Vanhan kansan sanonnan mukaan raha ei haise – tai joku muuten yököttävä lemahdus on vain rahan hajua. Tällä taidettiin aikoinaan tarkoittaa paperi- ja sellutehtaita, jotka tunnettiin tehdaspaikkakunnilla rapeasta ominaistuoksustaan.

Mutta yhtä voimallisesti tuoksahtavan venäläisen rahan aromi ei tunnu haittaavan kaikkia suomalaisia, ainakaan silloin jos raha valuu omalle pankkitilille.

Tietokirjailija Outi Salovaaralta ilmestyi äskettäin Ruplaruhtinaat-teos. Suosittelen vahvasti lukemaan tai kuuntelemaan: näin pääset jyvälle siitä, kuinka naiiveja ja sinisilmäisiä olemme tällä vuosituhannella olleet venäläiselle rahalle.

USEIMMITEN näissä hehkutetuissa yhteisyrityshankkeissa on ollut sama kaava.

Usein lopulta projekti on kuivunut kokoon. Hotellit, konepajat, kalankasvattamot ja mökkikylät kasvavat horsmaa, ja tavoiteltu työllisyysvaikutus lähenee nollaa. Kiinteistöt ovat vaihtaneet omistajaa joillekin toisille tai kolmansille toimijoille niin, että alkuperäinen omistus on häivytetty matkan varrelta.

2000-luvun alkuvuosikymmeninä etenkin itärajan kunnissa kaivattiin niin paljon venäläistä rahaa, että harva päättäjä mietti yhtään mistä bisneksistä sijoittajat olivat alun perin rahansa hankkineet, ja olivatko investoinnit liiketaloudellisesti realistisia tai kannattavia.

Kirjasta löytää esimerkkejä siitä, miten toisinaan paikalliset virkamiehet ja viranomaiset ovat joko katsoneet hämäriäkin puuhasteluja sormiensa välistä, tai välttäneet niihin puuttumista.

Tavallaan kuntia ja hankkeisiin sinisilmäisesti uskoneita voi ymmärtää: päästihän valtiokin jopa venäläisen ydinasetoimittaja Rosatomin mukaan rakentamaan atomivoimalaa Pyhäjoelle.

Fennovoiman voimalahanke oli onneksi vielä alkutekijöissään, kun Venäjä iski Ukrainaan 2022. Rosatom haluaa yhä suomalaisosapuolilta miljardikorvauksia voimalatöiden perumisesta, eikä vaatimusten kohtaloa ole vielä taputeltu loppuun.

VAAN EIPÄ suomalaisten kaupankäynti itään loppunut hyökkäyssodan kevääseen 2022.

Viimeksi keväällä paljastui kaksoiskansalaisten omistamien yritysten laajaa elektroniikkavientiä itärajan taakse, eivätkä nämä selvät salakuljetustapaukset varmasti jää ainoiksi.

Kantasuomalaisetkin yritykset ovat kehittäneet omat, vähemmän rikolliset tapansa Venäjä-vientikieltojen väistämiseen. Hygieenisintä on tehdä pakotekierto Keski-Aasian pikkumaiden kautta.

Jo vuosi sitten Suomen tulli kertoi, miten suomalaisyhtiöiden vienti esimerkiksi Kirgisiaan oli kasvanut 1600 prosenttia verrattuna Ukraina-hyökkäystä edeltävään aikaan. Alueen ykkösmaahan Kazakstaniin kasvua oli 59 prosenttia.

Silti edelleenkin kuulee yrittäjien ihmettelevän, ettei heillä ollut mitään syytä epäillä, että tuotteet päätyisivät entisille markkinoilleen stan-maiden takaovien kautta.

Puheet kuulostavat yhtä uskottavilta, kuin idänkauppavaikuttajien aiemmat vakuuttelut siitä miten ”suomalaiset pärjäävät liiketoimissaan Venäjällä aina ilman lahjontaa”.

Luulisi jonkin herätyskellon soivan, jos yhtäkkiä ilmaantuu esimerkiksi Kazakstanista täysin aiemmin tuntematon firma, joka haluaa ostaa juuri sitä tuotetta, jota olet vuosia vienyt Venäjälle.

Mutta ei. Raha ja sen saaminen on tärkeämpää. Toki yrityksen pystyssä pitäminen ja työntekijäin palkan maksaminen on ymmärrettävä motivaattori. Moraalilla pitäisi kuitenkin olla liiketoiminnassa joku merkitys.

ÖLJYJÄTTI Lukoilin omistama Teboil on niin ikään voinut toimia tähän syksyyn asti Suomen markkinoilla täysin rauhassa, emoyhtiötään vaurastuttamassa.

Nyt Lukoilin läpinäkyvä vedätysyritys omistustensa siirtämisessä ”suomalaisen” Gennadi Timtšenkon perustamalle Gunvor-konsernille meni mönkään, joten huoltoasemaketjun taru saattaa päättyä.

Se olisi tosin voinut päättyä jo 2022 ostoboikotteihin, jos suomalaisia kuluttajia olisi laajemmin haitannut venäläisillä veripolttoaineilla ajaminen.

Joutsan Seutu –paikallislehti kertoi keskiviikkona, että Teboilin tonteista on hieronut kauppoja venäläistaustainen yritys, joten tuttu meno näyttää tälläkin sektorilla jatkuvan.

Kaikki tämä käytös kertoo siitä, että Suomessakin on suuri joukko liiketoimijoita ja yksityisiä ihmisiä, jotka vesi kielellä odottavat pakotteiden purkamista ja vanhan hyvän ajan ruplakaupan paluuta. Monet Raijat ja Jormat lähtisivät heti tankkailemaan autojaan Venäjälle, jos raja avattaisiin.

Yritykset avaisivat jälleen sivukonttoreitaan sinne – ja teeskentelisivät samaan tapaan kuin ennenkin, että naapurimme on hyvä ja luotettava kauppakumppani.