Ukrainassa pohditaan, mikä on vastedes sopiva venäjän kielelle kuuluva asema, sillä onhan se myös nykyisen vihollisen ja hyökkääjän kieli. Noin puolet Ukrainan kansasta käyttää silti vastedeskin kotikielenään venäjää, eikä aio luopua siitä.

Vuoteen 2014 ja Krimin valtaukseen saakka venäjä dominoi hallinnon kielenä Ukrainassa. Kumpikaan maassa puhutuista kielistä ei ollut valtiollekaan “ongelma”, saati poliittinen kynnyskysymys.

Vuonna 2014 alkanut sota muutti paljon. Myös kielet tulivat osaksi virallista ja epävirallista kamppailua.

Hallinnon sanelemat linjaukset eivät ole tyystin onnistuneet, koska kansa puhuu kodeissaan aina sitä mitä haluaa.

Olin kohteliaasti opetellut sanomaan ”En osaa vielä ukrainaa, mutta aion opiskella.”

Lausuin tämän sitten ensimmäisessä tehtaan johtoryhmän kokouksessa. Välihuuto tuli heti: ”ei ole tarvetta”.

Ja niinpä tosiaan oli. Kukaan ei sillä seudulla edes yrittänyt puhua ukrainaa, vaan seutu oli täysin venäjänkielistä. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, etteivätkö he olisi olleet vahvasti ukrainalaismielisiä.

Vuonna 2019 tuli valtiolta määräys, että kaikkien virallisten paperien on oltava yrityksessämme vain ukrainaksi. Niinpä myös meillä Zaporižžjan tehtaalla käännettiin lomakkeet, työjärjestykset, tehtaan johtosäännöt, kaikki paperit ukrainaksi.

Suurin osa henkilöstöstä tosin sen jälkeen yhä luki alkuperäisiä venäjänkielisiä lomakkeita. Uudet dokumentit täytettiin laittamalla tiedot samaan kohtaan kuin vanhoissakin.

Moni venäjää kotonakin puhuva osaa kyllä ukrainaa, mutta silti varsinkin erityissanastojen teksti saattaa jäädä hämäräksi.

HISTORIALLISESTI voidaan yleistää, että kielien jakolinja on mennyt suunnilleen Dnepr-jokea mukaillen. Lännessä on puhuttu ukrainaa ja idässä venäjää.

Kielijako on näkynyt esimerkiksi presidentinvaalien äänestystuloksissa tällä vuosituhannella, kuten täältä löytyvä kartta kertoo.

Silti Ukrainassakaan kieli ei määritä sitä, mihin maahan tai kansallisuuteen ihminen tuntuu kuuluvansa.

Yksi Kremlin vääristä oletuksista hyökkäysaikana 2022 oli, että kaikki venäjää puhuvat ukrainalaiset haluaisivat automaattisesti liittyä Venäjään.

Oikeasti venäjää kotikielenään puhuvat perheet käyttävät ja kunnioittavat ukrainalaisia perinteitä sekä ukrainalaisuuden merkkejä.

Venäjää ei ajateltu sen kummemmin kielen kautta eikä sinne haikailtu.

Tietysti Ukrainassakin löytyy ihmisiä, joiden mielestä Neuvostoliiton aikana kaikilla oli kaikki paremmin.

Yksi syy Kremlin virhearvioihin lienevät vuoden 2014 Krimin valtauksen ja Itä-Ukrainan sodan kokemukset. Noilla alueilla toimi ja toimii Venäjä-mielisiä asukkaita, jotka toivoivat pääsevänsä Venäjän asevoimien suojissa parempaan yhteiskunnalliseen asemaan. Tätä ei kuitenkaan voinut yleistää, kuten Kreml luuli.

UKRAINA ja venäjä ovat eri kieliä, vaikka Venäjä on yrittänyt ajaa narratiivia siitä että kyseessä olisivat vain toistensa murteet.

Mielestäni oleellisempia ukrainan eroja venäjään ovat normaalit jokapäiväiset sanat, kuten esimerkiksi mies, nainen, tunti, vuosi, viikonpäivät ja kaikki kuukaudet. Jollei ukrainaa osaa lainkaan, venäjäntaitaja ei vielä tiedä, onko jokin tapahtuma maalis- vai huhtikuussa.

Ukrainassa kuukaudet on nimetty suomen tyyliin vuodenaikoihin liittyvästi. Esimerkiksi marraskuu on listopad (listi padajut = lehdet putoavat). Venäjäksi taas kuukaudet on nimetty englannin tapaan latinan kielen mukaisesti.

Itse asiassa ukraina ja valkovenäjä ovat lähempänä toisiaan kuin kumpikaan on venäjän kanssa. Näiden puhujat ymmärtävät toisiaan ja toistensa kieliä enemmän kuin suomalainen löytää niistä eroja.

Ukrainassa onkin luokiteltu ”välikieli” suržik, joka on sekoitus venäjää ja ukrainaa. Mutta kuten toimittaja Anna-Lena Laurén kirjassaan Ukraina – rajamaa toteaa, helpointa on kysyä asiaa venäjäksi ja kuulla vastaus joko ukrainaksi tai venäjäksi.

Itsekin huomasin Maidanin mielenosoituksissa keväällä 2014, kun kävin paikalla ennen verisimpiä päiviä, kaikki puhuivat kanssani venäjää. Ei ukrainan kieli ollut siellä se liikkeelle paneva voima. Mielenosoittajat vastustivat eniten sitä, ettei presidentti Viktor Janukovitš vienytkään maata kohti Eurooppaa, vaan Venäjän käskyläiseksi.

KIELELLÄ, kulttuurilla ja traditioilla on ihmisille suuri merkitys. Kuten Ukrainan tilanne opettaa, kansallistunne ei silti mitenkään riipu ihmisen äidinkielestä.

Siksi Suomessakin on yhä tarpeellista muistuttaa, että moni Ukrainasta tänne sotaa paennut perhe kommunikoi venäjäksi. Heillä on oikeus äidinkieleensä, ilman ulkopuolisilta kuultua ryssittelyä tai muuta kohtuutonta solvaamista.

Kirjoitin Demokraatissa viimeksi helmikuussa suomalaisten yhä akuutista tarpeesta opiskella venäjää. Sama pätee edelleen, ja myös ukrainan opiskeluun on hyvä kannustaa täällä.

Ukrainassa tarvitaan venäjän kieltä tavallisten ihmisten kanssa asioidessa vastedeskin, myös sitten kun sota Venäjää vastaan on aikanaan ohi.