Työmarkkinat
13.11.2025 14:19 ・ Päivitetty: 13.11.2025 14:20
Kelalaiset odottavat keskustelukulttuurin parantumista – ”Se vaatii luottamuksen palautumista”
Kelan toimihenkilöliitosta (KthLiitto) kerrotaan, että henkilöstöedustajat suhtautuvat vakavasti Kelan hallituksen edellytykseen keskusteluyhteyden parantamisesta johdon ja henkilöstön välillä.
– Kelassa on ollut perinteisesti hyvä keskustelu- ja neuvotteluyhteys johdon ja henkilöstön välillä. KthLiitto on siihen sitoutunut ja toivoo, että keskustelukulttuuri palautuu aiemmalle arvostavalle tasolle, liiton puheenjohtaja Tuija Sarlin sanoo tiedotteessa.
Kelan pääjohtajan Lasse Lehtosen lausunnoista julkisuudessa syntynyttä kohua käsiteltiin eilen Kelan hallituksen kokouksessa. Keskustelun tuloksena Lehtonen pyysi anteeksi sanavalintojaan.
Lehtonen on sanonut julkisuudessa muun muassa, ettei Kelalla ole nykyisessä työvoimatilanteessa ”mitään erityistä tarvetta pitää ihan viimeisen päälle kiinni” työntekijöistään.
Kelan pääluottamusmies Tuula Hällfors-Laaksonen sanoo Demokraatille henkilöstön toivovan, että ”hyvä, rakentava ja toinen toista arvostava yhteistoimintakulttuuri” ja hyvä johtajuus, joihin kelalaiset ovat tottuneet, palautuu entiselleen.
– Se vaatii luottamuksen palautumista. Nyt on esitetty anteeksipyyntö, mutta onko se riittävä ja miten se näkyy lähipäivinä – millaista rakentavaa toimintaa pystytään tekemään. Kyllä henkilöstö on vähän varpaillaan, että palautuuko hyvä, rakentava ja arvostava tilanne vai tuleeko jotakin yllätyksiä vielä, Hällfors-Laaksonen sanoo.
Toivomme, että linjauksessa olisi joustoa ja huomioitaisiin yksilölliset tilanteet.
Lisää aiheesta
KOHUN ytimessä ovat olleet Kelan muuttuneet etätyölinjaukset, joiden mukaan työntekijöiden pitää jatkossa olla lähityössä kerran viikossa tai neljä kertaa kuukaudessa.
Kelalaiset ovat jo aiemmin muistuttaneet, että he eivät vastusta lähitöitä sinänsä, vaan he moittivat linjauksen joustamattomuutta. Työntekijöillä voi olla tilanteita, joissa matkaa lähimpään toimitilaan kertyy jopa 250 kilometriä. Tämä johtuu muun muassa toimistojen sulkemisesta osana Kelan säästöohjelmaa.
Hällfors-Laaksosen mukaan ensi viikolla henkilöstön on tarkoitus istua työnantajapuolen kanssa pöydän ääreen miettimään, mikä olisi joustava ja hyvä etätyöohjeistus, joka tukee myös työn tekemistä ja jaksamista.
– Totta kai toiveet ovat korkealla siinä mielessä, että pääsisimme keskustelemaan niistä rakentavasti.
– Toivomme, että linjauksessa olisi joustoa ja huomioitaisiin yksilölliset tilanteet – niin terveysperusteiset kuin myös perheen tilanteet. Keskusteluissa on myös se, että mikä on kohtuullinen matka lähitoimistoon.
Hällfors-Laaksosen mukaan syytä on huomioida sekin, että jos ihmisiä keskitetään avokonttoreihin, ei työn tekemisen rauha ole välttämättä riittävä.
– Teemme asiantuntijatyötä, jossa tarvitaan keskittymistä. On ymmärrettävää, että kaikille hälinäinen avokonttori ei sovi. Lisäksi, koska toimistoja on suljettu, emme kaikki edes mahtuisi toimistoihin, jos päättäisimme kaikki lähteä samana päivänä toimistoon. Ylibuukkausaste on huomattava.
Hämmennys on suuri.
HENKILÖSTÖ on Tuula Hällfors-Laaksosen mukaan ollut kohun keskellä hyvin hämmentynyt ja loukkaantunut keskusteluista, mitä julkisuudessa on käyty.
– Se vaikuttaa työmotivaatioon, -ilmapiiriin ja -hyvinvointiin. Olen saanut viestejä henkilöstöltä, että itkettää, asiat tulevat yöllä mieleen, eikä saa unta. Hämmennys on suuri – mitä tulee tapahtumaan ja miksi tilanne on tällainen.
Hällfors-Laaksonen huomauttaa, että töitä pitäisi jaksaa tehdä, työtä on paljon ja vaatimukset ovat kovat. Hän on myös huolissaan työntekijöiden turvallisuudesta julkisen myllerryksen keskellä.
– Mediaviestintä voi aiheuttaa ja aiheuttaakin jonkin verran myös piikkejä siihen, että uhka-vaaratilanteet kasvavat Kelassa niin puhelinpalvelussa kuin fyysisessä asiakaskohtaamisessa.
– Sieltä tulee ajoittain sellaista kielenkäyttöä, mikä ei ole työssä jaksamista tukevaa. Kaikki tällaiset ilmiöt tulevat esille, kun olemme enemmän näkyvillä.
HÄLLFORS-LAAKSONEN ei ole vielä tehnyt tarkempaa selvitystä, miten juuri tämä kohu on turvallisuustilanteeseen vaikuttanut.
Yleisesti hän toteaa, että uhkaavat tilanteet kelalaisten työssä ovat lisääntyneet vuosittain. Tämä liittyy myös siihen, että etuuskäsittelijän nimi näkyy hänen tekemissään päätöksissä.
– Puhelimessa uhkaillaan ja uhkaillaan ihan perheenjäseniäkin. Se koetaan hyvin raskaana. Jotkut sanovat, etteivät uskalla laittaa esimerkiksi lasten vaatteisiin nimeä, ettei sitä yhdistetä päätöksiin.
Sosiaali- ja terveysministeriö on käynnistänyt hankkeen, jonka myötä etuuspäätöksen allekirjoittajaksi ei enää merkittäisi ratkaisun tehneen henkilön nimeä.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
