Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Hallituksen irtisanomislaki ei saa ymmärrystä – “Tämä ei voi olla kenenkään etu”

Pardian puheenjohtajaksi uudelleen valittu Niko Simola puhuu valintansa jälkeen palkansaajajärjestö Pardian edustajakokouksessa Helsingissä tiistaina lokakuussa 2017.

Palkansaajajärjestö Pardia kertoo vastustavansa jyrkästi hallituksen esitystä henkilöperusteisen irtisanomisen keventämisestä alle 20 henkilön yrityksissä. Järjestö vaatii, että hallitus keskeyttää irtisanomisen helpottamiseen tähtäävän hankkeen.

Demokraatti

Demokraatti

– Hallitus on perustellut esitystään työllisyysvaikutuksilla, vaikka useat asiantuntijatahot ovat lausunnoissaan todenneet ne olemattomiksi, Pardian puheenjohtaja Niko Simola ihmettelee.

Pardian hallitus käsitteli kokouksessaan 28. elokuuta esitystä. Järjestö katsoo, miten irtisanomislaki on jälleen osoitus puutteellisesta ja yksipuolisesta lainsäädäntötyön valmistelusta, johon nykyisen hallituksen aikana on totuttu. Esimerkiksi asiantuntijalausunnot jätetään järjestään Pardian mukaan valmistelussa huomioimatta.

– Työllisyyttä parantaisi pikemminkin työvoiman liikkuvuuden monipuolinen kannustaminen kuin työmarkkinoiden epävarmuuden ja eriarvoisuuden lisääminen pienten yritysten irtisanomiskynnystä madaltamalla.

Järjestö huomauttaa, miten hallitus on toimintakautensa aikana jo monin tavoin heikentänyt työntekijöiden asemaa: koeaikaa on pidennetty kuuteen kuukauteen, takaisinottovelvoiteaikaa lyhennetty ja aktiivimalli toteutettu.

– Jos esitys toteutuisi, niin ihmisten halukkuus hakeutua töihin alle 20 henkilön yrityksiin heikkenisi ja myös työmarkkinahäiriöt lisääntyisivät merkittävästi. Tämä ei voi olla kenenkään etu.

Pardian hallitus kertoo palaavansa järjestöllisiin toimenpiteisiin, mikäli hanke etenee.

Palkansaajapuolen rivit näyttävät muodostuvan tiiviiksi irtisanomislain vastustamisessa. Esimerkiksi Teollisuusliitto päätti mittavista järjestöllisistä toimista viime perjantaina.

– Mikäli hallitus luopuu aikeistaan tämän esityksen suhteen ja sitoutuu siihen, ettei tuo enää uusia työelämää kurjistavia esityksiä eduskunnalle, Teollisuusliitto on valmis harkitsemaan uudelleen painostustoimistaan luopumista, liitto kertoi.

Aikaisemmin palkansaajakeskusjärjestö SAK:n hallitus päätti, että jos lain valmistelua jatketaan lausuntoajan ja arviointineuvoston käsittelyn jälkeen, SAK aloittaa järjestölliset toimet. Lisäksi myös toimihenkilökeskusjärjestö STTK kertonut valmistautuvansa järjestöllisiin toimiin, mikäli lakihanke etenee.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE