Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Politiikka

16.10.2023 07:06 ・ Päivitetty: 16.10.2023 07:06

”Hän eli suuren, merkittävän elämän” – presidentti Martti Ahtisaari on kuollut

LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

Presidentti Martti Ahtisaari menehtyi 16.lokakuuta kello 6.40 Helsingissä. Asiasta kertoo presidentin kanslia.

Demokraatti

Demokraatti

Presidentti Ahtisaari oli kuollessaan 86-vuotias.

Martti Ahtisaari toimi Suomen tasavallan presidenttinä vuosina 1994-2000. Hän oli Suomen kymmenes presidentti. Ennen presidenttikauttaan hän toimi useissa merkittävissä tehtävissä Suomen ulkoministeriössä ja Yhdistyneissä kansakunnissa.

Presidenttikautensa jälkeen Ahtisaari perusti arvostetun rauhanvälitysjärjestö CMI – Martti Ahtisaari Peace Foundationin ja toimi kansainvälisissä rauhanneuvottelun ja sovittelun tehtävissä. Tunnustuksena pitkäjänteisestä työstään rauhan puolesta presidentti Ahtisaarelle myönnettiin Nobelin rauhanpalkinto vuonna 2008.

– Olemme syvää surua tuntien ottaneet vastaan tiedon presidentti Martti Ahtisaaren kuolemasta. Martti Ahtisaari uskoi ihmiseen, sivistykseen ja hyvyyteen, ja hän eli suuren, merkittävän elämän. Hän oli muutosaikojen presidentti, joka luotsasi Suomea globaaliin EU-aikaan, tasavallan presidentti Sauli Niinistö toteaa presidentin kanslian tiedotteessa.

Presidentti Niinistö pitää puheen presidentti Martti Ahtisaaren menehtymisen johdosta Yle TV1:ssä tänään kello 11.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU