Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Työmarkkinat

19.1.2024 11:13 ・ Päivitetty: 19.1.2024 11:13

Ex-kansanedustaja Sanna Aunesluoma valittu Hyvinvointialan johtoon

Hyvinvointiala Hali ry

Kauppatieteiden maisteri, hallintotieteiden tohtori Sanna Aunesluoma aloittaa Hyvinvointiala Halin toimitusjohtajana 17. huhtikuuta.

Demokraatti

Demokraatti

Aunesluoma on toiminut Lääketeollisuus ry:n toimitusjohtajana vuodesta 2018 lähtien. Sitä ennen hän toimi kokoomuksen kansanedustaja vuosina 2007-2018, joista kaksi kautta sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsenenä.

Ennen kansanedustajaksi siirtymistä Aunesluoma toimi Elisa-konsernissa johto- ja asiantuntijatehtävissä. Hän on vaikuttanut myös Espoon kaupunginvaltuustossa, Husin hallituksessa sekä lukuisissa kolmannen sektorin ja yksityisen sektorin luottamustehtävissä.

Tohtoriksi hän väitteli Tampereen yliopistossa erikoissairaanhoidon kustannushallinnan keinoista ja niiden käyttämisen esteistä.

– On todella upeaa saada uudeksi toimitusjohtajaksi näin laaja-alaisen kokemuksen ja verkoston omaava henkilö. Hänellä on vahvat näytöt aikaisemmista tehtävistä ja erinomaiset viestinnälliset taidot edistää yksityisen sosiaali- ja terveyspalvelualan kehitystä, Halin hallituksen puheenjohtaja Janne-Olli Järvenpää perustelee tiedotteessa.

AUNESLUOMAN mukaan yksityinen sosiaali- ja terveysala on erittäin mielenkiintoisessa kehitysvaiheessa.

– Halin jäsenet mahdollistavat osaltaan sen, että saamme hyvää hoitoa ja hoivaa oikea-aikaisesti. Haluan olla mukana luotsaamassa vaikuttavamman sosiaali- ja terveydenhuollon rakentamista yhdessä Halin osaavan henkilökunnan, jäsenkunnan ja sidosryhmien kanssa.

Lisää aiheesta

Halia sen perustamisesta lähtien johtanut Ulla-Maija Rajakangas ilmoitti syyskuussa jättävänsä tehtävänsä.

Hali edustaa yksityisiä sosiaali- ja terveysalan yrityksiä ja järjestöjä. Se neuvottelee alan yleissitovat työehtosopimukset, valvoo jäsenten yhteisiä etuja sekä neuvoo työoikeudellisissa ja elinkeinopoliittisissa kysymyksissä.

Jäseninä on yli 1 500 yritystä ja järjestöä, jotka työllistävät yhteensä yli 100 000 sosiaali- ja terveysalan sekä varhaiskasvatuksen ammattilaista Suomessa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU