Selonteko täydentää ulko- ja turvallisuuspoliittista selontekoa tarkemmilla kauppa- ja kehityspolitiikan toimenpiteillä.

– Suhtaudumme myönteisesti siihen, että kauppaa ja kehitystä yhdistetään. Se on kaikkien etu, jos nämä kaksi asiaa tukevat toisiaan. Seuraamme selonteossa erityisesti sitä, että kumpikaan puoli ei ole ikään kuin toiselle alisteinen – että kehitysyhteistyö olisi entistä enemmän kaupan väline, Fingon vaikuttamistyön johtaja Ilmari Nalbantoglu sanoo.

– Jos kehitysyhteistyötä tehdään entistä useammin siitä lähtökohdasta, että se hyödyttää suomalaista liike-elämää, on uhkana, että palataan sellaiseen 1970-lukulaiseen ajatteluun, jossa kehitysyhteistyön tarkoitus on saada myytyä jotain traktoreita Afrikkaan. Tämä on asia, jota seuraamme, mutta itse uskon, että nämä kaksi asiaa – taloussuhteet ja kehitys – pystytään yhdistämään tasapainoisesti.

– Olisi varmasti ollut hyödyllistä, että useampi osapuoli kuin virkavalmistelijat olisivat voineet kommentoida tekstiluonnosta.

Julkaisun jälkeen Nalbantoglun ensimmäinen mielikuva on, että selonteossa on tasapainoa. Silti häntä huolettaa kohta, jossa todetaan, että: ”merkittävä osa Suomen kehitysyhteistyöstä on edelleen lahjamuotoista, mutta siinä keskitytään yhä enemmän kauppaa tukevaan kehitysyhteistyörahoitukseen”.

– Toivomme, että sen tulkinta ja toteutus ei ole se, että kehitysyhteistyötä ikään kuin alistetaan kauppapoliittisille tavoitteille, hän kommentoi tuoreeltaan.

MILLAISIA hyötyjä siitä sitten on, että taloussuhteet ja kehitys tukevat toisiaan? Nalbantoglu listaa kolme tasoa: globaalin, kehittyvän maan ja Suomen hyödyn.

Globaalissa kuvassa kestävästä kehityksestä puuttuu YK:n arvioiden mukaan noin yli 4200 miljardia euroa rahoitusta, jotta kestävän kehityksen tavoitteet saavutetaan.

– Virallisen kehitysyhteistyön määrä on ollut noin 200 miljardia euroa vuosittain. Tämä 200 miljardin ja yli 4200 miljardin euron välinen ero kuvaa sitä, että tarvitaan muitakin keinoja, jotta kestävän kehityksen tavoitteet saavutetaan.

– Jos taloussuhteita yhdistetään kehitysyhteistyöhön, voivat ne – siis käytännössä kauppa – entistä useammin tukea kestävää kehitystä. Näin ollen tuo tarvittava yli 420 miljardin euron potti täyttyisi pikkuhiljaa, Nalbantoglu kuvailee.

Myös yksittäinen kehittyvä maa hyötyy taloussuhteiden ja kehityksen välisestä tasapainosta. Nalbantoglu muistuttaa, että Suomen kumppanimaatkin usein toivovat, että maat pääsisivät ennemmin normaaliin, reiluun ja tasa-arvoiseen kauppasuhteeseen sen sijaan, että maiden välillä suhteet olisivat vain kehitysyhteistyön kautta.

– Se on varmasti myös pitkäjänteisesti se tapa, jolla kehittyvät maat pääsevät entistä itsenäisempään ja vahvempaan yhteiskunnalliseen asemaan.

– Siinäkään ei ole mitään pahaa, jos tämän kaiken myötä tulee myös Suomelle hyötyjä. On ihan luonnollista ja hyvä asia, jos meillä on entistä vahvemmat suhteet kehittyviin maihin. Se tarkoittaa, että Suomen poliittinen vaikutusvalta voi kasvaa ja Suomen turvallisuus vahvistuu, koska se tarkoittaa vakaampaa maailma. Se voi tarkoittaa myös sitä, että Suomen oma taloudellinen asema, hvyinvointi, kestävällä tavalla vahvistuu.

TASAPAINON lisäksi Fingossa seurataan, mitä oikeastaan tarkoittaa erityisesti tasavallan presidentti Alexander Stubbin esillä pitämä arvoperusteinen realismi. Käsite on myös jo julkaistussa ulko- ja turvallisuuspoliittisessa selonteossa.

– Molemmat sanat ovat myönteisiä – arvot ja realismi. Ongelma on siinä, että tämä ei ole kovin vakiintunut käsite, joten me emme täysin tiedä, mitä sillä tarkoitetaan.

Nalbantoglu huomauttaa, että aiemmin puhuttiin ihmisoikeusperusteisesta ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. Se tarkoittaa sitoutumista kansainväliseen ihmisoikeuksien oikeudelliseen kehikkoon.

– Se on selkeämpi ja jämerämpi käsite kuin tämä arvopohjainen realismi. Seuraamme sitä, olemmeko Suomena edelleen näihin kansainväliseen sääntöperusteiseen määritelmään sitoutuneita vai keksimmekö me jotain omia määritelmiä sille, että mitä meidän ulkopolitiikkamme ja kehityspolitiikkaamme on.

HALLITUKSELLE Nalbantoglu antaa sekä risuja että ruusuja sen suhteessa kehitysyhteistyöhön. Hän kuvaa suhtautumista kehitysyhteistyötä ristiriitaiseksi.

Myönteistä hänen mukaansa on, että hallitus on pitänyt kiinni tietyistä Suomen pitkäaikaisista periaatteista.

– On pyritty pitämään kiinni Suomen vahvuuksista, kuten naisten ja tyttöjen aseman kohentamisesta. Sääntöperusteisuus ja monenkeskisyys, myös niistä hallitus on pitänyt kiinni. Näen myös myönteisenä sen, että kauppaa ja kehitystä lähtökohtaisesti yhdistetään – katsotaan vain, mitä siitä käytännössä tulee. Toteutus ratkaisee, hän listaa.

Hyvää on sekin, että hallitusohjelman mukaan suomalaisten järjestöjen työtä arvostetaan. Rahoitustakin on järjestöille lisätty kehysriihessä, mutta toisaalta samaan aikaan kehitysyhteistyön asemaa heikennetään leikkauksin.

– Noin neljäsosan leikkaus tällä hallituskaudella koko kehitysyhteistyön kokonaisuuteen tarkoittaa sitä, että Suomi pystyy tekemään vähemmän hyvää maailmalla, Suomen oma vaikutusvalta kapenee, turvallisuusedellytykset heikkenevät ja myös edellytykset molemmin puolin tuottoisten taloussuhteiden rakentamiseen heikkenee.

Kehitysyhteistyötä ja ylipäätään suomalaista työtä kestävän kehityksen puolesta hallitus on nakertanut myös yksittäisin toimin, kuten lakkauttamalla tiettyjä avustusmuotoja. Nalbantoglu mainitsee rauhantyön avustuksen, viestintä- ja globaalikasvatustuen ja ulko- ja turvallisuuspoliittisten järjestöjen tuen lakkauttamiset.

Ristiriitaa on Nalbantoglun mukaan myös siinä, että hallituksessa erityisesti perussuomalaisilla on haluja kiristää maahanmuuttoa ja samalla leikataan kehitysyhteistyöstä, joka tähtää olojen parantamiseen maahanmuuttajien lähtömaissa.

– Sanotaan, että ihmisiä pitäisi tukea siellä, missä he ovat, eikä täällä, ja sitten toisaalta niitä edellytyksiä tukemiseen heikennetään.