Musiikki
2.2.2026 06:26 ・ Päivitetty: 2.2.2026 06:26
Grammy-palkinnot jaettu – suomalaiselle pysti
Puertoricolainen Bad Bunny on saanut vuoden parhaan albumin Grammy-palkinnon. Debi Tirar Mas Fotos on ensimmäinen kokonaan espanjankielinen albumi, joka on saanut palkinnon.
Bad Bunny on latinalaisamerikkalaisen musiikin tämän hetken suurimpia tähtiä. Hänen levynsä voitti aiemmin gaalassa myös Musica Urbana -kategorian. Artisti otti illan ensimmäisessä kiitospuheessaan kantaa Yhdysvaltain maahanmuuttopoliisi ICE:n ja muiden liittovaltion maahanmuuttoviranomaisten toimintaan.
- Ennen kuin sanon kiitos Jumalalle, aion sanoa ICE:lle, että ulos, hän sanoi.
Myös muut musiikkialan suuret nimet kritisoivat ICE:n operaatioita Los Angelesissa järjestetyssä gaalassa. Useat vieraat olivat kiinnittäneet rinnukseensa pinssejä, joissa ICE:tä vaadittiin ulos kaupungeista.
Bad Bunnyn on määrä esiintyä amerikkalaisen jalkapallon ammattilaissarja NFL:n huipentavan Super Bowlin väliaikashow’ssa viikon päästä.
Bad Bunny ei muutoin esiinny käynnissä olevan maailmankiertueensa aikana Yhdysvalloissa. Hän on perustellut päätöstä huolella siitä, että Yhdysvaltain maahanmuuttoviranomaiset tekevät ratsioita hänen konserteissaan.
ENITEN palkintoja gaalassa keräsi yhdysvaltalainen Kendrick Lamar, joka vie kotiin yhteensä viisi pystiä.
Lamar nousi kautta aikain eniten musiikkialan Grammy-palkintoja saaneeksi räppäriksi. Asiasta kertovat muun muassa uutistoimisto AP ja viihdelehti Variety.
Kärkipaikkaa oli tähän asti pitänyt hallussaan Jay-Z, joka on kerännyt uransa aikana 25 Grammy-palkintoa. Lamarin nimissä on nyt yhteensä 27 Grammya.
Parhaan uuden artistin palkinnon vei brittilaulaja Olivia Dean.
Vuoden kappaleesta puolestaan palkittiin Billie Eilishin ja hänen veljensä Finneas O’Connellin Wildflowers.
MUSIIKIN suurimmassa palkintogaalassa nähtiin myös suomalaismenestystä. Suomalaistuottaja Jonas W. Karlsson palkittiin Grammylla elektroakustisen Arkai-duon Brightside-albumille tekemästään työstä.
Lisäksi suomalainen kapellimestari Esa-Pekka Salonen oli ehdolla parhaan orkesteriesityksen sarjassa San Franciscon sinfoniaorkesterin levytyksellä Igor Stravinskyn Symphony In Three Movementsista. Kahdesti Grammyllä uransa aikana palkittu Salonen ei kuitenkaan tänä vuonna saanut palkintokaappiinsa lisää täytettä.
Ehdolla esimerkiksi parhaan kansainvälisen albumin kategoriassa oli nigerialaisartisti Burna Boy, jonka albumia ovat olleet tuottamassa suomalaiset Daniel Okas ja Santeri Kauppinen. Tuottajat tunnetaan taiteilijanimillä Danitello ja MDS. Hekään eivät vieneet pystejä kotiin.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
