Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Hallituksen sote-aikataulu murtumassa? – vaalijohtaja varoittaa nakertamasta kansanvaltaisuutta

Yle uutisoi eilen, että sote-laista äänestäminen uhkaa lykkääntyä heinäkuulle. Aikatauluja käsitellään tänään sosiaali- ja terveysvaliokunnan kokouksessa.

Ylen tietojen mukaan ratkaisevat äänestykset saattaisivatkin olla aikaisintaan vasta heinäkuun ensimmäisellä viikolla.

Aikataulujen mahdollisen venymisen tekee kiinnostavaksi, että oikeusministeriön vaalijohtaja Arto Jääskeläinen on useaan otteeseen sanonut, että maakuntavavaalit voidaan toimittaa ajallaan lokakuussa, jos sote-lakipaketti on voimassa 1.7.

Verkkouutisille Jääskeläinen on sanonut jopa, ettei hän pysty antamaan aikataulusta yhtään myöten.

Sosiaali- ja terveysvaliokunta kokoustaa eduskunnassa paraikaa. Tauolla sen kokoomuslainen jäsen, kansanedustaja Sari Raassina vahvisti Demokraatille, että aikatauluista puhutaan. Koko ajan, hän lisäsi.. Hänen mielestään kuitenkin yhä yritettäisiin pitää kiinni 1.7. päivästä.

– 1.7. on tavoite, mutta minun mielestäni eduskunnassa täytyy kuitenkin olla se aika, että me huolellisesti käsittelemme lainsäädäntöä. Tällä hetkellä tavoiteaika on se ja siihen tähdätään.

Onko mahdollista, että asia siirtyisi heinäkuulle?

– Sanotaan näin, että tällä hetkellä varmaan on erilaista näkemystä siitä, että mikä on se viimeinen mahdollinen päivä, että vaalit voidaan syksyllä järjestää. Se on tietysti yksi kysymys, mutta olennaista on kuitenkin se, että me teemme hyvää lainsäädäntöä eduskunnassa. Se on se eduskunnan tahtotila, josta täytyy pitää tiukasti kiinni.

Kellä on erilaista näkemystä päivästä?

– Minun mielestäni tätä pitäisi kysyä oikeusministeriöltä. Meillä on tällä hetkellä se tieto, että meillä pitää 1.7. olla laki presidentin esittelyn käyneenä ja se on tällä hetkellä tieto, mikä minulla on. Siihen me tähtäämme tällä hetkellä valiokuntatyöskentelyssä, Raassina sanoo.

Jääskeläinen pitää yhä kiinni päivämäärästä 1.7.

Oikeusministeriön vaalijohtaja Arto Jääskeläinen kertoo yhä tänään aamupäivällä Demokraatille, että pitää henkilökohtaisesti kiinni päivämäärästä 1.7.

Hän kuitenkin lisää, että eduskunta päättää itse, mikä on lakien käsittelyaikataulu, milloin lait tulevat voimaan ja mikä on niiden sisältö.

– Virkamiehet sitten noudattavat voimassaolevaa lakia. Näin se vaan menee. Jos siinä vielä tule merkittäviä viivästyksiä, sitten täytyy katsoa tilanne uudestaan. 1.7 on vajaa 4 kuukautta vaaleihin, olemme ajatelleet, että aika tarvitaan vaaliviranomaisten toimintaan, puolueiden ehdokasasetteluun, valitsijayhdistyksille ja äänestäjillekin. 4 kuukautta on lyhyt aika, koska äänestäjille pitäisi kirkastuttaa, mistä on kyse ja mistä maakuntavaaleissa pitää äänestää.

– Eduskunta on lainsäädännön osalta kaikkivaltias, se säätää käsittelyaikataulunsa, lain sisällön ja voimaantulon, sitten sitä noudatetaan oli se sitten mikä tahansa, Jääskeläinen lisää.

Hän sanoo tietävänsä vain sen, että aikatauluja pohditaan.

– Voimassaoleva asia on hallituksen 5.7. linjaus. Se pitää sisällään sen, että lainsäädäntö tulee voimaan kesäkuussa ja maakuntavaalit ovat 28.10. Tämän mukaan on edetty ja tämän mukaan pykäliä on väännetty. Jos se muuttuu, sitten täytyy katsoa tilanne uudestaan ja yrittää vielä vääntää asiaa.

– Jos aikataulu sitten tulee merkittävästi muuttumaan hallituksen linjauksesta, tietysti olisi kaikkien hyvä saada tietää mahdollisimman pian, jotta ehditään vielä viimeisiä vääntöjä yrittää tehdä.

Jääskeläisen mukaan vaalien lakisääteiset ajat eivät lähde vielä heinäkuussa paukkumaan, mutta kysymyksiä tulee etenkin vaalien teknisestä toteuttamisesta. Esimerkiksi ongelma, miten paljon puolueilla jää aikaa ehdokasasetteluun, pahenee Jääskeläisen mukaan koko ajan.

– Tarkoitus on, että puolue asettaa ehdokkaat sääntöjen mukaan ja kansanvaltaisin perustein. Jos aika jää pieneksi, se nakertaa vaalien kansanvaltaisuutta. Siitä ei sinänsä laki säädä, missä ajassa kunkin puolueen pitää ehdokasasettelu suorittaa. Vain se on säädetty, milloin ehdokashakemus pitää viimeistään tehdä. Käytännössä kansanvaltaisuuden noudattaminen edellyttää, että siihen on ihan hyvää aikaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE