Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Kotimaa

11.9.2025 06:49 ・ Päivitetty: 11.9.2025 06:49

Harvinainen kauppa tulossa: valtio myy virastohevosiaan

iStock
Suomenhevonen on ainoa kotimainen hevosrotumme. Kuvassa oleva liinaharja ei ole Luken hevosia.

Luonnonvarakeskus (Luke) etsii uutta kotia kymmenelle omistamalleen hevoselle. Suomenhevoset ovat olleet virastolla tutkimusavustajina, ja niitä on hoidettu säännösten mukaisesti.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Luke kertoo tiedotteessaan, että kymmenen suomenhevostammaa myydään suljetulla tarjousmenettelyllä.

Tarjousten sisältöjä ei julkaista tarjousaikana. Valinnassa voidaan Luken mukaan huomioida myös hevosen tulevat asuin- ja hoito-olosuhteet, eli mihin tahansa kerrostaloasuntoon niitä on turha yrittää hankkia.

MYYTÄVÄT heposet ovat osallistuneet muun muassa viraston erilaisiin hyvinvointi- ja pihattotutkimuksiin, ja niillä on Luonnonvarakeskuksen mukaan hyvä sukutausta.

Hevoset asuvat nyt Harjun oppimiskeskuksessa Virolahdella Kymenlaaksossa. Halukkaat ostajat voivat käydä siellä katsomassa niitä syyskuussa yhtenä näyttöpäivänä.

Luonnonvarakeskus sanoo odottavansa polletarjouksia lokakuun kolmanteen päivään asti.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU