Jos Suomessa mitattaisiin työllisyysastetta samoin kuin Ruotsissa, Suomen työllisyysaste olisi karkean arvion mukaan 3–4 prosenttiyksikköä korkeampi. Kun muistaa, että työllisyysaste on tällä hetkellä runsas 72 prosenttia, hallituksen tavoite 75 prosentin työllisyysasteesta olisi jo toteutunut ruotsalaisella mittaustavalla.

Euroopassa ollaan uudistamassa ja yhtenäistämässä työvoimatutkimusta. Näin ollen Tilastokeskus tuottaa jatkossa vertailukelpoisempia työllisyysastelukuja. Vaikka kansainvälinen vertailu parantuukin, siitä huolimatta Suomen työllisyysaste jäänee hieman jälkeen muista Pohjoismaista.

Osa-aikatyön yleisyys on yksi keskeinen selitys tälle. Muissa Pohjoismaissa osa-aika­työ on tavallisempaa kuin Suomessa. Työn määrällä ei ole merkitystä työllisyysasteen osalta, sillä työlliseksi laskemiseksi riittää yksikin tunti töitä viikossa. Jos työn määrän ottaa huomioon, Suomen koko­aikatyöksi muutettu työllisyysaste onkin jo hyvää Pohjoismaista tasoa. Tämän perusteella suoraviivaisin tapa saavuttaa muiden Pohjoismaiden työllisyysasteita vaikuttaisi olevan osa-aikatyöskentelyn tekeminen helpommaksi – ainakin niille, jotka sitä tahtovat.

Muiden Pohjoismaiden korkeampi työllisyysaste johtuu myös osittain siitä, että julkinen sektori työllistää niissä selvästi enemmän. Olisiko tästä mahdollista ottaa oppia Suomessakin? Ainakin te-toimistot ja terveydenhuoltoala tuntuvat kaipaavan kovasti lisää tekeviä käsiä.

Työllisyysaste ei kuitenkaan suoraan heijastu julkisen talouden tilaan. Esimerkiksi vuonna 2000 julkisen talouden ylijäämä oli seitsemän prosenttia BKT:stä, kun työllisyysaste oli vain 67 prosenttia. Vuonna 2014 puolestaan työllisyysaste oli kohonnut prosenttiyksiköllä, mutta julkinen talous olikin kolme prosenttia BKT:stä alijäämäinen – eli ero julkisen talouden jäämän osalta on peräti kymmenen prosenttiyksikköä.

On myös hyvä muistaa, etteivät kaikki työllisyyttä kohentavat toimenpiteet kohenna julkisen talouden tilaa. Työnteon veronkevennykset saattaisivat lievästi lisätä työllisyyttä, mutta vaikutus julkiseen talouteen jää hyvin todennäköisesti negatiiviseksi menetettyjen verotulojen muodossa. Näistä syistä julkisen talouden tavoitteita ei kannata ilmaista työllisyysasteen kautta.

Työllisyyden nostaminen on tavoiteltavaa monestakin näkökulmasta. Sen ei kuitenkaan tule sokeasti ohjata yhteiskuntapolitiikkaa, jonka päämääränä on hyvinvoinnin lisää­minen.