Perjantaina julkistettiin pitkäaikaista ulkoministeriä ja pääministeriä Kalevi Sorsaa (sd.) käsittelevä elämäkerta Kansakunnan kakkonen – Kalevi Sorsan poliittinen toiminta 1969-1993 (Otava).

Kirjan on kirjoittanut professori Henrik Meinander. Meinander palaa kirjassaan muun muassa yhteishallitusta suunnitelleiden porvaripuolueiden legendaariseen kassakaappisopimukseen talvelta 1986-87.

“Kun sinipunainen hallitusvaihtoehto nousi syksyllä 1986 yhä näkyvämmin julkisuudessa esiin mahdollisena vaihtoehtona, Paavo Väyrynen lähti vastaiskuun. Joulukuussa 1986 hän solmi kokoomuksen ja RKP:n puheenjohtajien kanssa salaisen aiesopimuksen, jossa osapuolet sitoutuivat muodostamaan yhteisen hallituksen Väyrysen johdolla, mikäli saisivat enemmistön taakseen eduskuntavaaleissa.

“Pääministerinä Väyrysellä olisi sen lisäksi aivan toiset edellytykset pärjätä vuoden 1988 presidentinvaalissa, joten siitä hetkestä lähtien Koivisto näyttää määrätietoisesti pyrkineen valtaoikeuksiensa turvin jarruttamaan Väyrysen johtaman porvarihallituksen muodostamista. Koivisto ei tosin itse koskaan myöntänyt tätä motiivia. Muistelmissaan hän mainitsi ryhtyneensä vastatoimiin, koska hänen mielestään oli ”häpeällistä”, että hallituksen kokoonpanosta sovittiin jo ennen vaaleja teollisuuspiirien kanssa eikä asiasta kerrottu mitään puolueiden eduskuntaryhmille.”

“Koska tulkinnan esitti täyspalvellut presidentti, asia on pitkälti jäänyt vastalauseitta jopa tutkijoiden piirissä”, hän sanoo.

Meinanderin mukaan pääministerinä tuolloin toimineen Kalevi Sorsan motiiveja ja siirtoja ei ole vaikea tulkita.

“Hän oli menettänyt uskonsa punamultahallituksiin ja suoraan sanoen kammoksui mahdollisuutta, että Väyrynen olisi edennyt pääministeriksi tai peräti presidentiksi. Toisaalta SDP ei voinut lähteä vaalikampanjassaan liputtamaan valmiuttaan hallitustyöhön kokoomuksen kanssa, koska se olisi heikentänyt puolueen uskottavuutta työväen ja vähävaraisten edunvalvojana”.

Meinanderin mukaan eduskuntavaalityöhön lähdettiinkin perinteisillä sosialidemokraattisilla teemoilla, joiden vastakohtina olivat kokoomuksen ihannoimat vapaat markkinavoimat ja ajatukset julkisten palvelusten kaupallistamisesta.

DEMOKRAATTI KYSYI Meinanderin kirjan julkistamistilaisuudessa, mitä hän tarkoittaa kirjoittaessaan, ettei kassakaappisopimuksessa ollut mitään poikkeuksellista tai kiellettyä.

– Kuka kieltää? Ei se ole Suomen laissa kielletty, että on diili etukäteen, minkälainen hallitus muodostetaan, jos saadaan vaalivoitto. Lisäksi Koivisto ei ollenkaan kommentoi sitä, että seuraavana vuonna oli presidentinvaalit, johon Väyrynen oli valittu keskustapuolueen ehdokkaaksi. Tätä ei mainittu missään yhteyksissä. Koivisto vältti koko tämän puheenaiheen koko sen kevään 1987. Olisi ollut uskottavampaa, jos hän jollakin tavalla olisi voinut osoittaa, että sillä (sopimuksella) ei ole mitään tekemistä presidentinvaalien kanssa.

Meinander peräänkuuluttaa, että tulevat presidentinvaalit selvästi vaikuttivat demarien pyrkimykseen estää Väyrysen nousu pääministeriksi.

– Koivistollehan kelpasi hyvin, että Harri Holkerista (kok.) tuli pääministeri. Hän oli ottanut yhteyttä Holkeriin jo helmikuussa 1987 selvästi ennen eduskuntavaaleja. Hän oli ilmoittanut myöskin Felix Karaseville, joka oli hänen KGB-residenttinsä, että ilmeisesti sinipunahallitus on syntymässä. Sorsa oli myöskin jo vuodesta 1985 eteenpäin ollut yhteydessä joihinkin kokoomusvaikuttajiin, ja kärkevästi kritisoinut keskustaa.

Väyrysen toimintatavat olivat jo syksyllä 1986 hiertäneet puolueiden välejä yhä pahemmin. Meinander esittää kirjassaan Sorsan arkistosta löytämänsä dokumentin, jossa Sorsalta vaadittiin, että ulkomaankauppaministeri Jermu Laine siirrettäisiin syrjään.

– Siinä viitataan, että tästä on käyty keskustelua Väyrysen kanssa.

Kirjassa sama asia kuvataan näin:

“Sorsa sai (11.9.1986 päivätyn) salaisen kirjeen Moskovasta, jossa NKP:n nimissä vaadittiin tiukkasanaisesti häntä sopimaan riitansa Väyrysen kanssa heti, ”ettei meidän tarvitse puuttua virallisesti asiaan”.

“Sosialidemokraattisen ulkokauppaministerin Jermu Laineen tilalle piti nimittää heidän toivomansa mies, minkä he kirjeensä mukaan olivat jo aiemmin ilmoittaneet Väyryselle”.

– Tämä oli oikeastaan järkyttävää, mutta eihän se ollut uutta. Se tapa, jolla käytettiin ulkopolitiikkaa sisäpolitiikassa oli hyvin vastenmielistä, Meinander sanoo Demokraatille.

PITÄISIKÖ JONKUN porvarispuolueiden vaikuttajan sitten saada Meinanderin mielestä synninpäästö kassakaappisopimuksesta?

– Ei se minun mielestä sitä tarvitse. Minä vain korostan sitä, että on täysin unohdettu Koiviston toinen ehkä vielä tärkeämpi motiivi, joka oli hänen uudelleenvalintansa seuraavan vuoden presidentinvaaleissa. Jollain tavalla se minun mielestäni yllättää, että kukaan ei ole esittänyt tätä ilmeistä kysymystä, hän sanoo.

Meinanderin mukaan Koivisto sai ensimmäisenä nimenomaan Sorsalta tiedon kassakaappisopimuksesta.

– Se tapahtui ilmeisesti tammikuussa 1987. On yksi lähde, johon Koivisto ei viittaa lainkaan muistelmissaan, jossa Sorsa ja hän kävivät keskustelua siitä, että miten saadaan aikaiseksi Holkerin hallitus. Se on ihan ymmärrettävää, koska se olisi osoittanut myös, mihin Koivisto Sorsan avustuksella pyrki ja missä onnistuttiin. Tämä oli valtapolitiikkaa. Kyllä keskustakin oli toiminut samalla tavalla.

Kassakaappisopimus vei Koiviston ja Väyrysen suhteet pahasti ruvelle, eikä Koivisto enää tämän jälkeen ollut Meinanderin mukaan kovin varovainen Väyrys-kritiikissään. Väyrynen kuitenkin palasi ulkoministeriksi 1991.

KIRJAN JULKAISUTILAISUUDESSA yleisöä puhutti muun muassa Kalevi Sorsan suhde markkinatalouteen.

SDP tarkisti 1970-luvun lopulla linjaansa markkinatalouteen myönteisemmäksi. Siinä nimenomaan Sorsalla oli Henrik Meinanderin mukaan keskeinen rooli.

– Se on hyvin ratkaiseva. En voisi kuvitella, kuka muu sosialidemokraatti olisi pystynyt ajamaan tämän läpi puolueessa. Ne muut toimijat, jotka olisivat olleet mahdollisia, olivat tavalla tai toisella polttaneet näppinsä tai uskottavuutensa 1970-luvun aikana, hän sanoi.

Meinanderin mukaan samaa keskustelua on jatkettu puolueessa siitä lähtien. Sorsan päänavausta moitittiin varsinkin 1980-luvun puolivälissä puolueen vasemmistosiivessä, kun SDP:n uutta periaateohjelmaa alettiin työstää.

– Sorsaa kritisoitiin vahvasti siitä, että hän oli liian pehmeä hallituspolitiikassa ja liian kova puolueen johdossa. On olemassa jopa tutkimuslinja, jossa esitetään miten sosialidemokraatit pettivät oman ideologiansa, kun myönsivät, että markkinatalousvirtausten mukaan pitää toimia.

Meinander kysyykin, mikä olisi ollut realistinen vaihtoehto tälle politiikalle.

– Jos esitetään, että sosialidemokraattisen puolueen linja olisi pitänyt olla jokin muu eli olisikin lähdetty oppositioon (vuonna 1977) ja kritisoitu järkevästi markkinataloutta, mikä olisi ollut puolueen vaikutus? Tämä on retorinen kysymys.