Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Politiikka

11.11.2025 07:17 ・ Päivitetty: 11.11.2025 07:17

EU:n vähimmäispalkkadirektiivistä odotetaan ratkaisua – Suomi ja muut Pohjoismaat eri linjoilla

LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Euroopan unionin tuomioistuimen Luxemburgissa on määrä antaa tiistaina ratkaisunsa vähimmäispalkkadirektiivistä. Ratkaisua odotetaan Suomen aikaa aamupäivästä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Vuonna 2022 voimaan tulleen EU-direktiivin tavoitteena on turvata riittävä vähimmäispalkka kaikkialla EU:ssa. Nyt direktiivi voi kuitenkin kaatua tuomioistuimessa.

Kanteen tuomioistuimessa on nostanut Tanska Ruotsin tuella. Maat katsovat, että direktiivi puuttuu liikaa niiden kansalliseen päätäntävaltaan.

Muista EU:hun kuuluvista Pohjoismaista poiketen Suomi ei ole lähtenyt kanteeseen mukaan.

MYÖS ruotsalaiset ja tanskalaiset ammattiliitot ovat vastustaneet direktiiviä, koska ne katsovat sen puuttuvan liikaa työmarkkinoiden päätäntävaltaan.

Suomalaiset palkansaajien keskusjärjestöt puolestaan ovat suhtautuneet direktiiviin myötämielisesti, eli ne ovat olleet asiassa poikkeuksellisesti eri linjoilla pohjoismaalaisten sisarjärjestöjensä kanssa.

Direktiivi ei ole vaatinut Suomessa kovin suuria lainsäädäntömuutoksia, koska Suomi täyttää jo pääosin direktiivin vaatimukset. Syy tähän on se, että vähimmäispalkka voi direktiivin mukaan olla joko lakisääteinen tai työehtosopimuksiin perustuva. Koska Suomessa on jo olemassa laajat ja kattavat työehtosopimukset, Suomen ei ole tarvinnut erikseen säätää erillisestä minimipalkasta.

Suomalaiset palkansaajajärjestöt ovat kuitenkin katsoneet, että direktiivi voisi tuoda tarvittavaa suojaa tulevaisuudessa, jos työehtosopimuksien kattavuus laskisi.

Lisäksi Suomelle nähdään olevan laajemmin etua siitä, että vähimmäispalkat esimerkiksi Itä-Euroopassa nousevat direktiivin myötä. Se voisi vaikuttaa positiivisesti paitsi Suomen kilpailuasetelmiin myös Suomen vientiin kyseisiin maihin.

Direktiivin mukaan kaikkien jäsenvaltioiden tulee edistää työehtosopimusneuvotteluja sekä pyrkiä lisäämään työehtosopimusten kattavuutta. Jos työehtosopimusten piirissä on alle 80 prosenttia työntekijöistä, jäsenmaan on laadittava yhteistyössä työmarkkinaosapuolten kanssa toimintasuunnitelma sopimusten kattavuuden lisäämiseksi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU