Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Ulkomaat

7.4.2026 13:55 ・ Päivitetty: 7.4.2026 13:55

Häkkänen: Iranin kyky vastaiskuihin on yllättänyt Trumpin ja tilanne on jännitteinen

EMMI KORHONEN / LEHTIKUVA

Puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) arvioi, että Iranin kyky vastaiskuihin on tullut Yhdysvalloille ja presidentti Donald Trumpille yllätyksenä. Häkkäsen mukaan tilanne on sen takia jännitteinen. Hän kommentoi asiaa toimittajille eduskunnassa tiistaina.

- Tämä tilanne on varmasti tullut USA:lle jossain määrin myös yllätyksenä, että Iran kykenee noin tehokkaasti puolustautumaan ja jatkamaan vastaiskuja, Häkkänen sanoi.

Trump on uhannut Irania esimerkiksi iskuilla maan voimalaitoksiin ja infrastruktuuriin. Taustalla on Yhdysvaltojen vaatimus Hormuzinsalmen avaamisesta.

Maanantaina Trump sanoi tiedotustilaisuudessa, että koko Iran voidaan tuhota yhdessä yössä ja että se yö voi koittaa tiistaina Yhdysvaltain aikaa. Trump jatkoi uhkauksiaan tiistaina.

- Siinä on tullut tietysti aika voimakkaita lausuntoja myös liittyen Natoon sekä Hormuzinsalmen hallintaan ja avaamiseen ja Nato-liittolaisten mahdolliseen apuun tästä. Tällä hetkellä tilannetta pyritään enemmän tai vähemmän rauhoittamaan myös niin, että se ei heijastu Naton sisäiseen toimintaan, Häkkänen sanoi.

Häkkäsen mukaan Suomeen ei ole kohdistunut erityisiä Hormuzinsalmeen liittyviä pyyntöjä.

- Kaikki tietävät meidän asemamme ja sen, että kalustomme ja henkilöstömme on sidottu lähialueemme valmiuteen ja puolustuksen ylläpitämiseen.

Häkkäsen mukaan on vakava merkki, mikäli Yhdysvallat iskee siviilikohteisiin. Häkkänen mainitsee kansainvälisen oikeuden rajoitteet ja uskoo Yhdysvaltojen nyt arvioivan, mihin kohteisiin se Iranissa iskee.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU