Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Hallitus tiedottaa yrittäjyys- ja työllisyyspaketista – “palkkatukea, starttirahaa tai muita kannustimia…”

Elinkeinoministeri Olli Rehn puhumassa TEM:n tiedotustilaisuudessa hallituksen yrittäjyyspaketista ja työllisyyspaketista tänään.

Hallitus julkistaa parhaillaan suunnitelmansa siitä, miten työllisyyttä parannetaan. Viime viikon kehysriihessä hallitus kertoi julkistavansa tänään yrittäjyys- ja työllisyyspaketin.

Elinkeinoministeri Olli Rehn (kesk.), oikeus- ja työministeri Jari Lindström (ps.) sekä ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Lenita Toivakka (kok.) kertovat kehysriihessä sovituista yrittäjyyttä edistävistä ja työllisyyttä vahvistavista toimista.

Pakettiin suunnitellaan toimia, joilla yksinyrittäjien mahdollisuuksia palkata ensimmäinen työntekijä parannettaisiin. Tähän voitaisiin käyttää palkkatukea, starttirahaa tai muita kannustimia, ja työntekijä voitaisiin tuen avulla palkata myös avoimilta työmarkkinoilta.

Lisäksi työttömien mahdollisuuksia sivutoimisen yrittäjyyden aloittamiseen aiotaan parantaa, kertoi elinkeinoministeri Olli Rehn tilaisuuden alkuvaiheessa.

Tiedotustilaisuutta valtioneuvoston linnan tiedotustilassa Helsingin Aleksanterinkadulla voi seurata suorana verkkolähetyksenä osoitteessa www.vn.fi/live.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE