Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Halventaa eduskunnan työtä” – hallituspuolueiden toiminta valiokunnassa hämmentää

LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Talousarvion käsittely liikenne- ja viestintävaliokunnassa muuttui kokoomuksen johdolla keskiviikkona hallituspuolueiden “arvottomaksi näytelmäksi”, SDP:n liikenne- ja viestintävaliokunnan kansanedustajat sanoivat tiedotteessaan eilen.

Johannes Ijäs

Demokraatti

He kirjoittavat, että tuntia ennen viimeiseksi tarkoitettua käsittelyä kokoomuksen valiokuntajäseneltä tuli valiokunnan lausuntoon laaja tekstimuutosesitys, joka hallituspuolueiden voimin äänestettiin pohjaesitykseen. Tekstiin tuli paitsi muutoksia myös joitakin uusia lisäyksiä.

Pöytäkirjoista ilmenee, että hallitus voitti äänestyksen valiokunnassa äänin 8-5.

Yleensä oppositio tekee muutosesitykset virkatyönä valmisteltuun lausuntopohjaan, mutta liikenne- ja viestintävaliokunnasta kävi toissapäivänä hyvin poikkeuksellisesti, kun asialla olivatkin hallituspuolueet. Uuden hallituspuolueiden pohjaehdotuksen valiokuntaan toi kokoomuksen edustaja Marko Kilpi ja muutosesitykset äänestettiin könttänä läpi.

– Muutosten tarkoitus on pyyhkiä virkatyönä valmistellusta lausuntopohjasta pois kaikki valiokunnan asiantuntijakuulemisissa esiin tullut huoli ja kritiikki sekä tuoda lausuntoon korulauseita hallituksen saavutuksista. Toiminta kaivaa pohjaa kuulemisilta ja halventaa eduskunnan työtä, jos määräenemmistöllä nuijitaan jo lausuntovaiheessa hallituspuolueiden mielen mukaan. Liikenne- ja viestintävaliokunnalla on kuitenkin ollut perinteisesti rakentava henki, jossa on pyritty tasapuolisesti käsittelemään asioita. Nyt valitettavasti tämä runnomistaktiikka on levinnyt muista valiokunnista myös valiokuntaamme, kansanedustaja Seppo Eskelinen murahti valiokunnan sd-edustajien tiedotteessa.

DEMOKRAATTI tilasi lausuntopohjan valiokunnasta ja kävi läpi, millaisia muutoksia hallituspuolueet lausuntopohjaan toivat. Seuraavassa joitakin esimerkkejä:

Virkapohjassa luki esimerkiksi, että “Valiokunta pitää huolestuttavana, että Liikenne- ja viestintävirasto ei edes tällä hetkellä pysty palvelemaan kaikkia yhteiskunnan sektoreita ja kansalaisia sidosryhmien toivomalla tasolla vaan joutuu jatkuvasti priorisoimaan kyberturvallisuuteen liittyvää toimintaansa.

Hallituspuolueiden ehdotuksesta kohta kuuluu nyt näin: “Valiokunta tunnistaa, että Liikenne- ja viestintävirastolla on haasteita palvella kaikkia yhteiskunnan sektoreita ja kansalaisia sidosryhmien toivomalla tasolla. Valiokunta pitää kuitenkin hyvänä, että virasto priorisoi kyberturvallisuuteen liittyvää toimintaansa.

Esimerkiksi väyläinvestoinneista virkapohjassa todettiin, että “Valiokunta pitää ensi vuoden lisärahoitusta hyvänä, mutta kantaa samalla huolta siitä, että julkisen talouden suunnitelman mukaan määrärahat vähenevät myöhäisemmässä vaiheessa.” Lopullisessa lausunnossa lukee vain, että “Valiokunta pitää ensi vuoden lisärahoitusta hyvänä“.

Lisäksi hallituspuolueiden puolesta teksiin on lisätty kokonaan uusi kappale: “Valiokunta pitää kuitenkin hyvänä, että väylähankkeisiin on osoitettu tuleville vuosille huomattavaa lisärahoitusta, jolla tieverkon korjausvelan kasvua saadaan hillittyä. Kuluvana vuonna on päällystetty yli 4 000 kilometriä tietä. Valiokunta pitää suuntaa oikeana.

Kiinnostava on myös esimerkiksi Lentoliikenteeseen ja lentoasemaverkostoon liittyvä kirjaus, joka virkatyönä valmistellussa lausuntopohjassa luki seuraavasti: “Valiokunta kantaa huolta Suomen kattavan lentoasemaverkon ylläpitämisestä. Lentoliikenteen palautuminen koronapandemiaa edeltäviin matkustajamääriin on Suomessa ollut muuta Eurooppaa merkittävästi hitaampaa. Saadun selvityksen mukaan kattavan verkoston ylläpitäminen edellyttää jatkossa rahoitusta koskevia ratkaisuja. Valiokunta pitää kattavaa lentoasemaverkostoa erittäin tärkeänä Suomen logistiselle saavutettavuudelle sekä elinkeinoelämän kilpailukyvyn että alueellisen tasa-arvon kannalta. On tärkeää ylläpitää lentoasemaverkkoa sähköisen lentoliikenteen ja muun tulevaisuuden kehityksen valossa” ja “Julkisen henkilöliikenteen palvelujen ostoihin ja kehittämiseen ehdotetaan noin 107 miljoonan euron määrärahaa, joka on 5 miljoonaa euroa enemmän kuin vuoden 2024 talousarviossa. Valiokunta toteaa tyytyväisyydellä, että lisäys osoitetaan lentoliikennepalvelujen ostoihin.

Lopullisessa lausunnossa sen sijaan lukee: “Valiokunta on sitä mieltä, että lentoliikennettä tulee ensisijaisesti kehittää markkinaehtoisesti. Valiokunta pitää kuitenkin kattavaa lentoasemaverkostoa erittäin tärkeänä Suomen logistiselle saavutettavuudelle sekä elinkeinoelämän kilpailukyvyn että alueellisen tasa-arvon kannalta. On tärkeää ylläpitää lentoasemaverkkoa sähköisen lentoliikenteen ja muun tulevaisuuden kehityksen valossa. Siksi valiokunta pitää hyvänä, että hallitus osoittaa 5 miljoonan euron määrärahalisäystä lentoliikennepalvelujen ostoihin.

SEPPO Eskelinen on suivaantunut hallituspuolueiden toimintatavasta. Hän sanoo Demokraatille, että liikenne- ja viestintävaliokunta on asiantuntijavaliokunta, joka kuulee parhaita asiantuntijoita liikenne- ja viestintäpolitiikasta. Eskelisen mukaan asiantuntijalausunnot ja samalla valiokuntaneuvokset vedettiin nyt kölin alta.

– Se on näköjään se hallitusohjelma, joka on heidän (hallituspuolueiden) mietintöpohja. Tämä työskentelytapa huolestuttaa.

Eskelinen katsoo, että lausunnosta “purettiin kaikki kritiikki pois”.

Hän pitää isona asiana uutta hallituspuolueiden kirjausta, jonka mukaan “Valiokunta on sitä mieltä, että lentoliikennettä tulee ensisijaisesti kehittää markkinaehtoisesti.”

Savo-Karjalan vaalipiirin edustaja Eskelinen on huolissaan, että tällainen kirjaus voisi heijastua jatkossa siten, että maakuntalentoja lopetettaisiin.

SDP:n Eskelisen ja Pinja Perholehdon jättämässä eriävässä mielipiteessä todetaan maakuntalentojen osalta seuraavasti: “Valiokunnan kuulemisissa kannettiin huolta Suomen kattavan lentoasemaverkon ylläpitämisestä. Lentoliikenteen palautuminen koronapandemiaa edeltäviin matkustajamääriin on Suomessa ollut muuta Eurooppaa merkittävästi hitaampaa. Saadun selvityksen mukaan kattavan verkoston ylläpitäminen edellyttää jatkossa rahoitusta koskevia ratkaisuja. Pidämme kattavaa lentoasemaverkostoa ja maakuntien lentoliikennettä erittäin tärkeänä Suomen logistiselle saavutettavuudelle sekä elinkeinoelämän kilpailukyvyn että alueellisen tasa-arvon kannalta. On tärkeää ylläpitää lentoasemaverkkoa sähköisen lentoliikenteen ja muun tulevaisuuden kehityksen valossa.

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen…

Kansanedustaja Seppo Eskelinen (sd.). Kuva: Jukka-Pekka Flander

Omat eriävät mielipiteet lausuntoon jättivät myös keskustan edustaja sekä yhteisenä vihreiden edustaja ja vasemmistoliiton edustaja.

KANSANEDUSTAJA Pinja Perholehdon mukaan hallitukselta puuttuu visio joukkoliikenteen tulevaisuudesta, kun se kapeakatseisesti suorastaan haittaa joukkoliikenteen kehitystä.

– Kun väestö ikääntyy ja palveluverkot harventuvat, mutta kaikkien pitäisi pystyä yhä kulkemaan, tulisi uusia ratkaisuja hakea joukkoliikenteen piloteilla. Mitään uutta ei kuitenkaan kehitetä, koska hallitus ei ymmärrä investoida uuteen. Kustannusten nousua ei myöskään ole huomioitu joukkoliikenteen rahoituksessa, mikä johtaa liikenneyhteyksien supistumiseen. Junakuuluvuuden parantamiseen jo myönnetty määrärahakin leikattiin pois, vaikka se olisi voitu käyttää yhä työmatkojen sujuvoittamiseen. Hallituksen on korkea aika ymmärtää, että mitä useampi vaihtaa joukkoliikenteeseen tai esimerkiksi työmatkapyöräilyyn, sitä helpompaa päästövähennystavoitteidenkin saavuttaminen on. Helpompien toimien laiminlyöminen lisää painetta tehdä sellaisia päästövähennystoimia, jotka osuvat enemmän heihin, joille henkilöauto on ainoa vaihtoehto päivittäisessä liikkumisessa, hän toteaa SDP:n tiedotteessa.

Tiedotteessa todetaan, että huolimatta panostuksista teiden asfaltointiin korjausvelan arvioidaan nousevan nykyisestä yli neljästä miljardista jo viiteen miljardiin hallituskauden loppuun mennessä. Väylävirasto arvioi korjausvelan pysyväksi rahoitustarpeeksi 600 miljoonaa vuodessa lisää. Hallitus käyttää lähes kaiken korjausvelan taittamiseen varaamansa lisärahoituksen ensi vuoden loppuun mennessä, joten loppukauden korjauksiin etsitään rahaa kehittämisrahoituksen puolelta, jossa uusien liikennehankkeiden rahoitus leikataan pysyvästi noin puoleen aiemmasta.

– Leikkaukset eivät kuitenkaan koske hallitusta itseään, vaan se on ilmoittanut toteuttavansa oman investointikokonaisuutensa valtionyhtiöistä imettävällä kertarahoituksella. On selvää, ettei liikennehankkeiden rahoittaminen valtion tuottavaa omaisuutta myymällä ole todellakaan kestävä ratkaisu tulevaisuutta silmällä pitäen. Mielestämme hallituksen olisi palattava aiempaan rahoitusmalliin ja pohdittava keinoja karanneen kustannustason ratkaisemiseksi, kansanedustaja, valiokuntajäsen Marko Asell sanoo tiedotteessa.

– Ministeri Ranne on julistanut hallituksen käynnistävän nyt useita liikenneinfrahankkeita, mutta hän jättää kertomatta, että kehittämishankkeiden sitomattoman rahoituksen puolitus supistaa merkittävästi seuraavien hallitusten liikkumavaraa. Leikkaus estää uusien liikennehankkeiden toteuttamisen yhdessä sovitun Liikenne 12 -suunnitelman mukaisesti ja lykkää näin kansalaisten ja elinkeinoelämän odottamia investointeja yhä kauemmas tulevaisuuteen, mikä kasvattaa puolestaan investointivelkaa. Samalla korjausvelan hoidossa on unohtunut muun muassa alempi tieverkko ja siltojemme rapistuva kunto, kansanedustaja, valiokuntajäsen Anna-Kristiina Mikkonen puolestaan väittää tiedotteen mukaan.

Korjattu “parhaita asioita” muotoon “parhaita asiantuntijoita” kello 11.47.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE