Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Hallitus painii valinnanvapausmallin kanssa – Risikko: “Mitään yhtä mallia ei vielä ole”

Hallitus ei ole tehnyt mitään päätöksiä valinnanvapausmallin porrastamisesta tai lykkäämisestä, sanoo sisäministeri Paula Risikko (kok.).

Hallituksen niin sanottu reformiryhmä kuuli torstaina virkamiehiä.

Risikon mukaan valinnanvapauden lykkäämisestä ei ole edes puhuttu. Hän sanoi, että reformiryhmälle esiteltiin torstaina vaihtoehtoa, jonka mukaan valinnanvapauteen tulisi vaiheittainen malli.

– Esiteltiin sitä, että kun meillä on tällä hetkellä suunniteltu viisi työkalua valinnanvapauden lisäämiseksi, niin että ne tulisivat porrastetusti voimaan ja se laajenisi hiljalleen. Mutta tästä ei mitään päätetty. Mitään yhtä mallia ei vielä ole, on vaihtoehtoja.

Näitä työkaluja ovat muun muassa sosiaali- ja terveyskeskukset, maksuseteli, asiakasseteli ja henkilökohtainen budjetti.

Risikon mukaan päätökset tehdään, kun lausuntokierros on ohi puolentoista viikon kuluttua. Hän korosti kaikille olevan selvää, että koko sote-lakipaketin on tultava yhtä aikaa voimaan.

– Jos joku siirtyy, siirtyy kaikki. Valinnanvapaus tulee silloin kuin muutkin. Tämä on kokonaisuus, Risikko painotti.

Hallitus on kertonut antavansa lakiesityksen eduskunnalle 27. huhtikuuta. Lakipaketin on määrä tulla voimaan vuoden 2019 alusta.

Sipilä: Kaikki voimaan yhtä aikaa 2019 alusta.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) myöntää, että valinnanvapaudessa on vielä paljon asioita kesken.

– Mutta siitä on lähdetty, että kaikki tulee yhtä aikaa voimaan 2019 alusta ja että lait saadaan eduskunnasta läpi kesäkuun loppuun mennessä. Mistään muusta ei päätöksiä ole, Sipilä sanoi.

Reformiryhmää vetävä perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula (kesk.) ei lämpene SDP:n vaatimuksille aikalisästä ja parlamentaarisen työryhmän kokoamisesta valinnanvapautta käsittelemään.

– Se tarkoittaisi, että siirretään asiaa edelleen. Sitä on jo riittävän monta kertaa jouduttu syystä tai toisesta siirtämään ja nyt on sen aika, että pitää pystyä tekemään päätöksiä.

Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) sanoo, että on jo suuri edistysaskel, että kaikki puolueet kannattavat valinnanvapautta, myös SDP. Nyt väännetään keinoista.

Myös Orpo sanoo, ettei tässä vaiheessa ole harkintaa parlamentaarisesta työryhmästä.

– Nyt odotetaan lausunnot ja tehdään arviointi. Olennaista on se, että nämä lait ovat eduskunnan käsittelyssä samaan aikaan ja riittävän pitkään, jotta kaikki saavat seuraavaksi arvioida kokonaisuutta.

Virkamiehet haraavat vastaan.

Suomen Kuvalehti kertoi tiistaina, että keskeiset sotea valmistelevat virkamiehet esittävät valinnanvapausmallin lykkäämistä epärealistisen aikataulun vuoksi.

Valinnanvapausmallin lykkäämistä on Suomen Kuvalehden mukaan esittänyt Martti Hetemäki, Päivi Sillanaukee, Asko Välimaa ja Tuomas Pöysti.

Lehden mukaan virkamiehet esittävät porrastettua aikataulua.

Vuosina 2019–2020 maakunnat voisivat toteuttaa valinnanvapauden myös puitesopimuskilpailutuksella. Asiakkaan suora valinnanvapaus toteutuisi vuodesta 2021.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE