Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

18.6.2024 21:02 ・ Päivitetty: 19.6.2024 05:46

Halla-ahon päätös puhuttaa – nyt asiaan puuttuu myös varapuhemies: ”Ei voi olla niin, että eduskuntaa pompotetaan mennen tullen”

Nora Vilva
Eduskunnan varapuhemies Tarja Filatov (sd.)

Eduskunnan varapuhemies Tarja Filatovin (sd.) mielestä nyt näyttää siltä, että hallituspuolueet ovat keskenään sopineet välikysymyksen aikataulun. Hän sanoo, ettei voi tehdä mitään muuta johtopäätöstä kuin että hallituksella on kiire saada asia pois, koska välikysymys huolestuttaa sitä.

Johannes Ijäs

Demokraatti

Tiistaina vasemmistoliiton, vihreiden ja SDP:n jättämää välikysymystä elinkeinoministeri Wille Rydmanin (ps.) asemasta käsitellään eduskunnassa pikaisella aikataululla jo torstaina juhannusaatonaattona. Torstain istuntovaraus oli aiemmin peruttu, mutta ei siis enää.

Demokraatti tiedusteli tänään puhemies Jussi Halla-aholta (ps.), tekikö puhemiesneuvosto yksimielisesti ajankohtapäätöksen.

– Päätös on senkaltainen, että puhemies päättää sen yksin, hän kertoi.

– Mutta kävimme konsultoivan keskustelun, jossa esitettiin kumpaankin suuntaan argumentteja. Ne noudattivat aika lailla hallitusryhmien ja oppositioryhmien välisiä rajoja, Halla-aho jatkoi.

– Ensi viikolla on taas sitten erilaisia aikataulupaineita sekä pääministerin että välikysymyksen aiheena olevan ministeri Rydmanin matkojen suhteen. Tietysti välikysymykseen vastaaminen ajaa kaiken muun edelle, mutta oma näkemykseni ja puhemiesneuvoston näkemys oli se, että ei ole syytä pyrkiä tietenkään ehdoin tahdoin rakentamaan aikataulukonflikteja kenenkään kanssa, Halla-aho muun muassa perusteli.

TOINEN varapuhemies Tarja Filatov toteaa Demokraatille ensin, että on aina positiivista ja tavoiteltava asia, että välikysymyksiin pyritään vastaamaan nopeasti.

Lisää aiheesta

Tässä tilanteessa hän ei kuitenkaan päätöstä ymmärrä. Filatov toteaa, että eduskunta ja koko eduskunnan henkilökunta on kesäaikataulujen ja välttämättömien käsittelyssä olevien lakien, kuten rajalaki ja DCA-sopimus, takia venyttänyt aikataulujaan.

– Meidän aikataulut ovat heiluneet koko ajan. Jos me juuri olemme päättäneet, että torstaina ei ole istuntoa, sitten yhtäkkiä hallituspuolueet haluavatkin päättää, että juuri silloin käsitellään välikysymystä.

Filatov muistuttaa, että välikysymys on raskaan sarjan asia. Ei viime syksynkään äänestys, joka koski Rydmaniakin, ollut aivan läpihuutojuttu hallituspuolueissakaan.

– Silloin kun tullaan tällaisiin tilanteisiin, mielestäni sille asialle pitää antaa riittävä arvo ja kaikille mahdollisuus osallistua siihen.

Filatov arvostelee sitä, että välikysymyksen käsittelyn aikataulua on pohdittu muun muassa sen mukaan, että Rydman on ensi viikolla ulkomaanmatkalla.

– Kyllä minun mielestäni sen pitäisi olla niin päin, että eduskunta määrittelee aikataulunsa ja ministerit sitten joustavat niissä omissa menoissansa. Se on eri asia, että onko meillä kyseessä pääministeri, joka menee EU-kokoukseen vai onko kyse jostakin yksittäisestä matkasta, joka voidaan myöhentää tai aikaistaa ja varsinkin, kun kyseinen ministeri ei sitten kuitenkaan ole äänestämässä tällä logiikalla, Filatov sanoo.

Välikysymyksen äänestykset käydään ensi viikon maanantaina 24.6. kello 12 alkavassa istunnossa. Elinkeinoministeri Wille Rydman vierailee Kiinassa 25.-28.6.2024. Tämä ei kuitenkaan estäne Rydmanin osallistumista maanantain täysistuntoon, jossa ovat äänestykset.

– Käsittääkseni ehdin maanantaina istuntoon. Lento lähtee muistaakseni vasta viiden aikaan, Rydman kertoo tekstiviestitse.

Rydman ei kommentoi Filatovin kritiikkiä siitä, että ministerin matka vaikuttaisi yhtenä asiana välikysymyksen ajankohtaan.

– En luonnollisestikaan ministerinä ota kantaa eduskunnan aikatauluihin.

FILATOV pitää kansanedustajien äänestämiseen osallistumisen kannalta kiusallisena myös sitä, että ensi viikolla on Pohjoismaiden neuvoston puheenjohtajiston ja valiokuntien kokoukset 23.-26.6. ja Euroopan neuvoston istunto Strasbourgissa 24.-28.6.2024.

– Jos tässä nyt vertaa eduskunnan työtehtäviin liittyviä matkoja ja yksittäisen ministerin aikatauluja, minun mielestäni pitäisi ottaa huomioon eduskunnan työtilanne.

– Sitten tullaan ihan näihin inhimillisiin syihin, että ihmisillä ei välttämättä ole yhteyksiä enää kotipaikkakunnallensa – meillä on henkilökunta, joka joutuu joustamaan näiden tällaisten jatkuvien eestaas liikkuvien aikataulujen mukaan. Sen takia minun mielestäni tarvitaan ryhtiliikettä sen eteen, miten nämä aikataulut kulkevat. Ei voi olla niin, että eduskuntaa pompotetaan mennen tullen. Minä katson, että puhemiehen tehtävä on puolustaa eduskunnan kelvollisia työskentelyolosuhteita. Siitä, että näin iso asia viedään tähän juhannuksen korvalle, ei voi mitään muuta johtopäätöstä tehdä kuin että hallituksella on kiire saada asia pois, koska sitä huolestuttaa tämä välikysymys, Filatov näkee.

Eli kritisoit käytännössä puhemiestä?

– En, vaan ylipäätään tätä menettelyä.

Filatov toteaa, että oli muitakin, jotka olivat puhemiehen takana, vaikka puhemies asiasta viime kädessä päättää.

– Mutta ajattelua, jossa priorisoidaan väärin päin, sanotaan näin, hän tarkentaa, mistä kritiikissä on kyse.

Filatov ei kerro, miten puhemiesneuvostossa välikysymyksen ajankohtaan liittyvät toiveet erosivat, koska asia on luottamuksellinen. Siihen, miksi hän muutoin argumentoi omat kantansa julkisuudessa, hän toteaa, että puhemieskin toivoi, että eri mieltä olevat argumentoivat.

Demokraatti kysyi päivällä Halla-aholta, mikä oli hallitusryhmien ja oppositioryhmien näkemys ajankohdasta.

– Hallitusryhmissä painotettiin sitä, että on tärkeää, että pääministeri Orpo (kok.), jolle kysymys on ennen kaikkea esitetty ja ministeri Rydman, jota kysymys koskee, ovat paikalla vastaamassa välikysymyksessä esitettyihin kysymyksiin. Opposition puolelta korostettiin sitten sitä, että torstain istuntovaraus on jo kertaalleen peruttu ja tämä aiheuttaa sitten matkalippujen peruutuksia tai muuta, mutta itse en nyt pidä tätä kuitenkaan kovin relevanttina näkökohtana, Halla-aho totesi.

Kun Demokraatti kysyi, oliko mitään muita syitä kuin matkaliput, Halla-aho totesi, että sitä pitää kysyä heiltä. Tähän Filatov viittaa siinä, että hänkin kertoo kantojaan.

Filatov ei sinänsä ole junalipuilla kantojaan perustelemassa vaan kokonaisuudella, vaikka sinänsä junaliputkaan eivät ole aivan yksinkertainen asia

– Jos tässä nyt säästöjä haetaan, niin voitaisiin vähän suunnitellummalla aikataulullakin niitä eduskuntatyöhönkin saada, hän muistuttaa.

Filatovin mukaan nyt näyttää siltä, että hallituspuolueet ovat keskenään sopineet aikataulun.

Tekstiviestitse tavoitettu eduskunnan ensimmäinen varapuhemies Paula Risikko (kok.) vastaa hyvin lyhyesti kysymyksiin siitä, mitä hän ajattelee välikysymyksen aikataulusta, miten päätös syntyi ja tukiko Risikko sitä.

– En ota siihen nyt enää kantaa, koska päätös on jo tehty, Risikko sanoo.

Hallituksen olisi ollut vastattava välikysymykseen keskiviikkoon 3. heinäkuuta mennessä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU