tuntematonsotilas
kaisaniemi
Juhannustupla

Pääkirjoitus

Demokraatti

Hallitus työntää taas rahaa yksityisen sektorin taskuun

Hallitus suunnittelee työvoimapalvelujen yksityistämistä. Tämä ei yllätä.

Tässä toistuu hallituksen kaava: ensin säästetään julkisilla varoilla toimiva palvelu henkihieveriin, sitten todetaan, että yksityinen toimija hoitaisi saman paremmin ja edullisemmin.

Hallitus työntää taas rahaa yksityisen sektorin taskuun.

Lue lisää: Pääkirjoitus: Trumpin äänestäjien niputtaminen vain taantuneiden teollisuuspaikkakuntien punaniskoiksi on väärä kärjistys

Demokraatti

Pääkirjoitus

Demokraatti

Vastuu voisi tehdä vihreillekin hyvää

Perussuomalaisten tulo hallitukseen tiesi puolueelle kylmää kyytiä. Ensin kannatuksesta lähti miltei puolet. Tämän jälkeen tuli Jyväskylän Paviljongin puoluekokous, jossa Jussi Halla-aho nousi puolueen puheenjohtajaksi. Käynnistyi erikoinen näytelmä, jonka häviäjänä oli suomalainen demokratia.

Perussuomalaisista irtaantunut Sininen tulevaisuus jatkaa Sipilän hallituksessa eräänlaisena hallituksen tukisäätiönä tai apupuolueena. Näyttää siltä, että Sinisen tulevaisuuden likipitäen ainoaksi saavutukseksi olisi jäämässä kioskeissa myytävän kaljan alkoholiprosentin nosto 5,5 prosenttiin.

Tällainen diili saattoi kuulua hallituksen jatkoon. Tosin keskusta kapinakansanedustajineen vaatii yhä omantunnonvapautta kaikille hallituspuolueille.

Moni on ihmetellyt, miten Soinin 20 hengen porukka pystyi säilyttämään hallituksessa kaikki 5 ministerinpaikkaa. Miksi keskusta ja kokoomus taipuivat?

Sinisen tulevaisuuden tulevaisuus näyttää nyt varsin laihalta. Puolue palaa sinisellä liekillä. Paljon seteleitä ei ole, jos selkärankaakaan, ja puolueen organisoiminen ja mahdolliset oikeustaistelut perussuomalaisten perinnöstä vievät kaiken energian. Se on entistäkin kesympi puudeli Sipilän ja Orpon pyöritellä.

Perussuomalaiset eivät osaa äänestää ja vihreät laskea.

Vihreät valitsi puheenjohtajakseen jyväskyläläisen kuntavaalien ääniharavan, kansanedustaja Touko Aallon. Perussuomalaisten ja vihreiden puoluekokouksessa hahmottui puolueiden välille ainakin yksi ero lisää: perussuomalaiset eivät osaa äänestää ja vihreät laskea. Kun perussuomalaisten puoluekokouksessa sekoiltiin äänestyskäytännön kanssa, vihreät hakivat taksilla unohtuneita ääniä Tampereelta Helsinkiin ja ääntenlaskenta eteni muutoinkin perin hitaasti.

Vihreät mainitsevat nykyisin joka toisessa lauseessa, miten heistä tulee pääministeripuolue. Samaan aikaan poliittisissa puheissa vilisee rutosti populistisia piirteitä. Ehkä pääministeriasema voisikin tehdä heille hyvää, puheista lähtisi ylimääräinen ilma pois kuten kävi perussuomalaisillekin.

Tosin Aallon puheissa on ollut se hyvä piirre, että puheenjohtajavaalin lähestyessä ja pukujen tummetessa myös politiikka selkeästi asiallistui.

Vihreät korostavat nyt voimakkaasti olevansa yleispuolue ja arvopuolue. Ympäristöasiaa saikin hakea puoluekokouksessa kuin neulaa heinäsuovasta. Arvoista puhuttaessa olisi hyvä puhua myös keinoista ja resursseista, eli siitä miten arvoja toteutetaan. Pelkkä julistaminen ei riitä.

Touko Aallon arveltiin edustavan maakunnan vihreyttä, kun taas kovin puheenjohtajakilpailija Emma Kari oli leimallisesti city-vihreä. Aalto teki heti puheenjohtajanuransa aluksi kädenojennuksen city-vihreille ilmoittaen, että maakuntia pitäisi olla korkeintaan 12 hallituksen kaavaileman 18 sijaan. Nyt maakunnissa kysytään, mitkä maakunnat hän kuoppaisi.

Demokraatti

Pääkirjoitus

Demokraatti

Haussa presidenttiehdokas

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö päätti ottaa hajuraon puoluepolitiikkaan sopivasti juuri silloin, kun presidentinvaalit ja maakuntavaalit osuvat päällekkäin. Näin Niinistön eri tarvitse koskea ensi syksyn presidenttikampanjassaan sisäpolitiikkaan, johon emopuolue kokoomus on rakennellut sote-valinnanvapauden kaltaisia kiusallisia miinoja.

Sen sijaan hän voi keskittyä presidentin leipälajiin, joka on ulko- ja turvallisuuspolitiikka ja syleillä koko kansaa puoluekannasta riippumatta.

Myös SDP:ssä keskityttäisiin kernaasti presidentinvaalien strategiaan, joka on savolaisittain sanottuna toteutusta vaille valmis. Vain ehdokas puuttuu.

SDP on tulevien presidentinvaalien alla kosinut kahdesti ja saanut rukkaset kolmesti. Ensin kieltäytyi Eero Heinäluoma, sitten asiaa harkittuaan Jutta Urpilainen. Lopulta uudelleen tunnustelun kohteena ollut Heinäluoma toisti sen, mitä oli ensimmäisellä kerralla sanonut. Vastaus oli kukkapuskasta huolimatta edelleen kohteliaan kielteinen.

Istuvan presidentin haastaminen ei ole kiitollinen tehtävä, kun hänen kannatuksensa on yli 70 prosenttia.

Eräs kieltäytymisten taustalla vaikuttava asia on Niinistön suosio. Istuvan presidentin haastaminen ei ole kiitollinen tehtävä, kun hänen kannatuksensa on yli 70 prosenttia. Oli haastaja kuka hyvänsä, tappio on todennäköinen. Perinteisillä puolueilla on kuitenkin piintyneet tapansa. Ne ovat tavanneet asettaa omat ehdokkaansa, jos Kekkonen ei ole mukana kisassa.

Edellisten presidentinvaalien tulos ei ollut SDP:n kannalta myönteinen. Vika tuskin oli ehdokkaassa. Paavo Lipponen on edelleen puoluekentän kaikilla laidoilla eräs arvostetuimmista entisistä pääministereistämme. Yksi syy tappioon oli luultavasti kampanjoinnin luonteen nopea muutos. Vahva oma ehdokas ei nykyisin välttämättä riitä. Ympärille tarvitaan sosiaalista mediaa ja puolueiden ulkopuolisia voimia.

Takavasemmalta viime vaaleista noussut vihreiden Pekka Haavisto on tästä erinomainen esimerkki. Hän pääsi yllättävällä nosteellaan toiselle kierrokselle ja haastoi ennakkosuosikki Niinistöä loppuun saakka.

Jos SDP:ssä koetaan, että tulevissa presidentinvaaleissa on tärkeää haastaa Niinistö, haastaminen tarkoittaisi käytännössä sitä, että oma ehdokas on mukana vaalin toisella kierroksella ja estää Niinistöä saamasta ensikierroksen äänistä yli 50 prosenttia.

Tavoite on kova, ja siihen tarvitaan kiinnostava, tuore ehdokas, jossa on kykyä ryhtyä kansanliikkeen veturiksi.

Avain SDP:n presidenttiongelmaan on viime presidentinvaalien trauma, josta pitäisi päästä ylitse. Parhaiten siinä auttaa rohkea, ennakkoluulottomasti valittu oma ehdokas, jonka ei tarvitse nousta varttuneempien valtionmiesten joukosta. Ehdokkaan ei ole pakko olla taustaltaan pitkän linjan ulkopoliitikko, koska hän tulee puolueesta, jossa puhutaan ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa.

JK. Viikonloppuna valitaan perussuomalaisten uusi puheenjohtaja – ja samalla mahdollisesti kaadetaan hallitus. Kauas on perussuomalaiset edennyt Veikko Vennamon päivistä, jos uutinen perussuomalaisten kriisisuunnitelmasta eli puolueen jakautumisesta hallituksen hillotolpparyhmään ja Halla-aho-persuihin on totta.

Demokraatti

Pääkirjoitus

Demokraatti

Suomesta puuttuu liberaalidemokraattinen puolue

Maailmanpolitiikan trendit rantautuvat sosiaalisen median kautta Suomeen entistä kiihtyvämmin. Kun Ranskan tuore presidentti Emmanuel Macron ja Kanadan pääministeri Justin Trudeau kohtasivat viime perjantaina G7-maiden kokouksessa Sisiliassa, meni yhteisöpalvelu Twitter lähes sekaisin.

Verkko oli pullollaan kuvia Välimeren rannalla toistensa seurasta nauttivista hymyilevistä kansanjohtajista, jotka kukkameren keskellä ruokkivat toisiaan tuoreilla ajatuksilla. Moni kirjoittajista kuvasi aikamme kiinnostavimpien valtionpäämiesten kohtaamista ”miesromanssiksi.”

Sosiaalisen median mainoskuvia voi tietenkin nimittää taitavaksi julkisuustempuksi, mutta pintaa raaputtamalla kuvien alta paljastuu johtavien teollisuusmaiden uusi johtajatyyppi ja politiikka. Uuden maailman johtaja on elämän mahdollisuuksista nauttiva, itsestään huolehtiva ja hyvin koulutettu mies, joka laittaa persoonansa peliin myös politiikan ulkopuolella.

Justin Trudeau on ottanut tavakseen lenkkeillä nuorten opiskelijoiden seassa, ja kas kummaa, hovivalokuvaaja on lenkkipolulla aina mukana. Kuvaajan työ vaatiikin nykyään elastisuuden lisäksi myös hyvää kuntoa.

Macronin ja Trudeaun poliittiset avaukset ovat raikkaudessaan kiehtovia. Vasemmistotaustainen Macron puhui vakuuttavasti vaalikampanjassaan mahdollisuuksien tasa-arvosta. Hän vertasi ihmiselämää kilpajuoksuun, jossa voittaja pitääkin palkita. Yhteiskunnan on vain tarjottava kaikille mahdollisuus päästä samalle lähtöviivalle. Yhteiskunta ei siis Macronin mukaan ole kuin Formula 1 -kilpailu, jossa kaikilla ei ole edes teoriassa mahdollisuutta voittaa.

Uuden maailman johtaja on elämän mahdollisuuksista nauttiva, itsestään huolehtiva ja hyvin koulutettu.

Entinen investointipankkiiri Macron eroaa kuitenkin sosialidemokraatista varsinkin suhteessa ammattiyhdistysliikkeeseen. Hänen mukaansa palkkojen tulee joustaa taloudellisesti tiukkoina aikoina, kun taas kasvun eväät on jaettava entistä tasaisemmin.

Macronin ja Trudeaun politiikkaa voi hyvinkin nimetä sosiaaliliberalismiksi tai liberaalidemokratiaksi. Keskeisimpiä poliittisia sisältöjä näissä aatesuunnissa ovat reilu ja kannustava talous, vastuullinen ilmastopolitiikka ja terrorismin juurisyiden, kuten äärimmäisen köyhyyden kitkeminen.

Suomessa ei ole liberaalidemokraattista puoluetta, mutta vihreät ovat jo tovin purjehtineet politiikan megatrendin vanavedessä. Tuore Helsingin Sanomien gallup vahvistaa vihreiden politiikan purevan juuri nuoreen, tulevaisuusorientoituneeseen väkeen, joka on kyllästynyt vanhojen puolueiden kankeaan toimintakulttuuriin ja latteaan viestintään.

Politiikka on ennen kaikkea tunteiden herättämistä. Tämän vihreät on oivaltanut upealla tarkkuudella.

Mikäli SDP haluaa olla politiikan huipulla vielä 2080-luvulla, on sen alettava ottaa tosissaan vyöryvä maailmanlaajuinen liberaalidemokraattinen liike. On entistä enemmän kiinnitettävä huomiota siihen, MITEN tehdään, eikä vain siihen, MITÄ tehdään. SDP on keksittävä uudelleen, muuten vihreä aalto pyyhkii meidät Itämeren sinilevään.

JK. Presidentti Mauno Koiviston hautajaiset oli hieno muistutus kansakunnan yhteyden merkityksestä entistä polarisoituvammassa maailmassa. Koivistolle tärkeintä oli luottamus ihmisten ja vallanpitäjien kesken. Tätä ajatusta on syytä tasaisin väliajoin fundeerata oikein porukalla.

Demokraatti
AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Pääkirjoitus

Demokraatti

Populismia vai poliittista ideologiaa?

Donald Trumpin taustajoukot sorvasivat horjuvasti totuutta tulkitsevan presidentin tueksi ilmauksen vaihtoehtoiset faktat. Vaihtoehtoista totuutta tarjottiin äänestäjille myös Britannian brexit-äänestyksessä.

Ympäri maailman populistit kertovat ihmisille omia tavoitteitaan ajavia asioita, joita olettavat näiden haluavan kuulla – faktat ja asioiden monimutkaisuuden unohtaen.

Onneksi ei Suomen politiikassa? Suomi on käynyt nykyhallituksen kahden ensimmäisen vuoden aikana läpi ison muutoksen. Jos hallituksen suunnitelmat loppukaudelle toteutuvat, jatkuu muutos entistä rajumpana. Kyse ei ole vain poliittisesta suunnanmuutoksista, vaan isoista yhteiskunnallisista linjauksista.

Suomessa hallituksen kokoonpano on aina vaikuttanut tehtävään politiikkaan ja tulevaisuuden linjauksiin. Tällä hallituskaudella on toimintaa kuitenkin leimannut poikkeuksellinen kiire ja vahva ideologinen painotus. Valmistelu on ollut luvattoman heikkoa ja sitä on tehty pienessä piirissä. Pitkin kautta ovat muun muassa oikeusoppineet kritisoineet hallituksen lain valmistelua.

Eläkkeelle toukokuussa jääneen oikeuskansleri Jaakko Jonkan mukaan erityinen ongelma lainsäätäjille on ollut poliittisten linjausten muuttaminen lakipykäliksi. Myös Helsingin yliopiston valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojanen on todennut, että hallitus on ”ilmeisen tietoisesti” yrittänyt poliittisesti manipuloida lainsäädäntötyötä.

Perustuuko hallituksen toiminta vaihtoehtoisiin ideologisiin faktoihin?

Politiikan suurien linjojen muutoksesta kertoo myös tuore Helsingin yliopiston tutkimus, joka osoittaa, kuinka suhtautuminen hyvinvointivaltioon on muuttunut 1950-luvulta tähän päivään. Tutkimuksen mukaan pohjoismaisen hyvinvointivaltion vesittyminen ja poisjättö hallitusohjelmissa tapahtui Alexander Stubbin (kok.) (2014) ja Juha Sipilän (kesk.) (2015) hallitusten aikana. Tutkijoiden mukaan Suomi on ottanut askeleen täysin uuteen suuntaan.

Helsingin yliopiston tutkimuksen mukaan Sipilän hallituksen ohjelma muistuttaa liikemaailman toimintasuunnitelmaa, jossa suurin viisaus tulee ylhäältä. Tämä sotii perinteistä suomalaista demokratiakäsitystä vastaan.

Tärkeä kysymys onkin, onko Sipilän hallituksella joku suurempi viisaus, millä se tekee yhteiskunnallisia linjauksia? Vai perustuuko sen toiminta vaihtoehtoisiin ideologisiin faktoihin? Dosenttien tai muidenkaan asiantuntijoiden neuvot eivät ole hallitukselle kelvanneet.

Eikä asioita ole valmisteltu pitkin kaavan mukaan monen kiroamissa komiteoissa, joissa kuitenkin asioita huolella jauhaessa suurimmat typeryydet yleensä karsiutuvat. Hallitus on luottanut enemmän ”sitä saa mitä tilaa” selvitysmiehiin ja konsultteihin.

JK: Presidentti ja rauhanvälittäjä Martti Ahtisaari on todennäköisesti maailmalla arvostetumpi kuin kotimaassaan. Tästä kertoo myös Ahtisaaren perustaman Crisis Management Initiative -järjestön seminaarin vieraslista. Paikalla Helsingissä oli muun muassa YK:n entisen pääsihteeri Kofi Annan ja maailman tunnetuimpiin liikemiehiin kuuluva Richard Branson.

Demokraatti

Pääkirjoitus

Demokraatti

Aikamme megatrendi: vihreä populismi

Kuntavaalikentillä ei voinut välttyä törmäämästä pieniin vihreisiin miehiin tai naisiin, jotka osasivat retorisesti taitavan poliittisen käännytystyön. Ensin luodaan ohikulkijaan luja katsekontakti ja tarjotaan lämmin hymy. Kun kontakti on saatu, kysytään hyvin henkilökohtainen arvoihin ja tunteisiin vetoava kysymys: Ovatko sinulle ihmisoikeudet tärkeitä? Mitä ajatuksia sinussa herättää Itämeren tila?

Nämä viestit menevät tuntevan ihmisen ihon alle. Usein näistä kohtaamisista syntyy syvällinen ja arvolatautunut keskustelu. Ihminen on koukussa ja vihreistä tuli kuntavaalien suurin voittaja.

Viime sunnuntain Helsingin Sanomissa politiikan toimittaja Marko Junkkari kiinnitti kolumnissaan huomiota vihreiden muuttuneeseen poliittiseen strategiaan. Puheenjohtaja Ville Niinistö on myöntänyt, että uusi ”vihreä populismi” luottaa tarinallisuuden voimaan. Se haastaa ihmisten arvot ja tunteet sekä antaa ihmisen sielullisuudelle tilaa. Poissa on liiallinen rationaalisuuden ihannointi ja kuivat talousfaktat. Vihreät ovat oivaltaneet, että äänestyspäätös tehdään tunteella eikä järjellä.

Vieläkin vihreiden viestinnässä haisee oikeassa olemisen ylimielinen jäte.

”Vihreän populismin” taustalla on sen hyvistä puolista huolimatta kasa isoja kysymyksiä. Vaikka vihreät kutitteleekin vaalikentillä ja sosiaalisessa mediassa ihmisten herkkää puolta, se ei pääse itsetyytyväisyyden leimastaan.

Niinistö on muuttanut vihreiden viestintää kuuntelevampaan suuntaan, mutta vieläkin siinä haisee oikeassa olemisen ylimielinen jäte. Edelleen vaalikentillä monet vihreät ehdokkaat toitottivat ydinvoiman turmiollisuutta ja syyllistivät ydinvoiman kannattajia ”tämän planeetan tuhoajiksi”. Totuus on kuitenkin se, että ilman ydinvoiman lisärakentamista Kioton sopimuksen ilmastotavoitteisiin ei päästä.

Mitä ”vihreästä populismista” on otettava opiksi? Demaritkin ovat viime vaaleissa luottaneet, tosin heikolla menestyksellä, tarinallisuuden voimaan.

Vaaliviestintä on kuitenkin nojannut pääasiassa menneiden politiikan saavutusten hehkuttamiseen. Vaikka yleinen äänioikeus, peruskoulu ja kansanterveyslaki ovatkin huikeita saavutuksia, niiden varaan ei tulevaisuuden sosialidemokraattista vaalityötä voi rakentaa. On siis panostettava tarinallisuuteen, mutta niin, että katse on koko ajan tulevaisuudessa.

Demokraatti