Politiikka
26.5.2025 11:31 ・ Päivitetty: 26.5.2025 11:40
Euroopan komissio vaatii muutoksia Suomen ”limuveroon”
Euroopan komissio vaatii muutoksia Suomen uuteen virvoitusjuomien valmisteveroon eli niin kutsuttuun limuveroon.
EU:n mukaan pakkaamattomia juomia ei voi jättää veron ulkopuolelle. Lisäksi kasvipohjaisten juomien ja maidon verottomuuden edellytyksiä pitää yhdenmukaistaa niin, että niiden kalsiumpitoisuus otetaan huomioon. Komissio vaatii myös, että kiinteitä juoma-aineksia ei voida sulkea veron ulkopuolelle.
Suomen on tehtävä muutokset, jotta voi saada laille valtiontukihyväksynnän.
Valtiovarainministeriö kertoi maanantaina lähettävänsä muokatun lakiluonnoksen hallituksen esitykseksi lausuntokierrokselle mahdollisimman pian.
Limuvero koskee alkoholittomia tai vähän alkoholia sisältäviä juomia, kuten mehuja, limonadeja, energiajuomia, kivennäisvesiä ja kahvijuomia. Eduskunta hyväksyi hallituksen kaavailemat lakimuutokset keväällä 2023, mutta ne ovat odottaneet komission hyväksyntää.
Uutista täydennetty klo 14.40.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.