Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Henriksson kertoi äänestävänsä käännytyslain puolesta

LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

RKP:n entinen puheenjohtaja ja entinen opetusministeri Anna-Maja Henriksson aikoo äänestää käännytyslain puolesta.

Demokraatti

Demokraatti

Henriksson kertoi medialle eduskunnassa, että päätös on ollut hänelle hyvin vaikea. Hän kertoo tehneensä päätöksen eilen. Henriksson kertoi kolme asiaa, jotka olivat hänelle ratkaisevia, jotta hän voi äänestää lain puolesta.

– Ensinnäkin kynnys tämän lain aktivoimiseen on oltava hyvin korkea ja pääministerillä yhdessä tasavallan presidentin kanssa on tässä erittäin suuri vastuu. Kaikki muut käytettävissä olevat keinot on käytettävä ennen kun tätä poikkeuslakia voidaan ottaa käyttöön, hän sanoi.

Hän nosti esimerkiksi koronapandemian aikaisen tilanteen, jolloin pyrittiin käyttäämään aina ensin niitä toimia, joita normaalin lainsäädännön avulla on mahdollista käyttää.

– Kynnys tämän lain aktivoimiseen, sen on oltava todella korkea. Ei puhuta muutamasta turvapaikanhakijasta. Ja haluaisin ajatella näin, että meillä on pöydällä laki, jota toivottavasti ei tarvitse koskaan soveltaa. Laki, jota me teemme ennaltaehkäisevässä mielessä ja tarkoituksessa.

Toinen Henrikssonille keskeinen asia on, että laki on väliaikainen yhdeksi vuodeksi. Asiasta keskusteltiin Henrikssonin mukaan myös eduskuntaryhmän kokouksessa.

– On aivan selvää, että yksi vuosi on RKP:lle yksi vuosi. Ei voida laskea sen mukaan, että vuoden kuluttua olisi yhdeksän tai kymmenen tukemassa lain jatkamista. Tämän on oltava kaikille aivan selvä asia tästä päivästä lähtien.

Kolmanneksi hän nostaa esiin tarpeen EU-tason ratkaisuihin.

– Kun puhumme 1340 kilometrin pituisesta rajastamme Venäjälle me puhumme myös Euroopan ja EU:n ulkorajasta. Tästä syystä on tärkeätä nyt löytää ratkaisuja EU:n tasolla. Yksi minun vaatimuksistani on ollut se, että hallituksen pitäisi aktiivisesti työskennellä ratkaisun aikaansaamiseksi EU:n tasolla. Tätä työtä on aloitettu, mutta tätä työtä on nyt tehostettava.

Hän kertoo aikovansa tulevana Euroopan parlamentin jäsenenä tekemään kaikkensa edistääkseen Europan tasolla yhteisiä, kestäviä ratkaisuja tilanteisiin, joissa jokin vieras valtio yrittää käyttää maahanmuuttajia välineenä vaikuttaakseen toiseen valtioon.

Henriksson painotti, että hallituksen pitää ymmärtää vastuunsa tehdä kaikkensa sen eteen, ettei Suomea viedä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen.

– Siitä voisi tulla monin tavoin kallis tapaus veronmaksajille ja maamme maineelle.

Henrikssonin mukaan ihmisoikeustuomioistuimeen päätyminen voidaan välttää sillä, että lakia ei koskaan oteta käyttöön.

– Toive on, että tätä lakia ei koskaan tarvittaisi ja tämä laki toimisi ennaltaehkäisevänä viestinä Venäjälle.

Henriksson korosti, että käsillä on äärimmäisen monimutkainen tilanne, johon Suomi ei ole syypää.

– Meillä on arvaamaton naapuri, joka on osoittanut olevansa täysin häikäilemätön ja joka jatkaa häikäilemätöntä hyökkäyssotaansa naapurimaa Ukrainaa vastaan ja käyttää ihmisiä omiin tarkoituksiinsa hybdridioperaatioissaan. Tämä on luonnollisesti väärin. Venäjän pitäisi tietenkin lopettaa tämä toiminta heti. Valitettavasti sellaisia merkkejä ei tällä hetkellä ole, Henriksson sanoi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE