Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Täysin perättömiä huhuja” – SDP:n Tuppurainen kommentoi viimeviikkoista “absurdia hässäkkää”

Nora Vilva

Draamaa riitti eduskunnassa viime viikolla erityisesti sosiaali- ja terveysvaliokunnan ympärillä. SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen kertoo oman näkemyksensä tapahtumista.

Marja Luumi

Demokraatti

“Absurdi hässäkkä” Tuppuraisen sanoin alkoi, kun puhemiesneuvosto äänin 9-8 päätti lähettää lakiesitykset sairaalaverkosta ja alkoholin kotiinkuljetuksesta mietinnölle muualle kuin sille normaalisti kuuluvaan sosiaali- ja terveysvaliokuntaan, jota johtaa kansanedustaja Krista Kiuru (sd.). Asialla olivat kokoomus ja perussuomalaiset. Puolueet perustelivat poikkeuksellista menettelyä sote-valiokunnan kiireillä.

– Näin jälkikäteenkin arvioituna kyseessä oli harvinainen virhearvio puhemiesneuvostolta ja puhemieheltä, että tällä tavalla poiketaan eduskunnan normaalista valiokuntien työnjaosta ilman, että asianomainen valiokunta olisi itse pyytänyt työtaakan helpottamista tai muuta poikkeavaa päätöstä puhemiesneuvostolta, Tuppurainen toteaa Demokraatille.

Sairaalaverkko olisi siis mennyt hallintovaliokuntaan ja alkoholilaki talousvaliokuntaan. Tämä tuli yllätyksenä kaikille, Tuppurainen sanoo.

Puhemies Jussi Halla-aho (ps.) ilmoitti kuitenkin perjantaina täysistunnossa, että puhemiesneuvosto oli pyörtänyt päätöksensä ja nämä kaksi kysymystä menevätkin sosiaali- terveysvaliokuntaan.

– Nähtävissä oli, että puhemiesneuvoston ratkaisu olisi kaatunut äänestyksessä, kun hallituspuolueiden rivit olivat rakoilemassa. Kristillisdemokraatit ja RKP olivat sote-valiokunnan kannalla, Tuppurainen arvioi pään kääntymisen syitä.

“Kuka suojelee eduskuntaa?”

Lisää aiheesta

Hän löysi viimeisimmän vastaavan tapauksen vuodelta 1994, jolloin puhemiesneuvosto päätyi äänestyksen jälkeen normaalista poikkeavaan menettelyyn. Kyse oli tuolloin rakennuslaista ja asia oli Tuppuraisen mukaan tuolloinkin hyvin kiistanalainen.

– Eli tämä ei todellakaan ole mitään tavanomaista eduskunnan päätöksentekokulttuuria. Vähintä mitä voi odottaa oli, että tämä virhearvio korjattiin mahdollisimman nopeasti.

Tuppuraisen mukaan viimeviikkoiset tapahtumat jättävät ilmaan tärkeän kysymyksen: kuka tai mikä taho suojelee eduskuntaa instituutiona, kun jotain poikkeuksellista tapahtuu? Hänestä näyttää tällä hetkellä siltä, ettei kukaan.

– Tämä on merkittävä kysymys, jota tulemme sosialidemokraattisessa eduskuntaryhmässä puimaan vielä perusteellisesti.

ONGELMAVYYHTEEN sosiaali- ja terveysvaliokunnan ympärillä liittyy kansanedustaja Ville Merisen (sd.) sairausloma ja kriisikokous valiokunnan ilmapiirin puhdistamiseksi.

Tuppurainen kertoo kuulleensa pitkin matkaa kaikuja siitä, että sosiaali- ja terveysvaliokunnan työssä on ongelmia. Viimeisin niitti näille kaiuille tuli, kun Terapeutti-Villenä tunnettu ensimmäisen kauden kansanedustaja Ville Merinen ilmoitti viime torstaina Instagramissa jäävänsä sairauslomalle eduskunnasta. Yhtenä perusteluna oli sosiaali- ja terveysvaliokunnan meininki, jota hän ei omien sanojensa mukaan kestä.

“Tätä ei voi sivuuttaa olankohautuksella.”

Tuppurainen sanoo suhtautuvansa hyvin vakavasti kansanedustajan ilmoitukseen.

– Tätä ei voi sivuuttaa olankohautuksella. Pidän sitä hyvin murheellisena, että Ville Merinen on kokenut valiokuntatyöskentelyn niin raskaaksi, että on joutunut vetäytymään sairauslomalle. Koko eduskuntaryhmän puolesta toivotan hänelle mitä parhainta toipumista. Toivon, että hän saa käyttää sairauslomansa rauhassa palautumiseen.

Eduskuntatyö on hyvin raskasta ja ehkä kaikkein kovin taakka on kertynyt nimenomaan sosiaali- ja terveysvaliokuntaan, Tuppurainen huomauttaa.

– Odotan, että Ville palaa mahdollisimman pian riveihin hyvissä voimissa ja luottavaisella mielellä. Terapeutti-Villeä tarvitaan ajamaan erityisesti kysymyksiä, jotka koskevat nuorten mielenterveyttä ja ihmisten henkistä hyvinvointia. Niissä hänellä on ainutlaatuista annettavaa, jota meidän ryhmässämme ei voi korvata.

SOTE-VALIOKUNTA kokoontui perjantaina kriisikokoukseen puimaan valiokunnan huonoa ilmapiiriä. Ilta-Sanomat kertoi, että SDP olisi ollut valmis vaihtamaan Krista Kiurun tilalle valiokunnan johtoon jonkun toisen, jos kokoomus puolestaan suostuisi vaihtamaan varapuheenjohtaja Mia Laihon toiseen henkilöön.

– Täysin perättömiä huhuja. Tällaisia neuvotteluja ei ole käyty, Tuppurainen kiistää ehdottomasti.

Hän painottaa, että ajojahti Kiurua kohtaan ei ole oikeutettu.

– Aivan ilmeistä on, että syitä on löydettävissä myös valiokunnan varapuheenjohtajasta Mia Laihosta. Tätä ei auta kiertää eikä kaartaa.

Ongelmien ratkaisussa keskeistä olisi hänen mielestään vahvistaa tämän kaksikon keskinäistä luottamusta ja parantaa heidän välistään työskentelykulttuuria.

PUHEMIESNEUVOSTON keskiviikkoinen päätös siirtää lakiesityksiä pois sosiaali- ja terveysvaliokunnasta oli omiaan tulehduttamaan valiokunnan työskentelyilmapiiriä entisestään, Tuppurainen arvioi. Ratkaisu oli valiokunnan työn vähättelemistä ja aliarvioimista.

– Nämä asiat nivoutuvat yhteen. Puhemiesneuvoston enemmistö pyyhki pöytää sosiaali- ja terveysvaliokunnalla tilanteessa, jossa se mitä ilmeisimmin tarvitsisi tukea omaan työhönsä.

Hallitus-oppositio-asetelma ei voi olla näkymättä sote-valiokunnankaan työskentelyssä.

– Hallitus yrittää viedä väellä ja voimalla omia esityksiään lävitse ja me oppositiossa pyrimme tuomaan epäkohtia esille myöskin voimakkaasti, Tuppurainen kuvailee.

“Toivon, että tilanne rauhoittuu mahdollisimman pian.”

Kriisikokous oli vasta ensimmäinen askel ilmapiirin tervehdyttämisessä. Selvitystyö on Tuppuraisen mukaan vielä kesken, joten nyt on vielä mahdotonta sanoa, mikä lopputulema on. Käytännössä selvitystyö tarkoittaa eduskuntaryhmien välisiä keskusteluja sekä keskusteluja sote-valiokunnan jäsenten kanssa.

– Toivon, että tilanne selkiintyy ja rauhoittuu mahdollisimman pian.

SDP:N eduskuntaryhmä on etenkin tällä vaalikaudella yrittänyt kehittää entisestään valiokuntaryhmien työskentelyä. Tuppurainen on ryhmän puheenjohtajana kannustanut kaikkia puolueen valiokuntaryhmiä kokoontumaan säännöllisesti.

Kaikilla valiokuntavastaavilla on muun muassa joka viikko tiistaiaamuisin yhteinen kokous, jota vetää kansanedustaja, eduskuntaryhmän toinen varapuheenjohtaja Piritta Rantanen.

– Siinä kuullaan kaikkien valiokuntien ajankohtainen tilanne ja tarkastellaan myös sitä, millainen eduskunnan täysistuntoviikko on tulossa, Tytti Tuppurainen kertoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE