Kotimaa

Fimea tarkasti Oriolan tilanteen – moitteita eniten kehnosta tiedottamisesta

Lehtikuva / Mikko Stig
Lehtikuva / Mikko Stig
Lehtikuva / Mikko Stig

Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimeassa uskotaan, että lääketukkuri Oriolan lääketoimitukset normalisoituvat tämän viikon aikana.

Fimean tarkastajat tekivät tänään tarkastuskäynnin Oriolaan, jonka lääketoimituksissa on ollut pahoja viivästymisiä.

– Oriolassa tehdään kovasti töitä tilanteen normalisoimiseksi ja tilanne on paranemaan päin. Oriolassa toteutetut toimenpiteet näkyvät apteekeissa päivän tai kahden viiveellä, Fimean lääkealan toimijoita valvova johtaja Eija Pelkonen sanoi STT:lle.

Oriola on lisännyt huomattavasti lääkkeiden hätätoimituksia asiakkailleen turvallisuusriskien minimoimiseksi, Pelkonen kertoo.

Pelkosen mukaan Oriolan tapaus täytyy käydä perusteellisesti lävitse vastaavanlaisten tapausten välttämiseksi tulevaisuudessa.

– Isoissa tietojärjestelmien muutoksissa on aina omat riskinsä. Tässä tapauksessa ne riskit ovat toteutuneet, Pelkonen sanoo.

Pelkonen moittii Oriolaa ennen muuta kehnosta kriisitiedottamisesta asiakkaidensa eli apteekkien ja sairaaloiden suuntaan.

– Tiedottaminen on ollut liian vähäistä asiakkaiden suuntaan. Kentällä ei ole saatu riittävästi ajantasaista informaatiota.

Tilannetta on Pelkosen mukaan pahentanut se, että Oriolan asiakaspalvelu on ruuhkautunut pahasti.

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat