Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

16.1.2021 13:15 ・ Päivitetty: 16.1.2021 13:15

”Hän on hyvin tunnettu tiedustelun maailmassa” – STT:n tiedot: Pelttari jatkaa Supon johdossa

LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Suojelupoliisin päällikön nimitys on tulossa valtioneuvoston käsittelyyn ensi tai sitä seuraavalla viikolla.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

STT:n tietojen mukaan sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) olisi päättänyt esittää jatkoa nykyiselle päällikölle Antti Pelttarille. Pelttarin puolesta puhuvat muun muassa kokemus ja se, että hänen aloittamansa suojelupoliisin muutos Suomen turvallisuus- ja tiedustelupalveluksi on vielä kesken.

– Hän on hyvin tunnettu tiedustelun maailmassa kansainvälisesti, ja toisaalta Supon uudistus on vielä kesken ja eräällä tavalla se on hänen uudistuksensa, STT:lle perustellaan.

STT:n tietojen mukaan päällikköhaun yhteydessä on kuitenkin myös käyty keskustelua, pitäisikö supon uusien tehtävien myötä hakea uudenlaista päällikköä.

Muun muassa Iltalehti ja Helsingin Sanomat uutisoivat aiemmin, että entinen Turkin-suurlähettiläs ja nykyinen terrorisminvastaisen yhteistyön lähettiläs Päivi Kairamo olisi kuulunut kärkiehdokkaisiin.

STT:n tietojen mukaan Kairamo kutsuttiin haastatteluun, mutta hän ei olisi ollut vahvoilla missään vaiheessa, koska haastatelluista yhtä eli Pelttaria pidettiin selvästi parhaana. Siksi Kairamosta ei tehty nimityksen vaatimaa laajaa turvallisuusselvitystä.

Kairamon rasitteena on hänen suurlähettiläskaudellaan alkanut rikostutkinta epäillystä viisumikaupasta Suomen Ankaran-suurlähetystössä, vaikka Kairamo itse ei missään vaiheessa ole ollut epäiltynä poliisin ja Rajavartiolaitoksen esitutkinnassa.

Kairamolla oli hyvä hakemus ja vahvat näytöt.

STT:n tietojen mukaan nimitysprosessi ei Kairamon kohdalla kuitenkaan edennyt niin pitkälle, että tapauksesta olisi ollut tarvetta keskustella hänen kanssaan.

Jos Kairamo olisi ollut ykkösehdokas supon päälliköksi, viisumikauppatutkinta olisi todennäköisesti noussut esiin laajan turvallisuusselvityksen yhteydessä. Tällöin Kairamon asema kärkiehdokkaana olisi edellyttänyt uutta arviointia.

– Ne ovat juuri sellaisia asioita, mistä tiedustelumaailma ja myös vieraat valtiot ovat kiinnostuneita, ja ne olisivat voineet altistaa hänet itsensä ongelmille, STT:lle kerrotaan.

– Tiedustelun maailma on kuitenkin kansainvälisesti varsin kova.

Laajassa turvallisuusselvityksessä käydään läpi muun muassa perhe- ja sukulaisuussuhteita, varallisuutta, velkoja ja taloussidonnaisuuksia. Selvitys kattaa myös ulkomaansidonnaisuudet.

STT:n tietojen mukaan Kairamon välejä suurlähetystön entiseen, pitkäaikaiseen paikalta palkattuun turkkilaiseen autonkuljettajaan on pidetty läheisinä. Autonkuljettaja on yksi Suomen Ankaran-suurlähetystössä tutkittavan viisumikaupan epäillyistä.

Kairamo ei halunnut kommentoida STT:lle asiaa mitenkään.

Kairamo kutsuttiin työhaastatteluun, koska hänellä oli hyvä hakemus ja vahvat näytöt. Olisi ollut erikoista, jos häntä ei olisi kutsuttu, arvioidaan STT:lle. Kairamo on aiemmin työskennellyt muun muassa presidentin kanslian kansliapäällikkönä presidentti Tarja Halosen (sd.) kaudella.

”Diilejä ei ole tehty.”

Kairamosta ei tehty turvallisuusselvitystä, koska laaja turvallisuusselvitys tehdään vain ensisijaiselle hakijalle. Toiselle hakijalle se tehtäisiin, jos kärkiehdokkaan selvityksessä paljastuisi jotain raskauttavaa tai jos valinnassa päädyttäisiin jostain muusta syystä toiseen hakijaan.

STT:lle painotetaan, että laaja turvallisuusselvitys ei ole työnhaun instrumentti, vaan prosessi, joka on välttämätöntä hoitaa ennen kuin nimitysmuistio voidaan hyväksyä.

Hallituslähteistä ei allekirjoiteta sitä, että demaritaustainen Kairamo olisi ollut erityisesti SDP:n ajama ehdokas tai että hän olisi jossain vaiheessa ollut erityisen vahvoilla.

Prosessi on ollut sisäministeriön käsissä, eikä mitään ”diilejä ole tehty tai kauppaa käyty”, kertovat lähteet. Tehtävää haki myös toinen SDP-taustainen hakija, eduskunnan hallintojohtaja Pertti Rauhio.

Sisäministeri Ohisalon esitys tulee aikanaan valtioneuvostossa päätettävien asioiden listalle, mutta sitä ennen siihen haetaan kaikkien hallituspuolueiden hyväksyntä.

Pelttariin oltu tyytyväisiä pääosin myös hallituksessa.

STT:lle kerrotun mukaan Antti Pelttarin kokoomustaustaa ei ole katsottu nimitysprosessissa haitaksi, vaan asia on haluttu ratkaista virkatehtävän etu edellä.

Suojelupoliisi on sisäministeriön alainen turvallisuus- ja tiedustelupalvelu. Sen tehtävänä on ennaltaehkäistä ja torjua kaikkein vakavimpia kansallisen turvallisuuden uhkia.

Pelttari on johtanut supoa vuodesta 2011 alkaen. Hänen nykyinen viisivuotiskautensa alkoi maaliskuussa 2016 ja päättyy helmikuun loppuun.

Pelttari on tiettävästi ollut vahvoilla jatkamaan tehtävässä siksikin, että hänen työhönsä on oltu pääosin tyytyväisiä myös hallituksessa.

– Organisaatiouudistus on edennyt hyvin, supo on vahvistunut ja tiedonkulku ja yhteistyö parantunut, STT:lle luonnehditaan.

Erään hallituslähteen mukaan Pelttari on ollut koko ajan ennakkosuosikki ja se kandidaatti, joka muiden olisi valituksi tullakseen pitänyt pystyä ohittamaan pätevyydessä.

STT–Sanna Nikula, Sanna Raita-aho

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU