Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Heinäluoma eduskunnassa: “Hallintarekisteri ui tänne uudelleen ja uudelleen”

– Hallintarekisteri tuntuu olevan kummallinen pöpö, Eero Heinäluoma kuvaili tänään eduskuntakeskustelussa.

Hallituksen jo kuoppaama hallintarekisteri putkahti jälleen esiin, kun eduskunta aloitti keskustelun arvo-osuusjärjestelmää koskevasta lakiesityksestä. Erityisesti SDP, vasemmistoliitto ja vihreät epäilevät esitystä hallituksen tavaksi ujuttaa hallintarekisteri takaisin takaoven kautta.

– Hallintarekisteri tuntuu olevan kummallinen pöpö, että se ui tänne uudelleen ja uudelleen, vaikka eduskunta on eri yhteyksissä selvästi ilmoittanut, että se ei halua omistusta piilottavia järjestelyjä, kansanedustaja Eero Heinäluoma (sd.) kiteytti tunnelmat.

Kyseessä on syksystä 2014 voimassa olleen EU:n arvopaperikeskusasetuksen edellyttämien muutosten tekeminen kansalliseen lainsäädäntöön. Sen mukaan arvopaperin liikkeeseenlaskijalla on oikeus valita käyttämänsä arvopaperikeskus EU:n alueelta.

– Lakiesityksessä ei esitetä hallintarekisterin laajentamista Suomessa, mutta tämä ei vaikuta ulkomaiden lainsäädäntöön. Jos suomalainen pörssiyhtiö laskee osakkeitaan liikkeelle toisessa EU-maassa, säilytykseen sovelletaan EU:n arvopaperikeskussovellusta ja kyseisen maan lainsäädäntöä, valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok.) sanoi.

Hallintarekisteröinti sallii sen, että osakkeiden omistajaksi voidaan kirjata arvopaperin säilyttäjä, yleensä pankki, todellisen omistajan sijasta.

Kansallista lainsäädäntöä oheen

Vastustajien mielestä Suomen lainsäädäntöä pitää uudistaa ja yhteensovittaa EU-sääntelyn kanssa siten, että Suomen neuvottelema poikkeuspykälä ei vesity.

Lisää aiheesta

Suomalaisia sijoittajia pitäisi esimerkiksi estää siirtämästä omistustaan ulkomaisiin hallintarekistereihin, ja hallintarekisteröintikieltoa rikkoville ehdotettiin sanktioita.

Stubbin mielestä se voisi ohjata sijoittajat sijoittamaan ulkomaisiin osakkeisiin, koska lisäsäädös voisi koskea vain suomalaisten yhtiöiden osakkeita.

– Sillä voisi olla negatiivisia pitkän aikavälin vaikutuksia suomalaisten yritysten pääoman saantiin, Stubb arvioi tänään eduskunnassa.

Esitys jatkaa seuraavaksi talousvaliokuntaan.

– Kaikilla on tahto, että avoimuus säilyy. Talousvaliokunnassa katsotaan, että se tältä osin myös lainsäädännön kautta toteutuu, valiokunnan puheenjohtaja Kaj Turunen (ps.) lupasi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE