Me näemme Venäjän Ukrainassa käymän sodan monella tavalla. Yksi kokee sen sijaissotana länsi vastaan itä, toinen näkee sen konservatismi vastaan liberalismi -taistona. Kolmannelle se on taistelu itäisen naapurimme valloitus- ja etupiirihaluja vastaan. Voi olla, että neljättä suomalaista koko aihe ei enää kahden vuoden jälkeen kiinnosta pätkääkään.

Ukrainalaisilla ei enää helmikuun 2022 jälkeen ole ollut sitä ylellisyyttä kuin meillä, jäädä sivuun tai olla ottamatta kantaa sotaan.

Haluan nyt kertoa muutamia tuokiokuvia heidän elämästään ystäväni Anatolin, “Toljan” viestien kautta. Vaikka en kerro hänen oikeaa ja koko nimeään, kyseessä on todellinen ihminen.

Mutta kuten olen aiemminkin kirjoittanut, kieli ei merkitse Ukrainassa puolenvalintaa – kaikessa kyse on kansallisuudesta. Ukrainalainen voi puhua presidentti Zelenskyin tavoin äidinkielenään venäjää, mutta hän on silti ukrainalainen patriootti.

Viestittelin kaikille ja sain vastauksia. Lohdutti kuulla heistä, jotka olivat hengissä ja ainakin hetkellisesti turvassa.

Paitsi Tolja. Oli riipaisevaa katsoa uutisia ja tajuta, että hänen kotinsa Tšernihivissä sijaitsi suoraan yhdellä Venäjän kohti Kiovaa suuntaaman päähyökkäyksen reitillä.

Ennen sotaa Tšernihiv oli noin 250 000 asukkaan kaupunki Pohjois-Ukrainassa. Kiovaan sieltä on matkaa noin 120 kilometriä, Valko-Venäjän rajalle paljon vähemmän, vain 50-60 kilometriä.

Venäjän ensimmäisenä tavoitteena oli Kiovan valtaus. Sitä se yritti sekä Dnipro-joen länsipuolelta (Hostomelin lentokenttä ja Tšernobylin ydinvoimala-alue, Butša, Irpin) että joen itäpuolelta, Valko-Venäjältä etelään.

Siellä suunnalla Tšernihiv oli ensimmäinen ja oikeastaan ainoa iso kaupunki venäläisjoukkojen matkan varrella. Venäläisillä oli niin kiire Kiovaan, etteivät he hyökkäyksen alkuvaiheessa jääneet valtaamaan kaupunkia. Mutta ei sitä säästeltykään. Se oli monien Venäjän hyökkäyskohteiden lailla iskujen ja lopulta pitkän piirityksen kohteena.

ANATOLIN vastausviesti tuli 26. helmikuuta:

Tilanne on jännittynyt, mutta me emme antaudu. Kaupunki on Ukrainan hallinnassa.

Taas meni muutamia päiviä hiljaisuutta.

2.3.2022. Meidät on piiritetty. Venäjä pommittaa sotilaskohteiden lisäksi myös siviilitaloja.

3.3. Tänään iskettiin öljyvarastoon kaupungin laitamilla. Keskellä päivää ilmavoimat iskivät keskustan asuintaloihin.

Surkeaa kyllä, en keksinyt ensihätään sanoa muutakaan kuin yleisiä latteuksia tyyliin “koko länsi tukee teitä ja on kanssanne”.

Tolja vastasi:

Kiitos kaikille niille valtioille, jotka meitä auttavat. Valitettavasti hyökkääjä ei
ole pysähtymässä…

Kerroin Toljalle, että otan hänet ja perheensä heti asumaan luoksemme Suomeen, jos heillä on tarve lähteä sodan jaloista evakkoon.

Kiitos kaunis, mutta kaupunki on piiritetty, emmekä voi lähteä. Yritän jotenkin saada poikani ja hänen vaimonsa pois Puolaan.

TOLJALTA SAAMANI kuvat ja videot sodan alkuviikoista olivat minulle vaikuttavampia kuin mikään kansainvälisen uutistoimiston materiaali koskaan. Viestien kautta sain osviittaa siitä, mitä kaikkea siviilit Ukrainassa joutuivat kokemaan.

Pommitukset jatkuivat päivittäin. Näin kuvia ja videoita maaliskuun kylmästä kaupungista. Venäjä iski kerrostaloihin, kouluihin, omakotitaloalueille. Kaasu oli poikki ajoittain. Silloin asukkailla ei ollut lämmitystä, ei ruuanlaittoa.
Sähkö ja internet olivat katkeilivat, vedenjakelu samoin.

Aina kun viestittelyssä tuli pitempi tauko, mietin, oliko Tolja nyt kuollut. Onneksi sitten tuli jälleen viesti.

Netti toimii taas, lähetän kuvia pian.

Monen muun ukrainalaisen tavoin Tolja selvästi halusi raportoida tutuilleen, kuten minulle, mitä hänen maalleen tehdään ja mitä siellä tapahtuu. Ettei totuus unohtuisi, vaikka kertojalle tapahtuisi jotain.

MITEN AUTTAA tässä tilanteessa sodan keskellä asuvia? Ensi alkuun rahalla. Itselläni on onneksi Ukrainassa tuttuja, joilla on eurooppalaisia pankkitilejä. Rahansiirto onnistui heidän kauttaan Toljalle ja muille.

Helppoa se ei ollut – nimenomaan Toljalle, joka oli hyvin suomalaiseen tapaan nihkeä ottamaan apua vastaan, kun sitä ehdotin.

Olen kiitollinen avustanne. Ei ole helppoa ottaa sinulta rahaa vastaan… Toisessa tilanteessa kieltäytyisin, mutta nyt ymmärrän, että ne ovat todella tarpeeseen, kiitän jo etukäteen.

Toisen rahalähetykseni jälkeen hän raportoi tunnollisesti, kuinka hän oli käyttänyt rahat paikallisten eläkeläisten ostoksiin. Itse hän sanoi perheineen pärjäävänsä vielä.

Kaupat olivat auki silloin, kun niihin saatiin leipää, muut tavarat olivat pääosin loppuneet.

23.3. Viime yönä he pommittivat sillan; nyt olemme eristettyjä sivilisaatiosta (eli Kiovasta ja tavarakuljetuksista).

Tolja kertoi tilanneensa rahalahjoituksella myös lihaa naapuristolleen maaseudulta, mutta oli epävarmaa saataisiinko sitä kuljetettua jotain kautta kaupunkiin.

Pienet arkiset asiat muuttuivat suuriksi ilonaiheiksi.

28.3. Tänään saatiin vesi takaisin! Enpä koskaan aiemmin ajatellut, että nauttisin näin paljon hanasta valuvasta vedestä.

Tolja kertoi huomanneensa, miten totaalisesti kotikaduille tullut sota pani ihmisten, naapurien, tuttujen arvot ja asenteet uusiksi. Osittain jopa pysyvästi.

Rauhan aika ei enää koskaan tule olemaan sellainen kuin se oli ennen sotaa.

30.3. Kaikesta taistelusta ja puutteesta huolimatta olen iloinen, että huolto pelaa: katuja siivotaan ja jätehuolto toimii.

1.4. Rauhallista, muutamia tulituksia. Virallisten lähteiden mukaan venäläiset ovat vetäytymässä; tuttavani vahvistavat.

6.4. Eilen saatiin taas vesi ja tänään sähkö. Nyt rakennetaan jo ponttoonisiltaa eli saamme yhteyden Kiovaan!

KOLMANNEN rahalähetykseni jälkeen Tolja ilmoitti, että hän tulee sodan jälkeen Suomeen ja maksaa kaiken takaisin, kunhan olemme voittaneet Venäjän.

Voitte kuvitella vaikeuteni vastata tähän viestiin. Toivotin Toljan tervetulleeksi Suomeen, ilman maksuvelvoitteita.

Sanoin, että mielestäni he taistelevat meidän kaikkien eurooppalaisten puolesta. Kaikki viestimme päättyivät tervehdykseen Slava Ukrainii.

KEVÄÄN 2022 jälkeen sota muuttui, hiljentyi ja taas laajeni eri puolilla maata. Rintamajoukot vetäytyivät yhtäällä ja etenivät toisaalla.

Tšernihivin kaupungissa alkoi jälleenrakentamisen ja sodan tuhojen siivoamisen aika. Kesällä 2023 Venäjä ampui kaupungin keskustaan todennäköisesti ballistisen ohjuksen: ainakin seitsemän asukasta kuoli ja yli sata loukkaantui.

Hyppäys loppuvuoteen 2023.

Yllättäen sain Toljalta kuvia Puolasta. Mietin, miten ihmeessä hän on päässyt lähtemään sinne.

Paljastui, että hän oli kesällä värväytynyt asevoimiin ja siksi päässyt lomallaan laillisesti käväisemään sukulaistensa luona naapurimaassa.

Ehdotin, että antaisin taas hänelle vähän joululahjarahojani. Ensin Tolja kieltäytyi. Sitten keksin kompromissina, josko hän käyttäisi rahat asetoveriensa tukemiseen. Siihen hän suostui.

Kysyin, miten pitkään ystäväni Anatoli, Tolja aikoo olla sotilaana. Sain vastauksen:

Allekirjoitin palvelussitoumuksen ”sotatoimien loppuun” ja optiona kolme vuotta sen jälkeen.

Sotatoimien loppuun – milloin se sitten tapahtuukin.
Nostan hattua. Usko voittoon ja tulevaisuuteen on kova. Siihen asti minäkin tuen kaikin mahdollisin voimin Ukrainaa ja ystävääni.