Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

3.5.2019 10:17 ・ Päivitetty: 3.5.2019 10:41

”He huomasivat, että tuli tilaisuus tehdä meille pieni kiusa” – Perussuomalaiset purkavat pettymystään eduskunnassa

Perussuomalaisten ryhmänjohtajan Ville Tavion mukaan perussuomalaisten siirtäminen eduskunnan istumajärjestyksessä kuvastaa jonkinlaista ”sortomentaliteettia” eduskunnassa.

Demokraatti

Demokraatti

Tavion mukaan asiassa on nähtävissä yhteyksiä Kekkosen ajan Suomeen ja 1970-luvun loppuun sekä siihen, kuinka SMP:tä tuolloin kohdeltiin eduskunnassa.

– Jonkin sortin sortomentaliteetti on ehkä palaamassa, koska silloin tosiaan kun 70-luvulla vennamolaiset siirrettiin laitaan niin sillekään ei historiallisessa valossa juuri ollut perusteita, koska historiankirjoituksessa vennamolaisia on katsottu populisteiksi ja populismi itse asiassa ammentaa retoriikkaansa sekä oikealta että vasemmalta eikä mitenkään suoraan oikealta. Silloinkin oli kyse siitä, että haluttiin leimata enemmän oikeistoon ja niin tässäkin vaikuttaa olevan leimaamispyrkimys. En tiedä, ovatko puolueet tarkoituksella meitä kohtaan pahansuopia, vaan ne itse asiassa tuntuvat käyttäytyvän opportunistisesti. He huomasivat, että tuli tilaisuus tehdä pieni kiusa. Kiusa oli tärkeämpi kuin satavuotinen traditio, Tavio sanoi perjantaina eduskunnassa.

Varapuhemies Juho Eerola (ps.) kertoi iltapäivällä, että eduskunta ei vielä tänään päätä istumajärjestyksen muuttamisesta. Asian käsittely on siirretty ensi tiistaille.

Kaikki muut eduskuntapuolueet paitsi perussuomalaiset ovat valmiita muuttamaan eduskunnan istumajärjestystä siten, että RKP siirtyy salin oikealta laidalta keskellä ja perussuomalaiset samalla keskeltä salin oikealle laidalle. Uusi istumajärjestys noudattelisi Euroopan parlamentin järjestystä.

Tavio sanoi jo eilen, että perussuomalaiset eivät koe olevansa eduskunnan oikeistolaisin puolue.

– Meidän äänestäjäkuntammekin on perinteisesti aika keskustaa talouspoliittisesti. Me pyrimme etsimään politiikassa nimenomaan sitä tolkkua tai kultaista keskitietä.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU