Suomessa talouskasvua ei näy, pienituloisten määrä kasvaa ja työllisyyskin on vajoamassa EU-maiden pohjalle. Sitkeästi Orpo ja hallituksen talousvastaavat ministerit toistavat toimiensa oikeellisuutta ja vakuuttavat kasvun olevan jo ovella. Jos toimet ovat oikeita, niin sitten suhdanne on väärä ja ajoitus muutenkin pielessä.

KUN monessa Euroopan maassa talous kasvaa, vaikkakin kituliaasti, on Suomessa kerta toisensa jälkeen peruuteltu kasvuennusteista. OECD:n ennusteen mukaan Suomi oli ainoa OECD- ja G20-maa, jonka talous ei kasvanut viime vuonna.

Hallitus on toivonut Suomen talouteen vetoapua globaalien suhdanteiden kääntymisestä. Ilmeisesti suhdanteetkin kiertävät Suomea, kun muualla Euroopassa on kasvu jo alkanut.

Jos tilanteesta haluaa hakea jotain hyvää, niin palkkatyössä olevilla, edes säällistä palkkaa saavilla, on työttömyyspeloista huolimatta taloustilanne kohtuullinen. Tätä tukevat hidastunut inflaatio, tulotasoa nostavat ammattiliittojen neuvottelemat palkankorotukset ja laskenut korkotaso.

YKSI syy Suomen talouskurjuuteen on hallituksen suhdannepolitiikan väärä ajoitus. Kun talous on usein myös psykologiaa, ovat leikkaukset ja säästötoimet laskusuhdanteessa ajaneet ihmiset siilipuolustukseen. Yleinen epävarmuus saa pitämään aikaisempaa tiukemmin rahoista kiinni – ne joilla rahaa ja työpaikka vielä on.

Orpon hallituksen ideologiaan ei ole sopinut keynesiläinen suhdanteita huomioiva ajattelu. Keynesiläisyyttä on oikeistopiireissä pidetty jo vanhentuneena taloustieteen vasemmistohaarana.

Muun muassa Björn Wahlroos on kutsunut keynesiläistä elvytyspolitiikkaa talouden torakaksi, joka ei kuole edes WC-pyttyyn.

Siinä suhteessa Wahlroos on oikeassa, että poliitikot ovat vuosikymmenet perustelleet myös perusteetonta rahanjakoa keynesiläisyydellä.

Pyyhitäänpä siis pölyt John Maynard Keynesin vuonna 1936 – ennen globaalien markkinoiden syntyä – julkaistusta teoksesta Työllisyys, korko ja raha.

Keynesin näkemyksen mukaan suuri työttömyys ja lama ovat suurelta osin heikon kulutuskysynnän syytä. Esimerkiksi Suomessa yksityisen kulutuksen osuus bruttokansantuotteesta on noin puolet.

Keynes painotti laskusuhdanteessa valtion elvytystoimien, myös veronkevennysten, merkitystä, jotta kokonaiskysyntä saadaan kasvuun – vaikka tämä kasvattaisikin valtion menoja.

Keynesin mukaan suuri osa työttömästä työvoimasta olisi valmis töihin, mikäli työpaikkoja olisi tarjolla. Orpon hallituksen työmarkkina- ja sosiaaliturvaheikennysten perusteella voi päätellä, että hallituksen mielestä työttömät saadaan parhaiten töihin kepillä.

Työvoiman määrä onkin saatu kasvuun, mutta työttömyys pahenee, kun työpaikkoja ei yksinkertaisesti ole riittävästi. Valitettavasti nämä samat hallituksen toimet hyydyttävät kulutusta, mikä taas osaltaan kasvattaa työttömyyttä.

HALLITUKSEN työllisyyspolitiikassa noustaan nyt niin sanotusti työttömän persus edellä puuhun, eli työnnetään ihmisiä väkisin työvoimaksi, vaikka töitä ei ole. Kun tämän yhdistää hallituksen työelämä- ja soteleikkauksiin, on toimien näkyvin tulos ollut köyhyyden lisääntyminen ja kulutuksen hyytyminen.

Kun hallituksen toimien vaikuttavuutta aikanaan päästään laajemmin arvioimaan, on mielenkiintoista nähdä, onko leikkaustoimien taloudellinen kokonaissaldo plussalla vai miinuksella.

Toivottavaa on, että henkisellä puolella tämä aika jättää ihmisiin pienemmät jäljet kuin 1990-luvun lama.