Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Hallitus unohti köyhät — “Myrkkyä”

SDP:n kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen ei ole mielissään eilen torstaina esitellyn valtiovarainministeriön budjettiesityksen köyhiin ihmisiin osuvista leikkauksista.

Talousarvioesityksessä olevat indeksijäädytykset ja lääkekorvausten heikennykset satuttavat hänen mukaansa pienituloisten eläkeläisten lisäksi työttömiä, pitkäaikaissairaita ja lapsiperheitä.

Kun SDP:n johtoa ja työvaliokunnan jäseniä vieraili aiemmin viikolla Joensuussa ja Kuopiossa, useampi eläkkeellä ikäihminen tuli kertomaan Mäkisalo-Ropposelle, kuinka rahat eivät riitä elämiseen.

Demariedustajan mukaan hallituksella näyttääkin olevan “täysin kuurot korvat ihmisten kokemalle hädälle”.

Mäkisalo-Ropposen mukaan terveyserojen kaventaminen edellyttää aktiivisia toimia köyhyyden vähentämiseksi. Hyvinvoinnin ja terveyden kärkihankkeeseen kohdennetut lisärahat eivät auta, kun köyhien määrä kasvaa.

– Köyhyys on myrkkyä terveydelle ja hyvinvoinnille. Kaiken huipuksi hallitus toteuttaa ikäihmisten hoidossa henkilöstömitoituksen pienentämisen. Valviran keväällä ilmestyneen selvityksen mukaan ikäihmisten hoidossa on kaltoinkohtelua.

Ammattiliitto Superin selvityksessä ilmeni, että hoitajat ovat uupuneita liialliseen työmäärään.

Lisää aiheesta

— Näistä tosiasioista huolimatta hallitus lisää hoitajien työtaakkaa ja heikentää hoidon laatua. Ikäihmiset eivät ole ansainneet tällaista.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE