Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Haavistolta painokas vastaus: “Suomessa ei ole vireillä hanketta Natoon liittymiseksi”

LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) toteaa, että Suomi ei keskustele tällä hetkellä Naton kanssa sotilasliittoon liittymisestä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Yhdysvaltojen ulkoministeri Antony Blinken on antanut ymmärtää, että Suomi olisi haluamassa Naton jäseneksi.

Blinkeniä MSNBC-kanavan eilisessä aamuohjelmassa haastatellut juontaja Joe Scarborough totesi, että kuulopuheiden perusteella Suomi ja mahdollisesti toinenkin maa haluavat nyt liittyä Natoon. Blinken vastasi väitteeseen toteamalla “näin on”.

Haaviston mukaan Suomessa ei ole vireillä hanketta Natoon liittymiseksi. Hän totesi tämänpäiväisessä tiedotustilaisuudessa, että Suomen turvallisuuspolitiikka on tällä hetkellä muuttumaton.

Haaviston mukaan Venäjän ulkoministerin Sergei Lavrovin kommentti Suomen ja Ruotsin päätösoikeuden kunnioittamisesta vastaa näkemyksiä, joita Venäjä on aiemminkin esittänyt.

Lavrov sanoi Venäjän kunnioittavan Suomen ja Ruotsin oikeutta päättää itse mahdollisesta liittymisestä sotilasliitto Natoon, kun Yle esitti asiasta kysymyksen tämänpäiväisessä tiedotustilaisuudessa.

Haavisto muistuttaa Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestössä hyväksytystä periaatteesta, jonka mukaan jokaisella maalla on oikeus päättää omasta liittoutumisestaan tai liittoutumattomuudestaan suhteessa sotilasliittoihin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE