Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Ex-työministeri: “Suurin ongelma on työttömien kohdalla se, että valtio on vetäytynyt aktiivitoimien järjestämisvastuusta”

Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan puheenjohtajan Tarja Filatovin (sd.) mukaan ministeri Petteri Orpon (kok.) ulostulo perusturvan tasojen yhtenäistämisestä on tervetullut ja vastaa monilta osin SDP:n valmistelemaa yleisturvamallia.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Kansanedustaja, entinen työministeri Tarja Filatov.

– Perusturvan uudistamista ei kannata hidastaa kokeilulla. Esimerkiksi työmarkkinatuen, sairauspäivärahan ja perhe-etuuksien yhdistäminen vaatii hieman lisärahaa, mutta samalla se purkaa byrokratiaa ja vähentää toimeentulotukimenoja. Kokonaisuudessaan kyse on lähes kustannusneutraalista toimesta, Filatov esittää.

– Se, että ansiotulojen kasvaessa perusturva sopeutuu automaattisesti ansaittuihin tuloihin, on kannatettavaa. Ikävä kyllä esimerkiksi hallituksen rakentama aktiivimalli toimii päinvastoin. Se työntää ihmisiä perusturvalta toimeentulotuelle, jossa on kaikkein pahimmat kannustinloukut. Eikä aktiivimalli ole suinkaan ainoa hallituksen esitys, joka lisää toimeentulotukiriippuvuutta.

Aktiivimallia korjattava jo tänä keväänä.

Hallituksen sosiaaliturvapolitiikka näkyy entisen työministerin mukaan kuluvan vuoden budjetin arvioissa. Hän huomauttaa, että samalla kun talouden ennustetaan kasvavan ja työttömyyden alentuvan, hallituksen budjetti ennustaa toimeentulotukimenojen nousevan sekä niiden perheiden määrän lisääntyvän, jotka saavat toimeentulotukea.

– Hallituksen olisi ensisijaisesti arvioitava omien päätöstensä seurauksia ja korjattava muun muassa aktiivimallia jo tänä keväänä: turvaamalla työttömille aktiivitoimet ja vapauttamalla pitkäaikaissairaat kohtuuttomista velvoitteista.

Filatov huomauttaa, että perusturvan vastikkeellisuutta pohdittaessa on muistettava, kuinka perusturvamme on jo nyt hyvin vastikkeellinen. Työttömän on etsittävä töitä ja otettava työtä sekä aktiivitoimia vastaan saadakseen työttömyysturvaa, opiskelijan opiskeltava, saadakseen opintotukea. Vastikkeellisuutta ei voi vaatia ilman että tarjoaa toimia, joihin osallistumista vaatii vastikkeeksi

– Suurin ongelma on työttömien kohdalla se, että valtio on vetäytynyt aktiivitoimien järjestämisvastuusta. Esimerkiksi ammatillista työvoimakoulutusta tarjottiin edellisellä eduskuntakaudella yli 20 000 hengelle vuodessa. Nykyhallituksen aikana määrä on laskenut 5 000 henkeen.

– Koulutuksen alasajo on silkkaa typeryyttä, koska työmarkkinoilla näkyy jo pulaa osaavasta työvoimasta.

Suomalaisen perusturvan suurin ongelma on Filatovin mukaan puolestaan siinä, että ensisijaista perusturva pitää täydentää liian usein toimeentulotuella.

– Tämä ongelma ei poistu, ellei perusturvan tasoa turvata.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE