Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Politiikka

25.2.2026 12:16 ・ Päivitetty: 25.2.2026 13:04

Hallitus sai eduskunnan luottamuksen välikysymysäänestyksessä

LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Hallitus on saanut eduskunnan luottamuksen äänin 96-76 äänestyksessä, joka koski välikysymystä työttömyystilanteesta. Poissa oli 27 edustajaa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Oppositio vaati eilen välikysymyskeskustelussa hallitukselta uusia toimia työttömyystilanteen ratkaisemiseksi. Välikysymyksen jättivät keskusta ja Liike Nyt.

Välikysymyksen ensimmäinen allekirjoittaja, kansanedustaja Tuomas Kettunen (kesk.) katsoi, että hallituksen työllisyyspolitiikka on epäonnistunut. Hän totesi, ettei se ole auttanut vaikeuksiin joutuneita ihmisiä, vaan heidät on päinvastoin ajettu entistä tiukemmalle.

Hallituksen työllisyystoimien arvosteluun yhtyivät tiistaina eduskunnassa käydyssä keskustelussa myös muut oppositiopuolueet.

Samat eduskuntaryhmät jättivät edellisen välikysymyksen samasta aiheesta lokakuussa. Ne perustelivat uutta kysymystä sillä, että sittemmin tilanne on edelleen huonontunut.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU