Jälkiviisaus on viisauden lajeista se imelin, sanoi kainuulaishumoristi Veikko Huovinen usein.

Kuuntelin Porissa Suomi-Areenalla keskeisten oppositiopoliitikkojen pöyristelyjä Fortumin Uniper-kriisistä, ja etenkin kokoomusjohdon vaatimuksia siitä miten Sanna Marinin pitää keskeyttää lomansa ja hankkia suomalaisten rahat takaisin Saksasta.

Jotkut terasseilla ja teltoilla kuullut puheet haisivat jälkiviisautensa takia imelämmiltä kuin päiväksi Porin kaupungintalon kokoushuoneeseen unohtunut kermakakku.

Tämä on se politiikanteon piirre, jota vuoroin joko inhoan tai suorastaan halveksin.

(OK, ollaan rehellisiä: jos niin olisi käynyt, luultavasti SDP:n väki haukkuisi somessa kokoomuksen ministereitä vatuloinnista ja joku paheksuisi, miten Petteri Orpo poseeraa selfieissä Ruisrockissa tällaisena hädän hetkenä. Sekin olisi yhtä epä-älyllistä ja tekopyhää kuin samat puheet Sanna Marinista nyt.)

Omistajaohjaus ei ole loistanut määrätietoisuudellaan yhdessäkään hallituskokoonpanossa, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta.

Keväällä 2015 ministeri Sirpa Paatero (sd.) erotti valtion sijoitusyhtiö Solidiumin hallitusjohdon luottamuspulan takia. Yhtiön toiminta muun muassa Talvivaara-kaivoshankkeessa osoittautui kehnoksi.

Samana vuonna Juha Sipilä (kesk.) ideoi valtioyhtiöiden aktiiviselle operoinnille uuden tunnuslauseen ”Tase töihin”, mutta kovin paljon valtion osaomistusfirmojen arki ei julistuksista muuttunut.

Vasta kevättalvella 2022 Sanna Marinin hallitus ajoi 16 vuoden tauon jälkeen valtion virkamiehen Fortumin hallitukseen valvomaan yhtiön johtamistyötä.

Sitä ennen jokainen hallitus on vuorollaan toiminut Fortumin suurissa liiketoimintapäätöksissä kumileimasimen pitelijänä. Katsokaapa vaikka:

Tylsäksi koetusta sähköyhtiöimagostaan irti pyristellyt Fortum päätti talvella 2008 lähteä hakemaan jättipotteja Venäjän markkinoilta. Yhtiö hankki itselleen siperialaisia voimaloita ja maksoi niistä kolmisen miljardia euroa, sitoen itsensä Venäjän hallinnon oikkujen armoille. Tuolloin omistajaohjausta hallituksessa hoiti kokoomuksen Jyri Häkämies: ihminen, joka oli juuri äskettäin kaukonäköisesti sanonut että Suomen keskeiset haasteet olivat Venäjä, Venäjä ja Venäjä. Siitä huolimatta yhtiön linja meni läpi.

Kansanedustaja Erkki Pulliainen (vihr.) teki marraskuussa 2008 eduskuntakyselyn Fortumin miljardiostojen vaaroista, verraten asiaa Soneran Saksasta tekemiin kännykkälupakauppoihin. Venäjä oli kesällä sotinut verisesti Georgian kanssa. Pulliainen piti Venäjän uutta sotaisaa politiikkaa suurena riskinä Suomelle. Hän kysyi, eikö hallitus aio käyttää omistusvaltaansa ja kääntää yhtiön painopistettä pois Venäjältä – mieluummin kotimaisten uusiutuvien energianlähteiden suuntaan. Ei, koska emme voi, sanoi Häkämies.

– Omistajaohjauksessa lähtökohtana on omistajien keskinäinen yhdenvertaisuus: valtio ei edellytä eikä ota itselleen erivapauksia, eikä puutu yhtiön hallituksen ja toimivan johdon päätöksentekoon, Jyri Häkämies vastasi Pulliaiselle 11. joulukuuta 2008.

Jostain syystä tämä sama kokoomusvastaus ei nyt kelpaa vuoden 2022 kokoomusoppositiolle.

Fortum myi sähköverkkonsa ulkomaalaisomistukseen päätyneelle Carunalle joulun alla 2013, koska verkkoliiketoiminnan tuottojen odotettiin pysyvän liian tasaisina, ilman toivoa pikavoitoista. Myyntihetkellä omistajaohjauksesta hallituksessa vastasi Pekka Haavisto (vihr), joka oli muutamaa viikkoa aiemmin perinyt tehtävänsä Heidi Hautalalta. Energia-asioiden vastuuministeri Jan Vapaavuori (kok) sekä pääministeri Jyrki Katainen (kok) tukivat myyntiä voimakkaasti.
(Ei sekään mennyt putkeen: lupauksista huolimatta Caruna nosti äkkiä kuluttajien sähkönhintoja ja aiheutti valtiolle välillisesti miljoonien vahingot.)

Kesällä 2015 Fortum pakotettiin Venäjän ydinasetoimittajan Rosatomin Fennovoima-hankkeeseen, koska venäläiset olivat sössineet kroatialaisella bulvaaniyhtiöllään voimalan muut rahoituskuviot.

Tätä edelsi venäläisten kiivas kulissientakainen lobbaus: Sberpankin palkkaama julkkisdemarikonsultti yritti kääntää hallituspuolueita näkemään venäläisen voimalan edut, ja unohtamaan bulvaanisotkut.

Hyvin se onnistuikin. Omistajaohjausta hoiti tuolloin omin kätösin pääministeri Juha Sipilä, joka kysyttäessä vakuutti energian olevan vain energiaa – eikä nähnyt muissakaan venäläishankkeissa mitään puliveivauksen riskiä. Eivät sitä vastustaneet hallituksen persuministeritkään, vaikka Krimin valtaus oli tuoreessa muistissa.

– Tällainen hanke voi avata uutta kaupallista yhteistyötä ja vähentää jännitteitä, kehui ulkoministeri Timo Soinikin (ps.) Fennovoimaa.

Vuonna 2017 Fortum sai ostettua puolikkaan omistusosuuden Saksassa perustetusta energia-alan fuusioyhtiöstä, joka oli muodostettu E.ON:in ja RWE:n ”fossiilisen liiketoiminnan” osista. Uniperin oston siunasi Juha Sipilän hallitus, jossa omistajaohjaus oli keskitetty Mika Lintilän (kesk) tontille. Lintilä on nyttemmin Iltalehdessä kertonut, että ostohanke tuotiin hänen pöydälleen lähes ilmoitusasiana, Fortumin toimivan johdon päätöksenä.

Lokakuussa 2019 Fortum jatkoi suunniteltuja Uniper-ostojaan ja pääsi yhtiön enemmistöosakkaaksi. Antti Rinteen (sd) hallituksella ja omistajaohjausministerillä Sirpa Paaterolla ei ollut asiaan nokan koputtamista – koska hanke kuului yhtiölle aiemmin hyväksyttyihin kasvusuunnitelmiin.

Joten mikä vuodesta 2008 alkaen hallitusvastuussa olleista eduskuntapuolueista voi rehellisesti sanoa olevansa syytön tai sivullinen Fortumin uhkapeliin? Kaikki ja ei kukaan.

Päävastuun riskivalinnoista kantavat vuosien 2008-2019 Fortumin operatiivinen johto ja heidän neuvonantajansa, jotka ummistivat silmänsä Venäjän sodilta ja yksinvaltiuden kauheuksilta – voitontavoittelunsa takia.

Uniperin nyt päivittäin tekemät kymmenien miljoonien eurojen tappiot syövät Fortumin arvoa kohtalokkaasti. Suomen valtio joutuu pelastustalkoisiin, koska Fortumin ahneutensa takia Saksaan luoma omistuspiikki on auki. Mutta sen ahneuden nuo kaikki aiemmat hallitukset hiljaisesti hyväksyivät, koska he toivoivat sen tuovan valtiolle osinkotuloja.

Joskus ahneudella on tällainen loppu, enkä nyt viitsi enää toistella miten graafisin ilmaisuin Veikko Huovinen sitä kuvailisi.

Jälkiviisastelun imelyyden voisi kuitenkin jo tänä kesänä tuulettaa pois. Puolueetkin voisivat sen sijaan keskittyä antamaan osaavia ratkaisuehdotuksia siitä, millä konkreettisilla teoilla Suomi voisi tämän katastrofaalisen Uniper-Fortum -kriisin parhaiten hoitaa.