Anno domini 2023 Työväen Näyttämöiden liiton festarivalikoiman lippulaivaa ei ole pidellyt laiturissa – tai karilla – enää mikään. Mikkelin sydäntalvea perinteisesti värittävä harrastajatapahtuma tarjoaa tässä viikonvaihteessa virallisessa festivaaliohjelmassaan yhdeksältä teatterilta tai ryhmältä 18 näytöstä sekä kutsuttuna vierailuesityksenä, vuosien 2018 ja 2019 tapaan, Taideyliopiston teatterikorkeakoulun kolmannen vuosikurssin opiskelijoiden monologitkimarat.

MIKÄ OLISIKAAN sopinut paremmin pakotetulta tauolta palaavan festivaalin avausesitykseksi kuin ehta klassikkosatiiri. Nikolai Gogolin Reviisori on aikaa kestävä pureva komedia ihmisten hyväuskoisuudesta ja alttiudesta madella kuvitellun vallanhaltijan jalkojen juuressa. Se myös irvii sitä, miten pääkaupunkilaisuus näyttäytyy takamaiden kaupunkipahasessa kritiikittömästi jumalalliselta.

Reviisori on harrastajateattereillekin siinä mielessä oiva esitettävä, että teemoiltaan ajattomana se kestää monenlaisia versiointeja, tyylikokeiluja tai roolitusten keikautuksia. Gogol-klassikon Näyttämöpäiville tuonut Ykspihlajan Työväen Näyttämö oli sovituksessaan päättänyt käyttää kaikki nuo tekstin tarjoamat mahdollisuudet samalla kertaa. Niinpä reiluun puoleentoista tuntiin tiristetty esitys olli melkoinen hullunmylly. Hyvässä ja pahassa

YTN:N KOKENUT ohjaaja Aku-Petteri Pahkamäki on tällä kertaa valinnut klassikon käsitteltyökalukseen groteskin liioittelun. Gogolin jo valmiiksi hersyvät tyypit on vedetty äärirajoille asti ja jotkut vähän ylikin. Esimerkiksi näytelmän toinen keskushenkilö, kaupunginpäällikkä Anton Antonovitsh (Taija Hovatov) on huomattavan yliviritetty komediahahmo. Hän puhuu kaiken aikaa huutamalla ja hänen gestiikkansa ja liikekielensä on valtavaa – kuin supertankkeri kääntyisi satama-altaassa.

Muissakin kaupungin silmäätekevissä piilee samanlaista taipumusta hysteriaan. Paitsi postimestarissa (Sirkka Wikström), jonka ilmaisullinen minimalismi näyttäytyy erityisen riemukkaalta koohotuksen keskellä.

Samaa maata on myös näytelmän nimihenkilö, kuvernementin reviisoriksi tekeytyvä lääninketku Hlestakov, joka ottaa tunnontuskitta vastaan kaupungin johtavien viranhaltijoiden hänelle vuoron perään tyrkyttämät lahjukset. Ivan Hlestakov, jota Pahkamäen versioinnissa esittää nainen, Marika Möttönen, hämmästelee sekä huijauksensa läpimenon helppoutta että kaupunkipomojen ihmeellisiä soidintansseja edessään, mutta heittäydy samalla pöljyyden tasolle. Hahmo piirtyy useimpia muita sordinoidumpana.

Kaikkein viisaimpana ja tyyneimpänä näyttäytyy kuitenkin Hlestakovin metkut tunteva palvelija Osip (roolissa YTN:n festarivetojen todellinen luottonäyttelijä Riitta Pellinen), joka pyrkii pitämään isäntänsä erossa turhista vaikeuksista kuten uhkapeleistä.

Valereviisori (Marika Möttönen, vasemmalla) ja hänen renkinsä Osip (Riitta Pellinen).

Hlestakov vikittelee vielä kaupunginpäällikön pojat puolisokseen kaiken muun huijaamisen sivutuotteena sivussa. Todellakin monikossa, sillä Pahkamäen versioinnissa alkuteoksen Anton Antonovitshin tytär on muuttunut veljespariksi. Muutenkin tässä esityksessä perinteistä Gogol-pakkaa sekoitetaan kääntämällä roolitusta nurin eli monissa merkittävissä rooleissa on nainen, jonka roolinimi on miehen. Näin syntyy virkistävää androgyniaa.

Ykspihlajalaisten esitys on eheimmillään, kun ohjat ovat Hlestakovilla, mikä painottuu väliajan jälkeiseen vaiheeseen. Kaupunginpäällikön määrätessä esityksen tempoa ja tyyliä terävämpi komediallisuus nuukahtaa kaiken paisuttelun alle. Satiiri virttyy metakkafarssiksi.