Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kolumnit

Evp-upseeri: Etäapu Ukrainalle ei aina riitä – tämän takia lähden itse sinne vapaaehtoiseksi

Lehtikuva / AFP
Kolumnit

Juhani Pihlajamaa

Kirjoittaja on everstiluutnantti evp.

Venäjä on syyskuussa iskenyt useisiin Ukrainan siviilikohteisiin.

Moni Ukrainaa eri tavoin avustanut suomalainen on pohtinut, voisiko sotaa käyvää maata tukea vielä konkreettisemmin. Paikan päälle auttamaan meneminen on yksi vaihtoehto – jos tietää realistisesti mihin on ryhtymässä.

Juhani Pihlajamaa

Ukrainan sotaa seurataan syystäkin lähes reaaliajassa eri medioissa Suomessakin. Sodan eri käänteissä on haastateltu ja haastatellaan asiantuntijoita, tutkijoita, poliitikkoja ja ”asiantuntijoita”. Olen omat virhepäätelmäni auliisti myöntänyt, mutta parhaani olen aina yrittänyt tilanteen tulkitsemisessa.

Moni suomalainen on suoraan ja henkilökohtaisesti tukenut ukrainalaisia paikan päällä ja täällä Suomessa sekä järjestöjä, jotka selkeästi ja isoimmitta kuluitta siirtävät tuen suoraan Ukrainaan. Jokainen meistä voi löytää helposti useitakin kanavia, joilla suoraakin suorempaa tukea voi Ukrainaan osoittaa.

Kuten sanonta kuuluu, pienistäkin puroista syntyy suuri virta. Eräässäkin keräyksessä, johon itse laitoin parikymmentä euroa, saatiin muutamassa päivässä kokoon kymmeniä tuhansia euroja.

Esimerkiksi tässä Marko Enqvistin kirjoituksessa on lueteltu useita kanavia, joista voi omansa valita.

Sitten on vielä konkreettisempi keinoja, joista ei suuremmin julkisuudessa keskustella. Osittain syynä on varmaankin se, että haastateltavia on hankala löytää, koska osallistuvien joukko on kuitenkin suhteellisen pieni.

Toinen rajoittava seikka lienee se, ettei suomalainen perinteiden mukaisesti halua
hyvillä teoillaan kerskua tai rehvastella.

Lisää aiheesta

YKSI HYVIN henkilökohtainen ja konkreettinen auttamistapa on lähteä sotimaan Ukrainan puolelle Venäjää vastaan. Tämä maksaa lähtijälle paljon – enkä puhu rahasta. Takaisin taisteluista tulee, jos tulee, monessakin mielessä muuttunut ihminen.

Kansanedustaja Mikko Savola (kesk) kävi äskettäin Ukrainassa taistelualueella ja totesi, että siellä toimiville noin sadalle suomalaiselle tulisi luoda järjestelmä, jolla heidät otetaan vastaan Suomessa urakkansa jälkeen.

Sodasta palaajien kuntouttamistarpeesta ovat puhuneet myös kansanedustajat Jarno Limnell (kok), Jani Kokko (sd) ja Atte Harjanne (vihr), joten kyseessä on puoluerajat ylittävä huoli. Rauhanturvaajaliitto on ilmoittanut valmiudestaan auttaa asiassa.

Toistaiseksi viisi suomalaista on antanut henkensä vapauden puolesta tyranniaa vastaan auttaessaan Ukrainaa.

Tässä yhteydessä on aivan turhaa puhua seikkailijoista. Seikkailijat menevät maailman ääriin etsimään sometettavaa ja selfieitä. Sodassa on kyse ihan eri asiasta.

Sotaan lähtevät uhraavat itsensä ilman varmuutta loppuelämästä. Nostan heille hattua, täydestä sydämestäni.

Toinen osallistumisen muoto on ukrainalaisten sotilaiden kouluttaminen, jossa myös Suomen valtio on mukana. Työtä tekevät myös monet suomalaiset vapaaehtoisjärjestöt omaan laskuunsa, ilman valtion tukea. Päämäärä on sama: Ukrainan asevoimien taistelukyvyn lisääminen ja yksittäisten sotilaiden sekä esimerkiksi lääkintähenkilökunnan taitojen parantaminen.

KOLMAS ja ehkä järjestelyiltään sekalaisin vapaaehtoisen auttamisen muoto löytyy erilaisista siviilijärjestöistä sekä yritysten antamien keräystavaroiden ja lahjoitusten perille viemisestä.

Toimijoina tässä on suuria kansainvälisiä järjestöjä kuten Punainen Risti, mutta myös sodan aikana syntyneitä yhdistyksiä ja yhteisöjä, jotka toimivat palkatta, täysin talkoopohjalta ja lahjoitusvaroin.

Helmikuun 2022 hyökkäyksen jälkeen Suomessakin varmaan joka paikkakunnalla eri järjestöissä kerättiin vaate- ja varusteapua, kudottiin villasukkia, ostettiin drooneja, hankittiin kaikkea maan ja taivaan väliltä, ja lähetettiin ne Ukrainaan.

Tärkeä osa avusta meni Suomeen pakolaisina tulleille ukrainalaisille, ja tämä toiminta jatkuu yhä, koska tarvetta on.

Monilla pienillä suomalaisjärjestöillä on toimintaa Ukrainassa. Työtä riittää etenkin siellä, mihin avustustarvikkeet päätyvät. Tänne voi aina lähteä mukaan.

Lähtijä maksaa itse kulunsa ja ruokansa, mutta vastapainoksi saa tehdä konkreettista työtä paikallisten hyväksi usein jopa sellaisella ammattialalla, jonka tietää hallitsevansa.

Sotimisen sijaan menen ihan erilaisiin avustustehtäviin.

Kaikille tällainen ”lomapäivien” otto työstä ja arjen pyörittämisestä ei tietenkään onnistu.

ELÄKELÄISELLE se on mahdollista. Siksi olenkin ilmoittautunut vapaaehtoistyöhön ja lähden muutaman viikon kuluttua Ukrainaan, maahan jossa olen asunut ja työskennellyt ennenkin.

Tällaisesta evp-ukosta ei rintamalla olisi kuin rasitetta, joten sotimisen sijaan menen ihan erilaisiin avustustehtäviin. Saapa nähdä, millaisia hommia eteen tulee.

Operatiivisista syistä en kerro määränpäätäni enkä valittua avustusyhteisöä, mutta kirjoitan kokemuksistani ja järjestelyistä paikan päältä Demokraattiin mahdollisuuksien mukaan.

PS. Juuri tämän tulevan lähtöni takia ihmettelin julkisesti viestipalvelu X:ssä muutamia kuukausia sitten, miten vaikeaa on saada vakuutusta venäläisen risteilyohjuksen varalle. Mutta ei se kai kohdalle osu, ellen mene töihin lastensairaalaan…

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE