Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Hallitus jakaa omille etupiireilleen merkittäviä veroetuuksia” – Kiuru budjettikeskustelussa: “Kyllä Sipilän hallitus kehtaa”

Kansanedustaja Krista Kiuru (sd.) valtiovarainvaliokunnan talousarviota koskevassa tiedotustilaisuudessa eduskunnassa tiistaina.

Sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuoro vuoden 2018 talousarvion palautekeskustelussa piti tänään kansanedusaja Krista Kiuru.

– Suomella ei ole varaa lisätä eriarvoisuutta. Muutoin taloudellinen ja sosiaalinen epävarmuus kasvavat ja luottamus rapautuu. Seuraukset voivat olla yllättäviä ja vakavia, Kiuru varoitti puheessa.

Kiuru muistutti, että hallituskauden alussa pääministeri Sipilä vetosi yhteiskunnan heikoimpiin, sairaimpiin ja köyhimpiin ja vaati heitä antamaan vähistään, jotta Suomi saadaan kuntoon.

Suurituloisia kehotettiin lahjoittamaan hyväntekeväisyyteen, vaikka verotus olisi ollut keino saada kaikki oikeudenmukaisesti talkoisiin mukaan.

– Hallituksen ankaran, lähes 4 miljardin leikkauslinjan maksajiksi jäivät perheet, lapset, nuoret, opiskelijat, työttömät, eläkeläiset ja perusturvan varassa olevat. Kovat leikkaukset jatkuvat joka vuosi syventäen ihmisten ahdinkoa. Ajatelkaa, jopa diabeteslääkkeistä on leikattu ja keliakiakorvaukset on lakkautettu.

– Arvovalinnoista tai niiden puutteesta kertovat hyvin niin lomarahojen leikkaukset kuin koulutuslupauksen pettäminenkin.

Harva uskoisi Kiurun mukaan, että kaiken tämän jälkeen hallitus kehtaa jakaa omille etupiireille merkittäviä veroetuuksia.

Lisää aiheesta

– Mutta kyllä Sipilän hallitus kehtaa, hän napautti.

– Hallituksen talouspolitiikasta puuttuu sydän. Vetoomuksista ja lupauksista huolimatta oikeudenmukaisuutta ei ole palautettu, vaikka Suomi saa maailmantaloudesta vetoapua ja maamme talous kasvaa vihdoin.

– Hallitus on perustellut leikkauslinjaansa julkisen talouden kuntoon laittamisella. Samaan aikaan hyvätuloisia suosiva veropolitiikka on heikentänyt hyvinvointivaltion rahoituspohjaa.

Suomi ei tule Kiurun mukaan kuntoon, sillä budjettikirjan mukaankin julkisen talouden rakenteellinen alijäämä kasvaa vuodesta 2016 vuoteen 2019.

– Julkisen talouden rakenteellinen tila ei siis suinkaan parane, vaan heikkenee, toisin kuin moni suhdannepölyn sokaisema hallituspuolueen edustaja vielä täällä väittää, hän jatkoi.

Arvovalinnoista tai niiden puutteesta kertovat hyvin niin lomarahojen leikkaukset kuin koulutuslupauksen pettäminenkin.

Koska hallituksen politiikasta puuttuu myös uskottava visio tulevasta,  SDP esittää kolmea tavoitetta eriarvoistavan suunnan kääntämiseksi:

1.  Palautetaan oikeudenmukaisuus

2. Tehdään työllisyyttä nostavia fiksuja uudistuksia

3. Vahvistetaan osaamista ja tuottavuutta

– Ensiksi, oppivelvollisuus on tuotava rohkeasti nykyaikaan. Pelkkä perusasteen tutkinto ei tulevaisuudessa enää riitä työmarkkinoille kiinnittymiseen. Pidennetään oppivelvollisuutta ja tehdään toinen aste maksuttomaksi.

– Toiseksi, varhaiskasvatus on parhaita investointeja, joita yhteiskunta voi tehdä. Pienennetään varhaiskasvatuksen ryhmäkokoja, palautetaan subjektiivinen oikeus varhaiskasvatukseen ja poistetaan maksut pitkällä aikavälillä. Uudistukset maksavat itsensä monin verroin takaisin.

– Kolmanneksi, perhevapaauudistus on toteutettava heti. Perhevapaiden uudistaminen lasten ja perheiden ehdolla on tehokas keino lisätä tasa-arvoa työmarkkinoilla ja parantaa samalla työllisyyttä.

– Neljänneksi, koulutustaso on käännettävä jälleen kasvuun. Vielä vuosituhannen alussa Suomessa oli maailman koulutetuin väestö. Nyt monet maat ovat menneet ohi. Me haluamme kääntää tämän kehityksen.

– Viidenneksi, me varaamme riittävät resurssit työllisyyden hoitoon. Emme hyväksy sitä, että hallitus jälleen kerran leikkaa työttömiltä, nyt aktiivimallin nimissä. Syyttelyn sijasta työttömät tarvitsevat kunnon palveluja.

“Hyvinvointivaltion rapauttaminen ja markkinaistaminen ovat tämän hallituksen ideologisia valintoja.”

 SDP:n vaihtoehdon suurimmat panostukset tehdään koulutukseen ja tutkimukseen ja tuotekehitykseen.

– Oppivelvollisuuden pidennyksen lisäksi panostaisimme kaikille koulutusasteille, Kiuru sanoi.

– Hyvinvointivaltion rapauttaminen ja markkinaistaminen ovat tämän hallituksen ideologisia valintoja. Hallitus valitsi linjansa jo vuonna 2015. Vaikka talous kasvaa, mikään ei ole muuttunut, Krista Kiuru totesi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE