Perjantaina nähtiin jälleen, että Venäjä pitää länsimaisia journalisteja jo valmiiksi eräänlaisina vakoilijoina, ja kohtelee heitä sen mukaisesti. Yhdysvaltalaiselle Wall Street Journalille työskennellyt toimittaja Evan Gershkovich sai Jekaterinburgissa 16 vuoden vankeustuomion.

Suomessa tietysti ymmärretään, että kohdemaataan tutkivien kirjeenvaihtajien journalismi ja sotilastiedustelu ovat täysin eri asioita, mutta totalitaarisessa maassa eroa ei nähdä tai haluta nähdä.

TIETYLLÄ tavalla journalismin ja tiedustelun toimintaperiaatteet ovat varsin samanlaisia. Molemmilla hankitaan niin päättäjille kuin rivikansalaisillekin tärkeää ja tarpeellista tietoa päätöksenteon tueksi.

Suomen valtio tiedustelee laillisesti ulkomailla muun muassa lähettämällä kohdemaihin puolustusasiamiehiä. Samalla tavalla media lähettää kirjeenvaihtajia.

Itselläni on tästä kokemusta yhteensä seitsemän vuoden ajalta, kun toimin puolustusvoimien lähettämänä tiedustelu-upseerina Venäjällä, Valko-Venäjällä ja Ukrainassa. Tapasin tässä puolustusasiamiehen tehtävässäni myös suomalaisia toimittajia ja olin heidän tietolähteenäkin.

Molemmissa rooleissa hankitaan suomalaisille kiinnostavia tietoja, ja yritetään lisätä Suomessa ymmärrystä kohdemaan toiminnasta sekä meitä koskevista tavoitteista.

Näitä tietoja yritetään saada haastatteluilla etenkin kohdemaan kansalaisilta, usein myös muilta kohdemaassa toimivilta suomalaisilta. Avointen lähteiden penkominen on osa työtä.

Sotilastiedustelun kiinnostuksen pääkohteina ovat ehkä enemmän maan puolustushallinto ja sotateollisuus. Silti yhteiskunnalliset ilmiöt ja ajan henki ovat yhtä tärkeitä luotaamisen kohteita niin kirjeenvaihtajille kuin puolustusasiamiehillekin.

RISKITKIN ovat molemmilla toimijoilla samanlaisia. Etenkin vaikeissa tai jopa vihamielisissä oloissa työskenteleminen vaatii sekä kirjeenvaihtajalta että sotilastiedustelijalta itseohjautuvuutta.

Kotiorganisaatio antaa ohjausta ja tukea – toivottavasti paljonkin – mutta työtä on tehtävä itsenäisesti, omilla ratkaisuilla.

Ja toisinaan sekä tiedustelun tekemät tilannearviot että kirjeenvaihtajien tekemät journalistiset ratkaisut menevät pieleen.

Helsingin Sanomat julkaisi alkuviikosta Venäjän-kirjeenvaihtajansa henkilökohtaisen näkökulmatekstin, jossa harmiteltiin Suomen ja Venäjän välisen matkustamisen hankaluutta. Tekstissä toivottiin itärajan avaamista ennen talvea, etteivät odottelijat kylmety rajajonoissa Narvan luona.

Kirjoitus sai sosiaalisessa mediassa tyrmäävän vastaanoton, eikä ihme. Kannanotto voitiin tulkita ukrainalaisten kärsimysten vähättelyksi.

Siinä ikään kuin sivuutettiin se, että pakotteet, rajasulku ja venäläisten matkustusrajoitukset johtuvat Venäjän rikollisesta sodasta Ukrainassa, eivätkä jostain EU:n tai Suomen kiusanteosta matkailijoille.

EN OSAA ARVAILLA, miksi kirjeenvaihtajan pomot antoivat julkaista näin helposti väärintulkittavan tekstin, joka saattaa tekijänsä täällä valtavaan ryöpytykseen ja suoranaiseen paskasateeseen.

Vai oliko se “pakko” julkaista?

Mietin tätä peilaten itseeni. Jos olisin puolustusasiamiehenä lähettänyt Suomeen kritiikittömän arvion jostain Venäjän uusista asejärjestelmistä ja niiden erinomaisuudesta, täysin venäläisellä näkökulmalla, olisin saanut ylemmiltäni nopean yhteydenoton.

“Mites Juhani sulla siellä menee, onko kotona kaikki hyvin?”

En tietenkään tiedä, millaisia prosesseja toimituksissa on. Mutta monilla muilla aloilla selkeästi normaalista objektiivisuudesta ja lähdekriittisyydestä poikkeava viestintä olisi hälytysmerkki – ja työntekijä osattaisiin järjestää äkkiä turvaan.

Sosiaalisessa mediassa epäiltiin jo, onko Helsingin Sanomat huolestunut toimittajiensa turvallisuudesta, ja haluaa Venäjän viranomaisia tyynnytelläkseen julkaista välillä kohdemaata puolustelevia ja Suomea moittivia tekstejä.

Jos näin olisi, mielestäni kirjeenvaihtaja pitäisi kutsua Venäjältä pois. Mikäli lukijakunta ei pysty olemaan varma, onko uutisointi objektiivista vai vaikuttaako kohdemaan viranomaisten tekemä tarkkailu siihen, on kaikkien etu siirtyä tekemään journalismia turvallisemmista oloista.

Evan Gershkovichin kohtaloa ei kukaan halua kenellekään.