjän varjolaivastolle.

Käytännössä tämä kieltäisi EU:ssa toimivilta yrityksiltä kaikenlaisten venäläistä raakaöljyä kuljettavien tankkereiden palvelemisen. Tankkerit eivät esimerkiksi pääsisi enää EU:n satamiin eikä niitä voisi vakuuttaa.

Kielto korvaisi G7:n nykyisen öljyn hintakaton, joka sallii länsimaisten yritysten vakuuttaa ja huoltaa venäläisiä tankkereita, jos raakaöljy myydään tietyn hintarajan alapuolella.

Jäsenmaat eivät kuitenkaan ole saaneet aikaan yksimielisyyttä asiasta. Esimerkiksi merenkulkuun vahvasti taloudessaan nojaavat Malta ja Kreikka ovat vastustaneet meripalveluiden kieltoa, jos G7-maat eivät anna asialle tukea. STT:n tietojen mukaan EU-maiden suurlähettiläät kokoustivat asiasta perjantaina, mutta asiasta ei saatu sopua.

UNKARIN pääministeri Viktor Orban sanoi sunnuntaina iltapäivällä X:ssä, ettei Unkari aio hyväksyä pakettia. Kahdeskymmenes pakotepaketti tullaan hylkäämään, hän kirjoitti X-viestissään.

- Emme aio seisoa toimettomana, kun Druzhba-öljyputki suljetaan. Me aiomme turvata Unkarin öljynsaannin ja ryhtyä tarvittaviin vastatoimiin, kunnes kuljetukset taas käynnistyvät, Orban sanoi viestissä.

Paitsi että Unkari ei tue pakotepakettia, aikoo se myös kieltäytyä kaikista mahdollisista Ukrainalle myönnettävistä lainoista sotilaallisiin tarkoituksiin. Unkarista ei myöskään tulla kuljettamaan dieselöljyä Ukrainaan, kunnes öljyputki avataan.

Tuhansia kilometrejä pitkän Druzhba-öljyputkiverkoston kautta toimitetaan öljyä Unkarin lisäksi muun muassa Slovakiaan, Tshekkiin, Saksaan ja Valko-Venäjälle.

EU:n talouskomissaari Valdis Dombrovskis sanoi viime viikolla, että EU voisi määrätä täyden merikuljetuspalvelujen kiellon Venäjän öljytankkereille myös ilman G7-maiden tukea.

Voi olla myös mahdollista, että pakotepaketti hyväksytään ilman meripalvelukieltoa ja asiasta jatketaan keskustelua myöhemmin.

SUOMEA kokouksessa edustaa poliittinen valtiosihteeri Pasi Rajala.

- EU:n seuraava, 20. pakotepaketti heikentää entisestään Venäjän kykyä jatkaa hyökkäyssotaansa ja siten vahvistaa edellytyksiä rauhaan. Suomi pitää tärkeänä, että paketti hyväksytään viiveettä ja että siihen sisältyy meripalveluiden kielto Venäjän varjolaivastolle, Rajala sanoi perjantaina tiedotteessa.

Sanna Raita-aho, Ayla Albayrak / STT

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU