Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Teatteri ja Tanssi

Helsingissä reagoitiin jo: Kaupunginteatteri ja Kansallisteatteri peruvat näytöksensä

Stefan Bremer
Saiturin ensi-ilta siirtyy Kansallisteatterissa. Kuvassa Juha Varis ja Markku Maalismaa.

Helsingin kaupunginteatterin ja Kansallisteatterin esitykset perutaan kolmeksi viikoksi maanantaista lähtien. Syynä on pääkaupunkiseudun epidemiatilanteen heikentyminen.

Demokraatti

Demokraatti

Kaupunginteatterin Tatu ja Patu Helsingissä -musiikkinäytelmän ensi-ilta siirtyy, teatteri kertoo tiedotteessa. Teatteri tiedottaa uudesta ensi-iltapäivästä myöhemmin.

Loppuviikon esitykset pidetään suunnitellusti. Teatteri on yhteydessä peruttuihin esityksiin lippuja lunastaneisiin ja varanneisiin asiakkaisiin. Liput hyvitetään asiakkaille.

Kansallisteatterin esityksistä perutaan kaikkiaan 64 näytäntöä. Tämä koskee myös kolmea ensi-iltaa Saituri (23.11.), Dosentit (25.11.) ja Anne F (26.11.). Kansallisteatteri ilmoittaa näiden esitysten uusista aikatauluista myöhemmin.

Asiakkaita, joilla oli liput varattuina tai lunastettuina peruttuihin näytäntöihin, pyydetään olemaan yhteydessä Kansallisteatterin lippumyymälään tai ryhmämyyntiin vuoden 2020 loppuun mennessä.

Tulevan viikonlopun näytännöt järjestetään suunnitellusti.

Perumisten taustalla on pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmän linjaus, että sisätiloissa järjestettävien yleisötilaisuuksien enimmäishenkilömäärä tulisi rajoittaa 20 henkeen pääkaupunkiseudulla.

Päätöksen asiassa tekee Etelä-Suomen aluehallintovirasto.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE