Yhdysvallat julkaisi kansallisen turvallisuuden strategiansa marraskuussa. Ja voi tytöt ja pojat – paperin sisällöstä on vedelty jos joitakin johtopäätöksiä.

Eurooppalaisia huolettaa, että Donald Trumpin hallinto lupaa siinä tukea äärikonservatiivisia tai oikeammin MAGA-arvoja myös meillä. Demokratia sinänsä ei ole enää turvaamisen arvoinen päämäärä, vaan Yhdysvaltain omat talousedut menevät sen edelle.

TÄTÄ KAUHISTELLESSA lännessä on jäänyt vähemmälle huomiolle se, että myös Kreml julkaisi oman vastaavan linjanvetopaperinsa marraskuun lopussa.

Venäjän uusi strategia on kätevästi lukittu presidentti Putinin valtakausiin. Hänethän valittiin perustuslain muokkausten jälkeen vuoden 2024 vaaleissa ylivoimaisin äänin jatkokaudelle, joka kestää vuoteen 2030 asti.

Uusi linjapaperi on määritelmänsä mukaan ”perusta kansallisen turvallisuuden strategiselle suunnittelulle”. Sisältö on siinä mielessä yhdysvaltalaista vastinettaan tylsempi, että suuria yllätyksiä sieltä ei löydy.

Menettelytavat ja oikeutukset jopa valtion rikollisillekin teoille ovat samoja, joita Venäjä on käyttänyt jo Ukrainan sotaan edetessään.

KANSALLINEN STRATEGIA ohjaa määritelmänsä mukaan Venäjän tulevaa lainsäädäntöä sekä viranomaistoimintaa ja sillä on myös vahva liityntäpinta turvallisuuspolitiikkaan.

Strategian määrittelyssä todetaan suoraan, että sen tarkoituksena on vahvistaa Venäjän historiallista, etnonationalistista yhtenäisyyttä.

Historia ja isovenäläinen kulttuuri käyvät perusteluiksi moneen asiaan.

Kansalaisten identiteetti ja kansallinen venäläisyyden käsite määritellään valtion tarpeista lähtevänä. Yksilöllä ei ole merkitystä, perustana on hallinnon kulloinkin määrittelemä näkemys valtion johtajien – ja sille uskollisen Venäjän ortodoksisen kirkon – arvojen mukaisesta yhteisöllisyydestä.

Nämä arvot kuvataan länsimaisiin ”rappeutuneisiin” arvoihin verrattuna ylivoimaisina.

Tässä strategia luo uhkaa myös muille maille, koska siinä velvoitetaan venäläissyntyisiä ja -taustaisia ihmisiä toimimaan Kremlin valitsemien perinnearvojen suojelijoina myös Venäjän nykyisten rajojen ulkopuolella.

ETNINEN VENÄLÄISYYS on strategiapaperin mukaan eräänlainen globaali, yhtenäistävä tekijä ja kuin sisäsyntyinen leima ihmisissä.

Tämän Venäjä pyrkii linjaustensa mukaan kaikin keinoin uurtamaan kansalaisiinsa, ja myös heihin jotka eivät asu enää kotimaassa.

Hyytävää on myös se varmuus, jolla strategia julistaa miten merkittävää koko venäläiselle identiteetille oli Ukrainalta vuonna 2014 otettujen Krimin ja Sevastopolin sekä vuonna 2022 tapahtunut Donetskin, Luhanskin, Zaporižžjan ja Hersonin alueiden liittäminen Venäjän ”historialliseen yhteyteen”.

Tällä sementoidaan paljon Ukrainan tulevien rauhanneuvotteluiden tavoitteita.

KREMLIN strategiapaperi korostaa hämmästyttävän paljon historian merkitystä nykyhetkeen. Sieltä löytyy aina joku iso tai pieni muinainen vääryys, joka vaatii korjaamista.

Vanha neuvostoliittolainen sanonta ”Tulevaisuutta ei voi ennustaa, mutta menneisyyttä voit muokata” pätee Venäjäänkin hyvin. Strategiassa sanotaan suoraan, että valtion on suojattava historiaa ”vääriltä” eli kyseenalaistavilta tulkinnoilta.

Venäjän aktiivisesti tekemä historian uudelleenkirjoitus on ollut aseena Ukrainankin ”denatsifioimisessa”. Suureen isänmaalliseen sotaan (1941-1945) vetoaminen on tässä tehokas väline, sillä siitä ovat kaikki nykyvenäläiset kuulleet lastentarhaikäisistä asti.

Nykyinen EU-Saksa on tässä kontekstissa sama kuin se vanha vainoaja, ja kaikki sen kanssa nyt liitossa olevat ovat fasisteja kuten 80 vuotta sittenkin.

Tämä liippaa meitäkin. Viime aikoina Suomesta on yhä useammassa yhteydessä Venäjän mediassa luotu kuvaa natsi-Saksan julmana liittolaisena, eikä talvisotaa ole olemassa kuin merkityksettömänä sotilaallisena erityisoperaationa.

MYYTTINEN ÄITI-VENÄJÄN historia kuvataan strategiassa kirjaimellisesti ”tuhatvuotisen” kunnian kokonaisuutena. Tsaarien ja keisarien Venäjä, Neuvostoliitto ja nyky-Venäjä ovat siinä yhtä ja samaa jatkumoa.

Tällä historiallisella kokonaisuudella on legitiimejä intressejä ja luonnollisia tarpeita. Muiden valtioiden on nämä hyväksyttävä, ihan vain historiallisina lainalaisuuksina, ja kunnioitettava Kremlin oikeutettuja pyrkimyksiä.

Ehkä juuri tätä Putin tarkoitti viime perjantaina televisioidussa puheessaan kansakunnan tilasta. Venäjä ei ole hänen mukaansa hyökkäämässä mihinkään, kunhan maata kunnioitetaan.

Mikä kätevintä, uuden strategiansa mukaan Venäjä päättää itse, mikä on sille riittävä kunnioituksen taso, ja milloin sillä on oikeus ryhtyä itseään puolustaviin kunnianpalautustoimiin.