Presidentin katse oli vielä vuonna 2013 vahvasti kohti tulevaisuutta. Hän kommentoi toimittajallemme Anna-Liisa Blombergille risteilytunnelmaa näin:” Elän siinä toivossa, että uuttakin voisi oppia ja ottaa varteen.” Elinikäinen oppiminen olikin Koiviston keskeinen ajattelun osa.

Suomen kansa hiljentyi eilen helatorstaina muistelemaan rakasta johtajaansa. Kymmenet tuhannet ihmiset olivat saattamassa ”koko kansan presidenttiä” kohti viimeistä leposijaansa Hietaniemen hautausmaalla.

Suomen itsenäisyyden juhlavuosi taisi sittenkin saada odottamattoman kohokohtansa jo ennen itsenäisyyspäivää. Juhlavuoden teema ”Yhdessä” ei voi enää kerätä yhdistävämpää kansallista latausta kuin mitä eilen yhdessä koimme. Ei liene sattumaa, että Koivisto kuoli Snellmanin päivänä, jolloin liputetaan suomalaisuuden puolesta.

Presidentti Koiviston johdolla Suomi otti selkeän askeleen kohti läntistä Eurooppaa sekä vahvempaa kansanvaltaa. Koiviston presidenttikaudella eduskunnan rooli päivänpolitiikassa vahvistui selvästi. Presidentin valtaoikeudet rajattiin koskemaan pääasiassa ulkopolitiikkaa. Viimeisessä haastattelussaan Koivisto tosin kyseli itseltään: ”Mentiinkö sittenkin liian pitkälle?”

Presidentti Koiviston elämäntarina on monen draamaelokuvan arvoinen. Kymmenen ikäisenä äitinsä menettänyt Mauno-poika keitti ruokaa kahdelle sisarukselleen 12 neliön yksiössä Kerttulinkadulla Turussa. Oppikouluun hänellä ei ollut asiaa, mutta oppivelvollisuuden täytyttyä jatkokoulu tarjosi nuorelle Maunolle hämmästyttävän koulutuspolun, joka toi hänelle 33-vuotiaana filosofian tohtorin tutkinnon. Puusepän pojan elämänura hakee vertaistaan Suomen historiassa.

On ironista, että Mauno Koivisto saatettiin haudan lepoon juuri helatorstaina. Hän nimittäin kimpaantui vuonna 1986 hallituksen lakiluonnoksesta palauttaa loppiainen ja helatorstai alkuperäisille paikoilleen. Koivisto oli tarkan markan miehenä huolissaan rikkonaisista työviikoista ja asettui kiistassa ammattiyhdistysliikettä ja kirkkoa vastaan. Lopulta Koivisto käytti presidentin valtaa siirtää lain voimaantuloa aina vuoteen 1992.

Uskon, että pilven päällä Koivisto huumorimiehenä myhäilee huvittuneena hautajaistensa ajankohdalle ja kansalliselle vapaapäivälle.

Joskus 2000-luvun alussa istuin papin vaatteissani Kluuvikadun kahvilan terassilla. Yliopistonkatua pitkin käveli pitkä, hieman kumarainen ja karismaattinen hahmo. Tunnistin hänet presidentti Koivistoksi.

Yliopistonkadun jalkakäytävälle oli joku paikallinen pizzeria-yrittäjä sijoittanut jalallisen mainostaulunsa keskelle kulkuväylää. Koivisto pysähtyi kyltin eteen, nosti sen varmoin ottein ravintolan seinän viereen ja jatkoi eleettömästi matkaansa. Samalla hiljaisella, määrätietoisella ja luottamusta herättävällä tyylillä hän johti Suomea kohti syvempää demokratiaa ja tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa.

Rakas presidenttimme Mauno, ilta on laskeutunut ajan ylle. Lepää rauhassa, sillä aamu on kirkas!