Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Hallintovaliokunta sai valmiiksi mietinnön käännytyslaista – tästä syystä kokous myöhästyi

LEHTIKUVA / MIKKO STIG
Eemeli Peltonen (sd.).

Eduskunnan hallintovaliokunta on saanut valmiiksi mietinnön käännytyslakia koskevasta hallituksen lakiesityksestä. Mietinnöstä äänestettiin, vihreiden ja vasemmistoliiton edustajat jättivät eriävän mielipiteensä.

Simo Alastalo

Demokraatti

– Muut puolueet tukivat mietinnön mukaista lain hyväksymistä.

– SDP:n edellytykset tässä mietinnössä täyttyivät. Ja kun perustuslakivaliokuntakin oli toisessa lausunnossaan näyttänyt vihreätä valoa esitykselle, niin se saatettiin tänään meidän valiokuntajäsenten toimesta sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän mandaatilla hyväksyä, SDP:n Eemeli Peltonen kommentoi valiokunnan kokouksen jälkeen.

Hallintovaliokunnan kokouksen alku viivästyi kahdella tunnilla. Kokous alkoi illalla klo 18. Peltosen mukaan maanantain viivästys johtui mietinnön viimeistelystä. Tavallisesti mietinnöt viimeistellään valiokunnan kokouksessa, mutta käännytyslain tapauksessa lakia kannattavat puolueet ovat neuvotelleet pitkin matkaa keskenään.

– Kuten on tässä koko prosessin ajan käyty neuvotteluja keskeisten puolueiden välillä, niin tässä yhteistyössä viimeistelyt mietintöön katsottiin.

Peltosen mukaan SDP:n edellyttämän perustuslakivaliokunnan b-lausunnon muutostarpeet otettiin mietinnössä täysimääräisesti huomioon.

– Kaikki se mitä perustuslakivaliokunta b-lausunnossaan lausui huomioitiin tässä mietinnössä.

KOKOOMUKSEN Ben Zyskowicz selitti viivästymistä perustuslakivaliokunnan b-lausunnon myöhäisellä valmistumisella. Valiokunta sai lausuntonsa valmiiksi viime perjantaina. Lisäksi sisäministeriö täydensi vielä maanantaina b-lausuntoa koskevaa vastinettaan.

– Totta kai meni aikaa siihen, että nämä perustuslakivaliokunnan huomiot haluttiin ottaa huomioon ja sisällyttää tähän hallintovaliokunnan mietintöön.

Myös Zyskowicz vahvisti, että valiokunta huomioi kaikki PeVin esiin nostamat asiat.

– Sitten saimme sisäministeriöltä yhden pienen selvennyksen.

Sisäministeriön selvennys koski Zyskowiczin mukaan oikaisumenettelyä. Demokraatti kertoi aiemmin, että ministeriön alkuperäinen vastine perustuslakivaliokunnan b-lausuntoon oli sen suhteen puutteellinen.

– Kun oikaisumenettelyssä henkilö, joka on poistettu maasta eikä ole saanut oikeutta päästä turvapaikkaprosessiin, niin kun hänen korjausvaatimustaan käsitellään, niin kaikki rajavartiolaitoksella olevat tiedot ovat käytettävissä harkinnassa, Zyskowicz täsmensi ministeriön selvennystä.

Käännytyslaissa on kyse vuoden ajan voimassa olevasta poikkeuslainsäädännöstä, jonka tasavallan presidentti ja valtioneuvosto voivat ottaa käyttöön kuukaudeksi kerrallaan Venäjän käynnistämän välineellistetyn maahantulon torjumiseksi. Lakia voidaan soveltaa vain itärajalla.

Ainakin SDP:n, RKP:n ja vihreiden eduskuntaryhmien on määrä käsitellä mietintöä kokouksissaan tiistaina ennen klo 12 alkavaa eduskunnan täysistuntoa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE