Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

FBI tutkii: Naiselle tyrkytettiin rahaa Muellerin maineen pilaamisesta?

Yhdysvalloissa liittovaltion poliisi FBI tutkii väitettä siitä, että erikoissyyttäjä Robert Muelleria (kuvassa) vastaan olisi masinoitu lokakampanjaa. Asiasta kertoo muun muassa Guardian.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Useat toimittajat ja bloggaajat Yhdysvalloissa ovat tässä kuussa saaneet sähköpostin naiselta, joka väittää, että hänelle olisi tarjottu rahaa Muellerin maineen pilaamisesta. Sähköpostin lähettäjän mukaan hänelle tarjottiin rahaa siitä, että hän väittäisi julkisuudessa, että Mueller olisi käyttäytynyt epäsopivasti vuosikymmeniä sitten.

Sähköpostin kirjoittaja väittää olevansa Floridasta kotoisin oleva nainen, joka työskenteli Muellerin lakiyrityksessä 1970-luvulla. Sähköpostin lähettäjän mukaan hänelle olisi tarjottu 30 000 dollaria ja muita etuja valheellisten väitteiden esittämisestä.

Nainen on kertonut nimensä, mutta nimi ei sovi yhteen julkisten rekistereiden kanssa eivätkä toimittajat ole saaneet häntä tavoitettua.

Mueller tutkii tiiminsä kanssa Venäjän sekaantumista vuoden 2016 presidentinvaaleihin.

FBI selvittää, ovatko naisen väitteet totta.

– Kun viime viikolla saimme tietää epäilyksistä, että naiselle oli maksettu rahaa valheellisten väitteiden antamisesta erikoissyyttäjästä, veimme asian välittömästi FBI:n tutkittavasti, Muellerin tiedottaja Peter Carr sanoo tiedotteessa.

Lisää aiheesta

Guardianin mukaan tiedote on harvinainen, sillä Muellerin toimisto tunnetaan siitä, että se ei melkein koskaan lähetä tiedotteita paitsi oikeuden kuulemisista ja oikeuden dokumenteista.

Mueller tutkii tiiminsä kanssa Venäjän sekaantumista vuoden 2016 presidentinvaaleihin.

Naisen mukaan Mueller oli häntä kohtaan aina ystävällinen eikä koskaan epäasiallinen.

Sähköpostin lähettäjän mukaan juonen takana on mies nimeltä Jack Burkman. Burkman on oikeistolainen radiojuontaja, joka tunnettaan myös lobbarina. Burkman on ollut myös keräämässä rahaa auttaakseen Rick Gatesia oikeudenkäyntikulujen maksamisessa. Gates oli Donald Trumpin presidentinvaalikampanjassa varajohtajana. Gates on myöntänyt syyllistyneensä FBI:lle valehtelemiseen ja juonitteluun.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE