Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

Helpotus Suomelle: valtion luottoluokitus säilyi vielä vakaana

LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Luokituslaitos S&P Global Ratings on pitänyt Suomen pitkäaikaisen luottoluokituksen ennallaan. Valtio pysyi yhä tasolla AA+, mikä tarkoittaa sitä että luotottajat uskovat toistaiseksi talouden vakauteen.

Petri Korhonen

Demokraatti

S&P Global Ratings päivitti luottoluokituksensa perjantaina 1.7. ja Valtiokonttori julkaisi tiedon siitä virallisesti maanantaina. AA+ on toiseksi paras mahdollinen “tulos”.

Venäjän hyökkäys Ukrainaan painaa silti Suomen taloutta, eikä kaikkia pakotteiden, sodanuhan ja inflaation aiheuttamia muutoksia voida varmuudella ennustaa.

S&P arvioi, että Suomessa bruttokansantuotteen kasvu jää tänä vuonna odotettua alemmas, vain 1,3 prosenttiin. Ensi vuonna kasvuprosentti olisi luokittajan laskelmien mukaan tasan yksi.

Arvio on vielä samansuuntainen kotimaisten talousennusteiden kanssa. Juhannuksen alla Suomen Pankki povasi tälle vuodelle 1,7 prosentin kasvua.

Pessimistisin meillä on ollut valtiovarainministeriö, joka pudotti keväällä omaa aiempaa ennustettaan kolmen prosentin talouskasvusta. Ministeriö on arvioinut, että hyvällä tuurilla Suomi pääsisi tänä vuonna 1,5 prosenttiin.

Osuuspankkiryhmä oli toukokuussa tälle vuodelle paljon optimistisempi: se ennusti kahden, mutta ensi vuodelle enää 0,6 prosentin talouskasvua. Samaa sanoi Nordea.

Lisää aiheesta

Seuraavan kerran kansainväliset luottoluokittajat rankkaavat Suomen kuntoa kesälomien jälkeen. Luokituslaitos Fitch julkaisee tästä arvionsa 9. syyskuuta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE