Talous
13.2.2026 10:32 ・ Päivitetty: 13.2.2026 15:30
Foodora vetäytyy Suomesta – Wolt valtasi markkinat
Ruokakuljetuspalvelu Foodora lopettaa toimintansa Suomessa tämän kuun lopussa. Yhtiöllä on ollut Suomessa noin 80 paikallista työntekijää.
Yhtiö sanoo tiedotteessaan investoivansa markkinoihin, joilla se voi saavuttaa selkeän markkinajohtajuuden.
FOODORA on jäänyt Suomessa alakynteen Woltin vallattua leijonanosan markkinoista.
Foodora on toiminut Suomessa vuodesta 2015 lähtien ja laajentunut yli 100 kaupunkiin ja kuntaan.
Foodora kertoo tiedotteessaan, että työntekijöitä, yhteistyökumppaneita ja lähettejä on tiedotettu päätöksestä.
Foodora on toiminut Suomessa vuodesta 2015. Lähettejä sillä on ollut yli sadalla paikkakunnalla.
Suomen lisäksi Foodora toimii viidessä muussa Euroopan maassa: Itävallassa, Tshekissä, Unkarissa, Norjassa ja Ruotsissa. Foodora on osa saksalaista Delivery Hero -konsernia.
VIIME kesänä Foodoran emoyhtiö sai EU:lta jättisakot kilpailulainsäädännön rikkomisen vuoksi. EU määräsi Delivery Hero -konsernille sekä sen espanjalaiselle tytäryhtiölle Glovolle yhteensä 330 miljoonan euron sakot.
Foodoran vastoinkäymiset ovat herättäneet odotuksia, että yhdysvaltalainen Uber Eats olisi rantautumassa Suomeen. Yhtiö kertoi lokakuussa kaavailevansa toiminnan aloittamista Suomessa tämän vuoden aikana.
Uber Eatsin mukaan se toimii jo kymmenissä maissa, Euroopan maista muun muassa Italiassa, Saksassa, Ranskassa ja Ruotsissa.
Juttua täydennetty kauttaaltaan klo 17.30.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
